Minne matka?
Matkustaminen on aikaa, ihmisten liikkumista ajassa, vapaan ajan ja työajan eroja, välitila. Olen suunnitellut ja myynyt ihmisille matkoja yli 40 vuoden ajan ja puhunut heidän kanssaan matkustamisesta. Eivät ihmiset matkusta kartan kohteisiin, vaan jokainen kantaa omaa paikkaansa mukanaan.

Ihmisten liikkuminen suurina massoina samanaikaisesti paikasta toiseen, täsmällisen aikataulun mukaan on historiassa uusi ilmiö. Joukkoliikenne alkoi Englannissa rautateillä syyskuun 27 päivänä 1825 ja muutamassa kymmenessä vuodessa lähes koko maailma oli uuden tien ulottuvissa.
Sitä ennen vain purjelaivat olivat kuljettaneet suuria ihmismääriä paikasta toiseen: löytöretkeilijöitä, eksoottisten raaka-aineiden hankkijoita, mustia Afrikasta orjiksi Amerikkaan, siirtolaisia ja tutkimusmatkailijoita eri puolille maapalloa. Laivat kulkivat tuulen voimalla ja tulivat perille suurin piirtein arvioituun aikaan, jos Jumala soi. Aikatauluja ei ollut. Maata pitkin kulkeminen oli vaivalloista, koska tiet, jos niitä oli, olivat huonossa kunnossa.
Aika
Liikenne alkoi ratkaisevasti muuttaa fyysistä maisemaa, äänimaisemaa ja mielen maisemaa viime vuosisadan alussa. Kun verrataan Helsingin kiertoajelua vuonna 1906 ja 2016, maisemaa on eniten muuttanut ihmisten ja tiedon liikenne.

Joukkoliikenne ja aikataulut ovat yhdessä teollisen työaikasäätelyn kanssa ensimmäisen kerran ihmiskunnan historian aikana voineet ryhtyä pilkkomaan ihmisen ainutkertaista elämää mekaanisesti samanpituisiksi jaksoiksi. Yhteiskunnan laatima aikataulu vakiintui standardeiksi, eikä vuoden- ja vuorokaudenkierto enää säädellyt ihmisten elämää. Vuosi jaettiin kalenterin avulla ja päivä kellon avulla suurin piirtein tasaosiin.

Maa jatkoi kiertoaan auringon ympäri, eikä päinvastoin: tiede korvasi uskomuksia ja todellisuutta saatiin pilkottua yhä pienempiin osiin. Valonnopeus pystyttiin osoittamaan matemaattisesti, Einsteinin suhteellisuusteoria kertoo, että aika pysähtyy, jos nopeus kasvaa tarpeeksi.
Ihmisen elinikä on pidentynyt, mutta elämä on edelleen rajallinen ja aika on uusiutumaton luonnonvara. Ihminen voi suunnitella työelämänsä minuutin tarkkuudella. Vapaa-ajan arvo on korostunut, koska ihmiset myyvät työaikaansa ja arvioivat vapaa-ajankin rahassa. Ihmiset haluavat kokea mahdollisimman paljon ja nopeasti ja liikkua nopeasti paikasta toiseen, ehtiäkseen kaiken.

Liikenteen kehitys on näkynyt myös kirjallisuudessa, rautatiet ja höyrykone saivat kirjailijat suunnittelemaan matkoja mielikuvituksellisiin kohteisiin. Jules Verne kirjoitti muun muassa matkoista maan keskipisteeseen, kuuhun ja valtamerien syvyyksiin ja kertomuksen Phileas Foggin ja hänen palvelijansa Passepartoutin matkasta 80 päivässä maapallon ympäri, kirja on varsinainen aikataulujen ylistys. Matkailusta on kirjoitettu lauluja, runoja, loruja ja iskelmiä : ”Lentävä Kalakukko” on paras matkailubiisi.
Missä onni on?

Olen tutkinut paikkoja, joihin ihmiset matkustavat, niiden menneisyyttä ja nykyisyyttä, mutta paikan totuus elää paikan hengessä.
Olen paketoinut paikkoja, liittänyt paketteihin mainoslauseita, kuvia, tarinoita ja kohtaloita, palveluita ja huvituksia. Joskus paikkoihin liitetyillä kuvilla ja kertomuksilla ei ole ollut mitään tekemistä kyseisen paikan kanssa.

Mitä maksaa
Ihmisten matkustaminen on halventunut vuosi vuodelta. Ikinä historian aikana vapaa-ajan matkailu ei ole ollut näin halpaa. Olen tarkastellut työni takia sekä omasta mielenkiinnostani aikatauluja, tariffeja ja liikennevälineiden kehitystä. Olen myynyt paikkoja suomalaisille ja ulkomaalaisille. Olen myynyt Egyptiä, Kuubaa, Kiinaa ja Keniaa. Olen myynyt Suomea, Savonlinnaa ja Suomenlinnaa. Olen kuvin ja kirjoittaen rakentanut kaupallisia mielikuvia tai fragmentteja, joita tuntemattomien ihmisten omat mielikuvat hipaisevat, koskettavat tai ne saattavat yhdistyä ja aiheuttaa jonkinlaisia reaktioita. Joskus jokin kohtaaminen on voinut aiheuttaa ihmisessä ostoimpulssin tai torjunnan. Olen tutkinut myös niitä mekanismeja, jotka panevat ihmiset liikkeelle, paikkojen veto- ja työntövoimaa, ihmisten ikävystymistä omassa paikassaan ja ihmisten ikäviä toisiin paikkoihin. Tällaista työtä ihmiset matkailuteollisuudessa tekevät. Asiakkaat matkustavat kuten turistit, ammattilaiset ovat töissä. Sellaisiakin paikkoja on, joissa on näkymätön kyltti:
NOT FOR AMATEURS – NOT FOR TOURISTS

Ihmisen ei tarvitse aina siirtyä fyysisesti paikasta toiseen tyydyttääkseen kaipuutaan.   Joukkoviestimet ovat joukkoliikenteen tavoin ohjelma-aikatauluineen pilkkoneet vapaa-aikaa ja ne täyttävät ihmisten toiveita ja vastaavat matkustuksen tavoin haaveisiin. Viestimet ja viestimissä asiakkaita kärkkyvät markkinat kilpailevat matkailuelinkeinon kanssa ihmisten ainutkertaisesta elinajasta. Monet ihmiset tekevät vain nojatuolimatkoja, laittavat eksoottista ruokaa ja katselevat ruudulta savannia ja välttävät vaivalloisen matkanteon rasitukset.

Matka on kertomus
Olivatpa matkat mielen- tai maailmanmatkoja, niissä kaikissa näyttäisi olevan samanlainen rakenne: On alkuja, keskikohtia ja loppuja ja sitten vielä jotain muuta: käännekohta tai kaksi matkan varrella ja lopun ratkaisu. Matkat ovat tarinoita. Tarinoilla on oma rakenteensa ja temponsa. Ihminen elää omassa tempossaan, mutta on yhteydessä myös ympäristöön, jolla on myös oma tahtinsa.
Arkisin ihminen ei elä samassa tahdissa luonnon kanssa, lomalla ihmisen rytmi toisenlainen. Ihminen myös ymmärtää asioita rytmin kautta, rytmillä on oma logiikkansa. Esimerkiksi rummutetut viestit, runojen poljennot, tanssin ilmaisemat tarinan vaiheet kertovat tarinaa, jolla on rakenne. Fyysinen ihminen mukautuu luontevasti tarinan tai matkan tempoon. ”Rock tulee suoraan konehuoneesta” sanoo Remu Aaltonen ja tarkoittaa, että rock on rytmirakenteeltaan lähempänä luonnon poljentoa, kuin ihmisen ajattelemia intellektuaalis-teoreettisia rakenteita.

Ihmisen sisäinen yhteys ympäröivään luontoon ja sen henkeen on ikivanha ja ihmisellä on keinoja ilmaista asioita tietyssä omintakeisessa rytmissä ja järjestyksessä. Tarina edustaa tällaista järjestystä, olipa se esitetty laulaen tai tanssien tai joikaten. Tarina halutaan pitää elävänä ja muistissa, sen vuoksi hyvässä tarinassa on muistia vahvistava rytmi ja rakenne, joka on yhtä ihmisen ja ympäristön poljennon kanssa.
Elämän keikalla
Elämää verrataan usein matkaan, matkalla on monia metaforia. Nykymatkailijalla on kiire, kaikesta olisi ehdittävä nauttia ja jokaiseen hetkeen olisi tartuttava kiinni. Länsimaissa varallisuus lisääntyy ja läntisen maailman ja kehitysmaiden tuloerot kasvavat. Elämässä tarvitaan sekä leipää että sirkushuveja. Rikkaat länsimaiset ihmiset, eli turistit hamuavat itselleen yhä enemmän ”panem, (et cetera) circenses”. Tarinat muodostavat tarinatalouden. Leipää maksukykyisillä on tarpeeksi, hyvillä tarinoilla on kysyntää, ihmiset tarvitsevat tarinoita myös elääkseen.

Tarinalla eli matkalla, pitää olla alku, jossa määritellään osallistujat, juttu käynnistyy ja antaa odotuksia ja lupauksia tulevasta. Tarina tarvitsee myös tasaisen keskikohdan ja sitä seuraavan käännekohdan, sekä kamppailua, jolloin on valittava mihin suuntaan käännytään. Ja tarinalla tulee olla loppu, katharsis, jossa kokemukset ”puhdistuvat ja pyhittyvät”. Ihminen etsii tarinoiden ja matkojen loppujen perään katharsista, koska hän haluaa päästä perille.
Suomen kielessä perille pääsy tarkoittaa sekä tiedollista perille pääsyä, että saapumista. Tie on tiedon äiti, tiedon alkuperäinen merkitys eli etymologia on tie. Jos katharsis ei tule tarinan tai matkan lopussa, kuten asiaan kuuluu, tarina on huono. Tarinassa pitää olla kunnon loppu, jotta ihminen jaksaisi elää edelleen. (Moderni taide eri muodoissaan rikkoo tätä sääntöä, mutta tässä jutussa ei puututa näihin ilmiöihin.)

Tiellä
Tieto on sidoksissa toiseen tietoon ja toisiin tietoihin, tiet ovat aina sidoksissa toisiin teihin. Vaikka tie päättyy johonkin, se on kuitenkin aina alkanut jostain toisesta tiestä. (Lukuun ottamatta sellaisia teitä, jotka eivät ala mistään, eivätkä johda mihinkään. Viidakkoon raivattu kiitorata, jotka öiset nuotiot valaisevat. Ilmasilta, joka roikkuu ilmassa. Bridge Over Troubled Water. Metafora (metapheroin = kantaa yli tai kantaa pois). Tiedon metsästäjille on tarjolla karttoja, mutta kartan valinta ja suunnistaminen on kuitenkin aina tehtävä itse, koska kukaan ei voi oppia puolestani: ”Mitä et tiedä, sitä et tiedä.”  On lähdettävä matkalle ja päästävä lopulta perille – miksi, minne ja milloin?
Joskus matkaopas ei halua enää opastaa, eikä kertoa enää juttujaan ja silloin hän lähtee omille teilleen.
”Te kiusaatte minua mielettömillä kysymyksillänne haastattelette minua kun olen lähdössä tietämään mitä nyt en tiedä” . Näin kirjoitti Pentti Saarikoski kokoelmassaan Hämärän tanssit kuolinvuonnaan 1983.
Tämän bloggauksen musiikista vastaa Laila Kinnunen: Tiet, venäläinen kansanlaulu

Kuvat: Ulla-Maija Rouhiainen. Taidehalli, Heureka, Ilmailumuseo.
Vanhojen liikennevälineiden kuvat ja kartta on skannattu: XIX Vuosisata Sanoin ja kuvin. Valtiollinen sivistyshistoria. Toimittanut O.Hannikainen. 1901. Otava.
Maalaukset ovat yksityiskohtia Pavel Filonovin teoksesta ”Kevään kaava ja aktiivinen vaikuttaja”, 1927–28. Maalaus on kokonaisena kirjoituksen lopussa. Venäläisen taiteen museo, Pietari.