Lemminkäisen äidin mallina oli hänen oma äitinsä Anna Mathilda, jota kutsuttiin Maammoksi. Maalaus on kuuluisa. Sitä pyydetään usein lainaksi maailman taidemuseoihin, mutta Ateneumin johtajat haluavat pitää sen paikallaan Kansallisgalleriassa, jotta meillä suomalaisilla olisi pääsy näkemään kansallisen kuvaston keskeistä naista. Lemminkäisen äiti on suomalaisen naisihmisen ihanteellinen kuva, vartalo on jäntevä ja voimakas, kädet ovat suonikkaat, ne ovat olleet hyödylliset pienestä tytöstä saakka. Gallen-Kallela on kuvannut äidin kämmenet suuremmiksi kuin aikamiespoikansa kalvenneet kädet. Äidin kyyneltyneet silmät katsovat ylöspäin, mutta eivät hädissään anellen. Äiti on todennut tilanteen ja ottaa asiat niin kuin ne ovat.  Hän näyttää neuvottelevan taivaan kanssa, kyselee vielä mahdollisuuksia, aivan kuin synnyttäjä olisi nyt tasavertaisessa asemassa kuoleman kanssa.

Gallen-Kallelan äiti, 1895

”Äitini sain pyynnöstäni luokseni malliksi, sillä häntä olin aina tähän ajatellut. Kova on usein taiteilijan menettelytapa. Tahallani koetin äitiäni siinä maalatessani, koetin saada hänen ilmeensä muuttumaan tuskalliseksi viemällä keskustelun niin synkkiin asioihin, että hän, lujahermoinen kuin olikin, lopulta purskahti kyyneliin. Tämä riitti minulle vain yhdeksi kerraksi. Nyt hän on kuollut; suokoon hän minulle sen anteeksi.”

Akseli Gallen-Kallela: Kallela-kirja. Iltapuhdejutelmia. WS 1924.

Lemminkäisen matka Tuonelan joelle

Lemminkäinen on lähtenyt retkilleen ja hänen vaimonsa Kyllikki ja Lemminkäisen äiti huomaavat eräänä aamuna lakaistessaan tuvan lattiaa, että verta alkaa tihkua lattiaharjoista. Siitä naiset tietävät, että Lemminkäiselle on käynyt huonosti. Äiti lähtee niiltä sijoiltaan etsimään poikaansa ja suuntaa ensin Pohjolaan, jossa tulee tiukka sanailu Pohjolan emännän kanssa. Tämä kertoo erilaisia verukkeita siitä, mihin koetuksiin hän on Lemminkäisen lähettänyt. ”Jo vainen valehteletki, susi ei syö minun sukua, karhu ei kaa´a Lemminkäistä” sanoo äiti ja  jatkaa matkaansa: ”Emo etsi eksynyttä, kaonnutta kaipoavi, juoksi suuret suot sutena, kulki korvet kontiona, vedet saukkona samosi, maat käveli mauriaisna, neuliaisna niemen reunat, jäniksenä järven rannat.

Gallen-Kallela: Tuonelan joutsen. Luonnos. 1904

Äiti kääntää maailman ylösalaisin, löytääkseen poikansa: ”Kivet syrjähän sytäsi, kannot käänti kallellehen, risut siirti tien sivuhun, haot potki portahiksi, viikon etsi eksynyttä, viikon etsi eikä löyä, kysyi puilta poikoansa, kaipasi kaonnuttansa.”

Hän kysyy poikaansa tieltä, kuulta ja auringolta ja viimein aurinko kertoo, että poika on kappaleina Tuonelan joen pohjassa.  Lemminkäinen oli ampunut Tuonelan virran joutsenen ja sai siitä rangaistuksen. Tiera, jota Lemminkäinen oli Pohjolassa pilkannut sukrutsaksi ja eläimiin sekaantujaksi, kosti ja tappoi Lemminkäisen syöksemällä vesikyyn eli umpiputken hänen ruumiiseensa ja loput hoitelee Tuonen verinen poika, joka nostaa ruumiin joesta ja pilkkoo sen miekalla palasiksi.

Gallen-Kallela: Kuollut Lemminkäinen.

Äiti alkaa koota poikansa palasia Ilmarisen takomalla haravalla. ”Yhtä kättä, puolta päätä, vailla muita muskuloita” löytyvät Lemminkäisen jäänteet ja äiti pohtii: ”Vieläkö tästä mies tulisi, uros uusi toimeaisi?” ”Saapi kättä, saapi päätä, saapi puolen selkäluuta, toisen puolen kylkiluuta… liitteli lihat lihoihin, luut luihin luikahutti”. Suonet hän sitoi suoniin utuisin neuloin. Äiti loi uudestaan miehen, uron sukesi ja sitten hän alkaa neuvotella taivaan kanssa lääkkeestä, jolla saadaan elämä Lemminkäiseen palaamaan. ”Mehiläinen meiän lintu, metsän kukkien kuningas” kutsutaan apuun ja äiti opastaa sen ”ylitse kuun, alatse päivän, toivon tähtien välitse” hakemaan taivaasta lääkettä ja kohta mehiläinen ”tulla tuhuttelevi” mukanaan kaikki tarvittavat aineet.

Gallen-Kallela: Madonna,1891. Mary Gallén ja ensimmäinen lapsi Impi Marjatta

Madonna

Tällaiseen pystyvät suomalaiset naiset.  Maryn ja Akken liitto oli tiivis ja vaimo tuki miestään kaikin mahdollisin tavoin hänen työssään. Se vaati lujia otteita, arkista ja käytännöllistä päätöksentekoa silloin, kun mies oli luomisvimmansa vallassa.

Tiukoissa tilanteissa naiset saattavat kuulostaa kireiltä. Heiltä ei aina irtoa lempeän naisellisia viestejä, jos rahat ovat tiukalla, pakkasta keittiössä ja ruoka lopussa.

Muistokuva lapsena kuolleesta esikoistyttärestä Marjatasta. 1897.

Akseli kirjoittaa Amerikasta vaimolleen: ”Sinun luonteesi, sinun myötäsyntyinen kiitettävä itsevarmuutesi on saanut aikaan sen, että et ehkä ole käyttänyt valtaasi minuun meidän molempien eduksi. Jos antaisit sen puolen sielustasi, joka on kokonaan naista, saada vallan, niin Sinähän tiedät, miten sulan, kuin vaha ja minusta tulee kuin lapsi edessäsi – ja mies ja ritari, joka vien sinut vahingoittumattomana läpi tulen ja kuoleman. Anna minulle rakas, enemmän tätä.” Mies toivoo, että vaimo antaisi hänen olla sankari.

Mary Gallen-Kallela 1896. Luonnos: Mary mallina Aino-triptyykiin. Luonnos: Peikko ryöstää nuoren neidon.

Akseli oli erittäin hyvissä suhteissa anoppinsa, varakkaan Aina Emilia Slöörin kanssa. Anopilta tuli paljon tukea perheelle. Perheen ainoa poika, Jorma ei onnistunut liiketoimissaan ja mummun omaisuuden rippeet hupenivat siihen.

Ihannenainen

Akseli Gallen-Kallelan vaikutus lähimpiin naisiinsa, vaimoon Mary Gallen-Kallelaan ja tyttäreen Kirstiin määräsi koko heidän elämäänsä. Akseli vaati naisiltaan taiteellisuutta, sivistystä, osaamista, tyyliä ja tasokasta pukeutumista ja tietysti huusholin hoitamista kaikkialla, missä perhe asui. Palvelijoita oli apuna, jos heitä oli saatavilla. Usein kukaan ei halunnut piikoa tiettömillä saloilla tai kaukana keskustan mukavuuksista pienellä palkalla.

Mary halstraa kalaa.

Keskellä tietöntä suomalaista saloa Ruovedellä pakkasessa ja kesäpaisteella naiset hoitelivat ruokaa pöytään. Kenian savanneilla ja Amerikan intiaanipueblossa he neuvokkaina hoitivat perheen kotitaloutta, pitivät kotieläimiä, poimivat luonnon antimia, säilöivät ilman pakastimia: he hillosivat, suolasivat, reksasivat, kuivasivat, hapattivat. He kalastivat, viljelivät, ompelivat, kutoivat. He loivat neuvokkaasti kansainvälisiä tarvikkeiden hankinta- ja kierrätysverkostoja paljon ennen internetiä. He olivat kotisairaanhoitajia, klassisen kirjallisuuden kääntäjiä, kuvittajia, tekstiilitaiteilijoita, koristemaalareita, graafisia suunnittelijoita, historioitsijoita.

Kirsti-Gallen-Kallela soittaa selloa. Kuva on Kirstin tyttären Kaari Raivion kirjasta Suuren isän varjossa.

He olivat kosmopoliitteja elegantteja moderneja naisia, puhuivat ruotsia, suomea, saksaa, ranskaa, italiaa, englantia ja vähän unkaria ja venäjää – mitä kieltä milloinkin tarvittiin. Ja välillä he istahtivat soitintensa ääreen, Mary avasi pianonsa ja Kirsi otti sellonsa esiin ja he musisoivat, koska molemmat olivat myös ammattimuusikoita. Tosin Akseli ei pitänyt esittävää taidetta minään taiteena: ”Vain se taide, mikä jää jälkeen on arvokasta”, hän sanoi useaan otteeseen Kirstille ja kielsi häntä soittamasta ja kehotti keskittymään kuvataideopintoihin. Tosin Kirstin ja Maryn hankkimat tulot konserteista olivat perheelle esimerkiksi Amerikassa hyvin tarpeellisia. Gallen-Kallelan naiset palvoivat Akselia, joka oli hurmaava ja valovoimainen mies.

Gallen-Kallela: Ensi opetus. 1887-89

Gallen-Kallela maalasi naisia ja tyttöjä hienolla otteella. Ensi opetus -maalauksessa mies, saattaisi olla isä tai isoisä – opettaa pientä tyttöä, ei poikaa, lukemaan. Kuvassa on voimakasta Suomi-henkeä ja naisten merkitys isänmaan parhaaksi on esitetty korostamalla tyttöjen sivistämistä. Kuva on realistinen ja intensiivinen.

Démasquée  – Paljastettu, on Gallenin realistinen maalaus, jonka tilasi Herman Antell säädyttömien kuvien kokoelmaansa.

Alaston nainen

Alastomat naiset ovat taiteilijoiden yleisin innoituksen lähde, tämä nuoren Gallénin maalaama pariisilaismalli on kuitenkin hyvin erikoinen. Olin kerran Ateneumissa katselemassa ja kuulin läheltä jotain mölyä. Siellä kolme espanjaa puhuvaa nuorta miestä seisoi tämän maalauksen äärellä ihan hysteerisinä. He nauroivat ja tyrkkivät toisiaan järkyttyneinä. Herman Antell oli tilannut Démasquée -maalauksen Gallénilta säädyttömien kuvien kokoelmaansa, mutta hän ei kuitenkaan lunastanut sitä, koska maalaus oli hänestä liian julkea. Naisen katse uhmaa miestä.

Eräs tärkeä nainen Akseli Gallen-Kallela -kertomuksessa on Jorma Gallen-Kallelan toinen vaimo Pirkko Gallen-Kallela, jota Akseli ei koskaan eläessään tavannut. Pirkolle ja hänen tyttärelleen Aiville jäi perintösotkujen ja Jorman epäonnistuneiden liiketoimien takia suurin osa taiteilijan kokoelmista ja tekijänoikeudet, joista Pirkko ei luopunut, kuin isolla rahalla. Tästä suku riiteli vuosikymmeniä.

Akseli Gallen-Kallela kuoli Tukholmassa vuonna 1931 ja hänet haudattiin väliaikaisesti vaimonsa suvun Slöörien sukuhautaan, kunnes Kalevala-seura perusti mausoleumin, sittemin Taiteilijamäkenä tunnetulle osalle Hietaniemen hautausmaata. Mausoleumissa lepää myös Mary ja heidän tyttärensä Kirsti. Jorma kuoli heti Talvisodan alussa ja häönet on haudattu Ruovedelle.

Lähteet:

Akseli Gallen-Kallela: Kallela-kirja.Iltapuhdejutelmia. WS 1924.

Raivio Kaari: Suuren isän varjossa, Kirsti Gallen-Kallelan elämä. Otava. 1997

Raivio Kaari: Akseli Amerikassa. Akseli ja Mary Gallen-Kallelan kirjeenvaihtos vuosilta 1915-1931

Ateneum, kansallisgalleria.fi

Gallen-Kallela -museo. www.gallen-kallela.fi