Suomen terveydenhuoltojärjestelmää kiitellään ja jopa kehutaan kaikkialla eikä varmasti syyttä. Lähitulevaisuudessa on mielenkiintoista seurata, millaisia muutoksia kauan valmisteltu ja hitaasti edennyt sote-uudistus tuo tullessaan – säilyykö nykyinen hoito- ja hintataso. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, joiden ei juurikaan ole tarvinnut terveyspalveluja käyttää – normaalien pikkujuttujen lisäksi vain molemmat lonkat on leikattu ja sen pakollisen kuuden kuukauden odottelun jälkeen hommahan hoitui tosi hienosti – kiitolliset terveiset vaan Jyväskylän Keskussairaalaan.
Nyt tuli kuitenkin eteen tilanne, jossa pääsin tai pikemminkin jouduin vähän tutustumaan portugalilaiseen terveydenhuoltoon ja sen toimivuuteen. Tähän ikään on aikanaan tosi paljon tullut erityisesti lyötyä ja heiteltyä erilaisia palloja – pesäpallo, koripallo, tennis ja keilailu ovat olleet lempilajejani. En siis ole pitänyt mitenkään ihmeellisenä, että oikean käden kyynärpää on silloin tällöin vihoitellut. Olen ollut huomaavinani siellä jonkun pienen irtopalan, joka liikkuessaan aika ajoin alkaa ärsyttää ja kerätä kyynärpäähän nestettä niin, että muutaman päivän jälkeen näyttää kun joku olisi laittanut sinne pingispallon. Ennen tätä vuotta näin kävi viimeksi 5-6 vuotta sitten, jolloin se Viitasaaren terveyskeskuksessa tyhjennettiin ja pistettiin vähän kortisonia perään. Syytä ei siis yritetty selvittää, mutta käsi pysyi kunnossa monta vuotta ja kesti mainiosti heitellä täysipainoista keilapalloa Viihdekeskuksessa.
Kuin kohtalon ivaa on, että kun muutimme tänne viime joulukuussa, niin ensimmäisen kerran se piti täällä tyhjentää heti tammikuun alussa. Kun minulla ei silloin vielä ollut paikalliseen terveydenhuoltoon oikeuttavaa Utente-numeroa, niin piti mennä yksityislääkärille, joka 70 euron korvausta vastaan imaisi nesteet pois – ei nytkään kysytty eikä tutkittu syitä. Käsi pysyi kunnossa siihen asti, kun huhtikuussa kävimme pikavisiitillä Viitasaarella ja taas oli pakko käydä paikallisessa terveyskeskuksessa, missä päivystävä lääkäri taas otti nesteet pois ja pisti kortisonia – ei siis nytkään mitään tutkimuksia. Kun sattui olemaan sunnuntai, niin veloitus oli muistaakseni luokkaa 23 €. Kolmannen kerran tuo tyhjennys tehtiin kesäkuun alussa täällä Portimaossa paikallisessa terveyskeskuksessa juuri ennen kun aloitimme lomareissumme sinne Suomeen, mutta nyt lääkäri sanoi heti, että ”sinä tarvitset leikkauksen” ja kirjoitti heti lähetteen ortopedille. Kun kerroin edessä olevasta lomareissusta, niin hän lupasi hoitaa asian niin, että kutsu tulee heinäkuun lopulla, kun olemme palanneet tänne kotiin. Ja täällähän se kutsu odotti ja totesin, että ortopedille paikalliseen keskussairaalaan pitää mennä 30.7. ja kuinka ollakkaan, se pingispallo ilmestyi sinne kyynärpäähän juuri sopivasti ennen tuota tapaamista.
Ortopedi Alvaro oli oikein mukava mies ja sattui vielä puhumaan hyvää englantiakin. Kun kerroin, että tuo käsi on tämän vuoden aikana tyhjennetty jo kolme kertaa, hän hyvin vihaisena kysyi missä ja sanoi, että sitä ei missään tapauksessa olisi saanut tyhjentää. Hän kirjoitti heti lääkkeet ja lähetteen tutkimuksiin seuraavalle viikolle. Ymmärsin hyvin normaalit verikokeet, mutta sydänfilmiä jo vähän ihmettelin ja vielä enemmän sitä, että keuhkoröntgen otettiin, mutta kyynärpäätä ei kuvattu. EKG:n ottaja totesi minulle, että ovat jo päättäneet leikata. Kun käsi vähän paheni seuraavina viikkoina, menin etsimään tuota Alvaroa uudestaan käsiini ja hän ystävällisesti otti minut vastaan ruokatunnillaan ja vasta nyt lähetti minut käden kuvaukseen ja pyysi heti röntgenin jälkeen takaisin luokseen – nyt elettiin siis elokuun 19. päivää. Röntgenkuvassahan tuo epäilemäni siru näkyi tosi hyvin.
Ainakaan tässä minun tapauksessani leikkausjono ei ollut kuukausia, sillä hän antoi minulle käsinkirjoitetun paperin ja käski mennä sen kanssa hätätapausten sisäänkäyntiin seuraavan viikon tiistaina ja sanoi, että silloin leikataan. Kun viime tiistaina kello 8 menin käskettyyn paikkaan, jonne siis tuotiin kaikki hätätapaukset, jouduin toteamaan, että se taisi samalla olla paikallinen neuvola, sillä joka toinen asiakas oli raskaana oleva nainen. Suomestakin tutun odottelun jälkeen tuli vihdoin vuoroni ja taas passitettiin ensin verikokeisiin, keuhkokuviin ja EKG:hen. Omat vaatteet käskettiin vaihtamaan sairaalavaatteisiin, mutta pukuhuonetta ei ollut, joten homma piti hoitaa lukottomassa yhteisvessassa, jossa muut kävivät ottamassa virtsanäytteitään. Onneksi vaimo oli mukana ja seisoi ovivahtina ja vei vaatteeni pois.
Sitten – neljän tunnin odottelun jälkeen – olikin aika siirtyä rullatuolikyydin kautta sänkyyn odottelemaan itse leikkausta, joka muuten tehtiin nukutuksessa. Olisikohan kello ollut jotakin kolmen luokkaa, kun heräilin huoneessani ja huomasin, että olin saanut ihan oman huoneen – käsitykseni mukaan ihan normi tylsän näköinen sairaalahuone. Onneksi siellä oli vanha 14 tuuman putkitelevisio, josta saatoin seurata MM-kisoja Pekingistä.
Sen jälkeen kaikki oli – kai – ihan normia sairaalahoitoa. Sain antibiootteja suoraan suoneen muutaman kerran päivässä, joitakin pillereitä ja verenpainemittauksia aika ajoin. WC ja suihku löytyivät huoneesta, pyyhettä sen sijaan ei ollut vaan sen virkaa toimitti puhdas lakana. Paikallinen sairaalaruoka ei juuri houkutellut, onneksi vaimo toi hyvät eväät. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että muutaman kymmenen metrin päässä oleva hissiaula toimi myös tupakkahuoneena eli auki olevat ikkunat olivat kaikki täynnä nikotiinin orjia. Ja ikkunoista puhaltava tuuli toi varmasti kaikki savut sisään, vaan eipä tuo ketään tuntunut haittaavan. Minäkin kävin – kahden vuorokauden aikana monta kertaa. Toinen seikka, johon kiinnitin huomiota oli se, että kyllä niillä hoitajilla riitti puhuttavaa keskenään. Ja kyllä oli käännetty nappulat kaakkoon, puhuivat tosi kovalla äänellä tai sitten olivat vaan huonokuuloisia. Yhtenä iltanakin heräsin yhdentoista aikaan kovaan huutoon. Taisivat katsoa jalkapalloa ja ehkä Benfica teki maalin….
Tiesin pääseväni torstaina kotiin, mutta siitähän tulikin pitkä päivä. Pakkasin tavarani heti aamulla, kun hoitaja kävi sanomassa, että hän vaan kysyy lääkäriltä, haluaako tämä nähdä käteni, ennekuin side vaihdetaan ja lähden kotiin. Viiden tunnin odottelun jälkeen kaunis hoitajatyttö tuli ja sanoi, ettei ole saanut lääkäriä kiinni, mutta hän katsoo, miltä se näyttää. Taisi näyttää riittävän hyvältä, kun vaihtoi siteen, antoi lääkereseptit ja lähetteen ensi maanantaiksi näyttämään kättä leikanneelle lääkärille.
Nyt perjantaina olen siis jo kotona oikea käsi paketissa – ei minkäänlaisia kipuja, käsikin toimii sen mitä side antaa periksi. Itse asiassa olen koko hommaan aika tyytyväinen – tulihan taas pariinkin kertaan oltua monissa tutkimuksissa, joiden perusteella olen edelleen koko lailla terve mies.
PS. Yhden käynnin hinta oli aina sama 7,75 € – en vielä tiedä, laskuttavatko sairaalapäivistä.