Ulkoviitasaarelainen

PORSUT – suomalaista seuraa

Byrokratian rattaissa oleminen on vienyt aikaa, mutta vihdoinkin paperiasiat alkavat olla kunnossa ja uusi kotikin on löytynyt, joten on aikaa taas istua koneen viereen.

Uuteen ympäristöön ja uusiin asioihin opettelu vie aikaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Onneksi emme ole täälläkään ainoita suomalaisia, vaan varsin nopeasti olemme tutustuneet muutamiin kymmeniin enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa oleviin ulkosuomalaisiin, joilta on saanut moniin asioihin kullanarvoisia vinkkejä. Tämän porukan kanssa on vapaa-aikaakin tullut jonkun verran vietettyä ja mielipiteitä sekä kokemuksia vaihdettua.

Iltapäivälehtien alkuvuonna innokkaasti otsikoimaa ”suomalaisten ryntäystä Portugaliin” olemme yhdessä naureskelleet, meitä kun on tänne viime vuoden lopulla rynnännyt peräti muutama kymmenen. Koko Portimaon alueella asunee n. 150 suomalaista, joista suurin osa jo vuosia täällä talvet viettäneitä matti meikäläisiä – ei niitä ”rikkaita eläkeläisiä”. Vertailun vuoksi – Espanjaan muutti viime vuonna lähes 600 suomalaista….Enkä ainakaan minä ole täällä vuori- tai muihinkaan neuvoksiin törmännyt, ihan tuiki tavallisia insinöörejä, palomiehiä, merimiehiä, pikkupäälliköitä – kuka mistäkin syystä on juuri tämän Portugalin sitten valinnutkaan.

Jäsenmäärältään iso Algarven Suomi-Seura pitää päämajaansa täällä Portimaossa – se ehkä selittää sen, että meitä on juuri täällä aika paljon. Ja perisuomalaiseen tapaan iso osa on majoittunut tuon konttorin läheisyyteen ja valinnut kantapaikakseen samassa talossa sijaitsevan Marianon baarin. Suomi-seura järjestää tuossa ”Mikkolassa” taas perisuomalaiseen tapaan karaoke- ja tietokilpailuiltoja, on ohjattua jumppaa ja petankkia rannalla, joitakin opastettuja retkiä silloin tällöin. Kovin paljon emme ole noihin rientoihin osallistuneet, vaan pääasiassa tutustuneet ympäristöön omin voimin.

Mutta poikkeuksiakin toki on. Yksi täällä jo vähän pitempään asunut tuttavapariskuntamme intoutui tammikuussa järjestämään ihan oman ex-tempore retken läheisen Monchigue-vuoren rinteellä sijaitsevaan Jardim Des Oliveiras-ravintolaan. Hetkessä saatiin kasaan 24 suomalaista ja ajelimme kuudella henkilöautolla mutkittelevia pikkuteitä noin 25 kilometriä ylös lähes vuoren huipulla sijaitsevaan ravintolaan. Paikan miellyttävä isäntä kertoili meille vähän paikan historiaa, esitteli ruokalistaa ja sai meidät tilaamaan ”vähän kaikkea” ja hyvä niin. Erinomainen ateria höystettynä paikan omilla lisukkeilla ja jälkiruoilla. Illan päätteeksi viela pikku matka ihan huipulle maisemia ihastelemaan ja vähän shoppailemaan jo suljettuna olleeseen myymälään, joka avasi heti kun näki kuusi autoa pihassaa. Ja muutama viikko myöhemmin lähes saman porukan kanssa vuokrasimme oman bussin ja ajelimme taas kerran hienojen maisemien läpi lähellä Lissabonia sijaitsevaan Euroopan suurimpaan Factory Outlet`iin Freeportiin. Ja varsinkin naisilla riitti kiirettä ehtiä kiertämään paikan kaikki noin 160 liikettä.

Kun tuon Suomi-seuran toiminta on koko lailla painottunut tuonne Vilamoura/Quarteira-akselille ja golfiin, niin näiden parin matkan innottamana perustin omaan sähköpostiini ryhmän nimeltä PORSU (ei sukua persuille vaan on siis Portimaon suomalaiset) ja siihen tuli hetkessä 25-30 nimeä. Ryhmän perusajatuksena on toimia tiedonvälityskanavana, on helppoa kun yhdellä kirjoittamisella saa jonkun mieltään vaivanneen asian kysyttyä monilta – yleensä joku tietää neuvoa oikean vastauksen. Yhtä helppoa on jakaa saamaansa tietoa nopeasti monille. Se helpottaa jatkossa meidän kaikkien elämää täällä uudessa kotimaassa, sillä varsinkin alkuvaiheissa jokainen törmää samoihin ongelmiin, erityisesti erilaisissa viranomaisasioissa.

Olemme jo myös järjestäneet pari Porsu-porukalle tarkoitettua kuukausi-illallista. On ollut hauska kokoontua yhteen ja vaihtaa kuulumisia, syödä samalla hyvin ja nauttia aterian hintaan sisältyvää viiniä ja pitää hauskaa. Muutamien kanssa on tehty kimppareissu ”Maailmanloppuun” eli Euroopan lounaiskärkeen Sagresiin, toisella porukalla käytiin läheisessä Loulen kaupungissa katsomassa karnevaaleja. Suunnitteilla on vuokrata laiva ja tehdä kimpassa jokiristeily täältä Silvesiin, ehkäpä joidenkin kanssa lähdetään Espanjan puolelle Sevillaan katsomaan Sevilla-Barcelona jalkapallo-ottelua. Kaikenlaista on mukava tehdä ja ainakin nyt tuntuu, että vielä mukavampaa (ja edullisempaa) kun mukana on muitakin suomalaisia. Kun viime sunnuntaina muutimme – vihdoinkin – uuteen kotiimme, saimme tuosta Porsu-porukasta muuttoapua niin paljon, että koko homma oli hetkessä tehty.

Olemme olleet tuon muuton kanssa niin kiireisiä ennen ja varsinkin jälkeen, että monta tuttua on jäänyt viime viikkojen aikana näkemättä. Tänään torstaina ajattelimme suoda itsellemme vapaaillan näistä kotiaskareista ja lähdemme sinne ”Mikkolaan” tapaamaan taas muitakin  tänne rynnänneitä Porsuja ja muitakin suomalaisia.

Kommentit (3 kpl)

  • neil smee

    Get in contact with us
    Neil and Ritva

  • Helena Tuononen

    Hei!
    Olemme tulossa 30.9-15.11. 2017 Portimaohon. Olisimme kiinnostuneita lähtemään yhteisille retkille/tapahtumiin jos vain mahdollista.
    Terv . Helena ja Pertti Tuononen
    tuononen.

  • Tuula

    Hei, olen siellä miesystäväni kanssa 14.-17.11.17 onko mahdollista tavata?
    Tuula Kuha

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*