Aika pian tänne tulomme jälkeen päätimme, että pitäähän meidänkin käydä kuuntelemassa paljon puhuttua portugalilaista kansanmusiikkia fadoa. Muutaman muun suomalaisen innostamina mekin lähdimme Alvorissa sijaitsevaan ravintolaan saamaan uudenlaista musiikillista kokemusta. Mutta pakko on tunnustaa, että eipä oikein kolahtanut. Kovasti oli tunteellista ja ihan varmasti taiteellista ja voi olla, että jos olisi ymmärtänyt, mistä lauletaan niin olisi mennyt paremmin perille. Tuon illan jälkeen vaimoni sanoi, että ei koskaan enää fadoa ja vaikka sitä paljon on tarjolla niin eipä ole sellaisiin iltoihin enää eksytty. Silti – en tietenkään mitenkään arvostele niitä, jotka fadosta pitävät.
Onneksi muunlaistakin musiikkia on riittävästi tarjolla. Varsinkin turistisesongin aikaan joka ainoassa pubissa on elävää musiikkia – etelän maiden tapaan yleensä yksi kaveri, joka taustamusiikin avustamana soittaa kitaraa ja laulaa. Ja niin kuin arvata saattaa, monenlaista soittajaa mahtuu tuohon joukkoon. Muutama tosi hyväkin soittaja on tullut nähtyä.
Facebookin kautta saimme kuukauden päivät sitten viestin, että tuolla Alvorissa esiintyy suomalainen bändi irkkupubissa nimeltä Leinster House ja sitähän piti totta kai lähteä kuuntelemaan. Ja todella kovaa rokkia nuo kuusikymppiset suomipojat vetivät. Musiikkiakin parempi oli tarina tuon esiintymisen takana. Näillä kavereilla oli joskus 70-luvulla ollut jossakin Pohjanmaalla bändi nimeltä Octopus ja nyt kun kaikki täyttivät kuusikymmentä, niin olivat päättäneet tulla viettämään synttäreitään tänne ja pitkän tauon jälkeen heittää muutaman biiisin. Alle tunnin rupeaman jälkeen lavalle astui taas pubin oma trubaduuri, mutta niin vain kävi, että pohjanmaan poikien veri veti edelleen lavalle ja saimme seurata lähes parin tunnin ajan kunnon rokkijameja. Hieno kokemus – kiitos vaan sinne ruotsinkieliselle Pohjanmaalle.
Pari viikkoa sitten pääsin kuuntelemaan oman nuoruuteni musiikkia, kun Portimaon teatterissa oli Night with the Beatles. Tupa oli viimeistä paikkaa myöten täynnä kaltaisiani 60 plus-ihmisiä ja portugalilainen bändi soitti ihan ansiokkaasti Beatles-musaa aikajärjestyksessä yli kaksi tuntia ilman ensimmäistäkään taukoa. Hienoa oli seurata tätä jo vähän varttuneempaa yleisöä, joka innostui jopa laulamaan mukana. Ihan tuli nuoruus mieleen.
Nyt kun tätä kirjoitan, vaimo huudattaa tabloidia tuossa vieressä ja näyttää jotakin kansanjuhlaa Senaatintorilta. Minä olen miettinyt pääni puhki että minkähän mestaruuden Suomi nyt on voittanut tai että onkohan Keke ja Nico tulleet käymään, mutta paljastuihan tuo totuus minullekin. Englannissa siis on menossa jotkut laulukilpailut, missä joku suomalainen on päässyt kolmen parhaan joukkoon ja sekös on näköjään saanut kansan sekaisin!!! Pakko sanoa, että vähissä näyttävät olevan ilonaiheet siellä koti-Suomessa….
Ei vaan – onnea vaan Saaralle ja menestystä finaaliviikonloppuun!! Hienostihan tyttö laulaa, mutta että kansanjuhla….Tuon TV-lähetyksen oppi toivottavasti kaikille on, että noin tarkkaan ohjattuja ne kaikki tosi-TV-lähetykset aina ovat – tuotantoyhtiö päättää, koska taputetaan ja koska ja kuinka kovaa huudetaan.
