Tommi Liinalampi

Suomi ei ole vielä kunnossa

Vaalien alla kansa arvioi edellisen hallituksen toimet ja päättää siitä, ketkä ansaitsevat vaaleissa luottamuksen. Onkin luonnollista, että hallituspuolueet nostavat esille omia saavutuksiaan.

Aikaansaannosten esittelyyn on aihetta. Vaikka työllisyyden kasvu on ollut pääosin suhdanteiden ansiota, niin Etlan viime marraskuinen arvio päätyi siihen, että hallituksen politiikka olisi lisännyt työllisyyttä noin 45 000 työpaikalla. Pelkästään aktiivimallin ansioksi tätä ei voi laskea, vaan taustalla oli mm. kilpailukykysopimus. Myös valtion velkaantuminen on taittunut, mitä voidaan pitää hyvänä suuntana. Tosin nousukaudella näin tuleekin käydä, sillä muuten menetämme velan oton suhteen liikkumatilan, kun seuraava taantuma iskee.

Näistä ilon aiheista huolimatta Suomi ei ole kunnossa. Julkisen talouden kestävyysvaje on edelleen suuri ja hallituskauteen mahtui myös useita huonoja ratkaisuja. Merkittävimpänä koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuneet leikkaukset. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus jäi toteutumatta.

Edellinen hallitus saa kuitenkin synninpäästön sen osalta, ettei saanut Suomea kuntoon. Vaikka hallituskokoonpano olisi ollut mikä hyvänsä, niin yksi hallituskausi ei olisi tähän riittänyt. Suomen kuntoon saattaminen vaatii useiden hallituskausien työn.

Julkisen talouden kestävyysvaje on arvioista riippuen miljardien tai jopa kymmenen miljardin euron luokkaa. Kestävyysvajeen yksi suurimmista aiheuttajista on vähäinen työllisten määrä suhteessa ikääntyvään, hoivan tarpeessa olevaan väestöön. Ilman työllisten osuutta kasvattavia rakenteellisia uudistuksia tämä tarkoittaa leikkauksia palveluihin tai vaihtoehtoisesti veronkorotuksia.

Rakennetyöttömyyden selättäminen ei onnistu pelkkien työvoimahallinnon toimenpiteiden avulla vaan tarvitaan myös muita toimia.

Vaikka työllisyysasteemme on noussut niin se on edelleen huomattavasti muita pohjoismaita matalampi. Työllisyysaste on noussut viime aikoina suhdannetyöttömien työllistyttyä. Jäljelle ovat jääneet kaikkein vaikeiten työllistyvät rakennetyöttömät, pitkäaikaistyöttömät mukaan lukien. Rakennetyöttömyyden selättäminen ei onnistu pelkkien työvoimahallinnon toimenpiteiden avulla vaan tarvitaan myös muita toimia, kuten panostuksia uudelleenkoulutukseen ja työllisyyttä edistäviä rakenteellisia uudistuksia.

Mitä siis pitäisi tehdä? Jos asiaa kysytään talouspolitiikan asiantuntijoilta, niin viesti on selvä. Sosiaaliturvasta on tehtävä kannustavampi, työmarkkinoilla on siirryttävä joustavampaan sopimiseen ja verotuksen painopistettä on siirrettävä tulojen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Näiden toimien ohella perinteiseen teollisuuteen kohdistuvia yritys- ja verotukia on karsittava siltä osin, kun niiden tehoa ei ole voitu osoittaa. Tukien karsiminen mahdollistaisi työn verotuksen laskemisen ja sitä kautta työllisyyden lisääntymisen.

Politiikka, jossa jokainen puolustaa oman eturyhmänsä etuja johtaa heikompiin tuloksiin kuin sellainen, jossa yhteisenä tavoitteena on yhteiskunnan kokonaisetu.

Poliittinen todellisuus ei kuitenkaan ole mahdollistanut näiden järkevien uudistusten toimeenpanoa. Päättäjät tulevat eduskuntaan enemmän tai vähemmän omien eturyhmiensä edustajina. Joillakin eturyhmä löytyy elinkeinoelämän puolelta, toisilla taas ammattiyhdistysliikkeen suunnalta.

Politiikka, jossa jokainen puolustaa oman eturyhmänsä etuja johtaa heikompiin tuloksiin kuin sellainen, jossa yhteisenä tavoitteena on yhteiskunnan kokonaisetu. Esimerkiksi työllisyysastetta voitaisiin nykyisestään parantaa, jos suuret työnantaja- ja työntekijäjärjestöt joustaisivat kannoissaan.

Liittotasolla sovitut jäykät ja yksityiskohtaiset työehtosopimukset eivät vastaa 2020-luvun haasteisiin. Paikallista sopimista tulisikin laajentaa järjestäytymättömiin työnantajiin ja myös soveltamisalan laajentamista voisi harkita. Tämä mahdollistaisi sen, että työntekijä- ja työnantajaosapuolten näkemykset palkoista ja työehdoista kohtaisivat nykyistä paremmin. Joustavampi sopiminen vaatisi yhtä lailla joustavamman sosiaaliturvajärjestelmän. Sosiaaliturvan mallina voisi olla joko osittainen perustulo tai negatiivinen tulovero, jotka turvaavat vähimmäistoimeentulon tilanteessa kuin tilanteessa.

Asiantuntijatietoon pohjatuvat lehmänkaupat ovat parempia kuin ne lehmänkaupat, jotka tehdään eturyhmien painostuksesta.

Perinteisen oikeiston ja vasemmiston tulisi tehdä ensi vaalikaudella sujuvampaa yhteistyötä. Aito parlamentaarinen vuoropuhelu parantaisi eduskunnan päätöksentekokykyä. Sen sijaan vastakkainasettelun politiikka vie pohjan yhteiskuntaa eteenpäin vieviltä päätöksiltä.

Erilaisia politiikkatoimia pitäisikin sitoa yhteen. Asiantuntijatietoon pohjatuvat lehmänkaupat ovat parempia kuin ne lehmänkaupat, jotka tehdään eturyhmien painostuksesta. Esimerkiksi, jos oikeisto saisi läpi laajemman paikallisen sopimisen niin vasemmisto saisi läpi paremman sosiaaliturvan, joka turvaisi toimeentulon silloinkin, jos palkka jäisi joustavamman sopimisen vuoksi pieneksi. Tällainen uudistus lisäisi työllisyyttä, muttei saattaisi pienipalkkaista duunaria taloudellisesti heikompaan asemaan.

Pidän selvänä, että puolueiden eri arvomaailmat johtavat erilaisiin näkemyksiin kunnossa olevasta Suomesta. Nyt on kuitenkin aika miettiä niitä toimia, joissa yhteistyö on mahdollista. Parlamentaarisen yhteistyön on jatkuttava yli vaalikausien, sillä vain useiden hallituskausien yhteistyö mahdollistaa suurten uudistusten läpiviemisen.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*