Tommi Liinalampi

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii markkinataloutta

Usein kuulee väitettävän, että markkinatalous on syy ilmastonmuutokseen. Tälle väitteelle voi nopealla ajattelulla löytää useita perusteita. Markkinataloudella oli tärkeä rooli teollisen vallankumouksen alkuun saattajana. Voittojen tavoittelu innoitti tehtaiden omistajia tuotantokoneistonsa kehittämiseen, jotta markkinoiden lisääntyvään kysyntään voitiin vastata. Tämänkaltainen kehitys on jatkunut näihin päiviin asti.

Syventymällä ilmastonmuutoksen ja markkinatalouden väliseen yhteyteen, voidaan ymmärtää menetelmän ja lopputuloksen välinen ero. Markkinatalous on tehokas menetelmä tuotannon järjestämiseen, mutta on toiminut pitkään “väärillä virityksillä”, mistä syystä vapaus ja vastuu eivät ole kohdanneet. Taloutta ohjaavat kannusteet ovat ohjanneet ympäristöstä piittaamattomaan tuotantoon, jolloin lopputulos on ollut jotain muuta kuin kestävää hyvinvointia.

Markkinatalous ei ole kuitenkaan ainoa talousjärjestelmä, joka on koetellut ympäristön kantokyvyn rajoja. Entisen Neuvostoliiton ja Itäblokin maiden ympäristöongelmista tuskin voidaan syyttää markkinataloutta. Siellä saastuttamisen aiheutti ympäristöasioista piittaamaton valtiojohto, joka pyrki maksimoimaan tuotannon ympäristön kustannuksella. Ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen eivät ole markkinatalouden luonteeseen sisältyviä asioita vaan kuvastavat ennemmin yleistä tahtotilaa.

Sen sijaan, että yrittäisimme keksiä vaihtoehtoisia talousutopioita, niin meidän on valjastettava markkinatalous kestävän hyvinvoinnin palvelukseen.

Markkinatalouskriitikot ovat esittäneet erilaisia malleja talouden uudelleenjärjestämäksi. Kuitenkaan toteuttamiskelpoista ratkaisua ei vielä ole esitetty. Sen sijaan, että yrittäisimme keksiä vaihtoehtoisia talousutopioita, niin meidän on valjastettava markkinatalous kestävän hyvinvoinnin palvelukseen. Tarvitsemmekin markkinataloutta enemmän kuin koskaan. Mutta yhtä lailla tarvitsemme nykyistä selkeämpiä reunaehtoja markkinoiden toiminnalle, jotta hyvinvointi voi kasvaa maapallon ja ympäristön kantokyvyn rajoissa.

Oli kyseessä sitten markkinatalous tai valtiojohtoinen suunnittelutalous niin päästöille on laitettava rajat. Markkinatalouden etu muihin järjestelmiin on se, että markkinatalous kykenee sopeutumaan päästörajoihin ilman merkittävää hyvinvoinnin laskua. Oikeanlaisella lainsäädännöllä ja kannusteilla markkinatoimijat kykenevät täyttämään markkinoiden tarpeet pienemmillä päästöillä. Yritysten on pyrittävä toimimaan rajojen puitteissa tai muuten eivät pärjää.

Yhteisvastuullisuus on osoittautunut ihmiskunnan historiassa toimimattomaksi ideaksi ja yhtä toimimaton sen on myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Heikkoa planeetan nykytilaa ei voida laittaa markkinatalouden syyksi myöskään siitä syystä, ettemme oikeastaan edes elä markkinataloudessa. Ympäristönäkökulmasta nykyjärjestelmä muistuttaa ennemmin jonkinlaista ympäristösosialismia. Saastuttamisen kustannukset ulkoistetaan yhteisön maksettavaksi, vaikka ne tulisi sisällyttää hintoihin. Yhteisvastuullisuus on osoittautunut ihmiskunnan historiassa toimimattomaksi ideaksi ja yhtä toimimaton sen on myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Yksittäistä kuluttajaa ei tule syyllistää, jos saastuttava tuote on selkeästi vähemmän saastuttavaa halvempi ja päätyy tästä syystä ostoskoriin. Kuluttaja tekee tällöin rationaalisen ja omaa etuaan painottavan valinnan. Syy haitalliseen valintaan on ennemminkin ympäristövastuuta jakavassa järjestelmässä. Ensisijainen vastuu järjestelmän heikkouksista on poliittisilla päättäjillä.

Ympäristö- ja haittaverot ovat hyvä keino sisällyttää tuotteen aiheuttamat ympäristöhaitat tuotteen hintaan. Tällöin saastuttavan tuotteen hinta nousee ja vähemmän saastuttava tulee houkuttelevaksi. Vähemmän saastuttavan tuotteen hinta jopa laskee, sillä sen menekki paranee. Haittaverojen kiristäminen mahdollistaa toisaalta sen, että vähemmän saastuttavasta tuotteesta voidaan periä aiempaa pienempää arvonlisäveroa.

Markkinatalous kykenee ratkaisemaan tehokkaasti ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn välistä ristiriitaa.

Markkinatalouden näkökulmasta ympäristöverojen ensisijainen tarkoitus on vastuun siirtäminen yksilölle ja toisaalta tuotteita valmistavalle yritykselle. Vero on lasku tuotteen aiheuttamasta ympäristökuormasta. Laskun tulisi vastaa parhaimmalla mahdollisella tavalla tuotteen aiheuttamaa haittaa.

Vastuun vierittäminen saastuttajalle on monesti paljon parempi ratkaisu kuin saastuttavan toiminnan täyskielto. Esimerkiksi lentomatkailu on ilmastonäkökulmasta varsin ongelmallinen matkaamisen tapa ja nauttinut päästöihin suhteutusta veroalesta. Lentomatkailun kireämpi verottaminen olisikin perusteltua. Tämä laittaisi harkitsemaan, onko lentäminen kussakin tilanteessa järkevä tapa matkustaa.

Jos sen sijaan kieltäisimme lentomatkailun, niin emme voisi käyttää lentokonetta edes silloin, kun sitä todella tarvitsemme. Esimerkiksi silloin, jos toisella puolella maapalloa asuva läheinen on tekemässä kuolemaa ja viimeinen näkeminen edellyttäisi lentämistä tämän luo. Korkeastakin haittaverosta huolimatta lentäisimme läheisen luo, jos se suinkin vain on mahdollista. Haittavero vähentäisi turhaa lentomatkailua, mutta jättäisi lentämisen käytettävissä olevien mahdollisuuksien joukkoon.

Tämän ääriesimerkin kautta havainnollistuu haittaverojen edut täyskieltoihin nähden. On toki selvää, että jossain tilanteissa ainoa ratkaisu on täyskielto. Kieltoja on kuitenkin käytettävä vain harvoin ja harkitusti.

Markkinatalous yhdistettynä toimivaan haittaverojärjestelmään muodostavat hyvän paketin tulevaisuuden hyvinvoinnille. Vaikka markkinatalouden toimintaan liittyy haasteita, niin se on kuitenkin mainettaan parempi järjestelmä. Markkinatalous kykenee ratkaisemaan tehokkaasti ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn välistä ristiriitaa. Tästä syystä markkinatalous on valjastettava ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kommentit

  • Daruudee

    Eipä ole greenpeesiä tai muita viherpopulisteja näkynyt Helsingin hiilikasoilla, valtavan hiilijalanjäljen kerskarakennustyömailla Kalasatamsa,Triplassa…yms, eikä missään muuallakaan urbaaneissa saastutuspaikoissa joissa luonnonvaroja varsinaisesti tuhotaan, syyttömiä ja harvaanasuttuja aluita kyllä syytellään kaikesta.

  • Evidenssi uupuu, retoriikkaakin

    Voitko demonstroida väitteesi? Tuskin.

    No miksi sitten väität?

    “markkinatalous on syy ilmastonmuutokseen”

    Mikään ei-empiirinen konteksti ei voi olla demonstroitu syy, koska siitä voi vaihtaa aina mielipidettä. “markkinatalous on X”, “markkinatalous on Y”, “… on Z” ovat kaikki about yhtä valideja, koska ei ole olemassa “yleistä oikeaa”.

    Syy: https://noncontradictingphilosophy.blogspot.com/2019/09/a-fundamental-epistemology-epistemology.html

    “Markkinatalous kykenee ratkaisemaan tehokkaasti ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn välistä ristiriitaa.”

    Okei, mitä sitten jos verrataa anarkokapitalismia ja säänneltyä markkinataloutta? Molemmat ovat markkinataloutta. Mutta ne eivät ole samanlaisia.

    Itse tuen käsitystä, että mitään “ylhäältäpäin” kontrollia ei pitäisi olla, pl. “minarkistinen” muille ihmisille _selvästi_ haitallinen toiminta, riiston ja sellaisen ehkäisy. Ja logiikkani on, että “ihmiset tietävät ja osaavat itse paremmin kuin jokin ‘moraalipaapoja'”, jonka olemassaolo on mahdotonta, koska ei ole olemassa konsistenttia yleistä moraalia.

  • Autoritarismi

    “Oikeanlaisella lainsäädännöllä ja kannusteilla”

    Voiko olla oikeanlaista lainsäädäntöä ja oikeanlaisia kannusteita?

    Vastaesimerkki:

    -arvojen subjektiivisuus

  • Markkinatalous _kykenee_ ratkaisemaan jotain

    “Markkinatalous kykenee ratkaisemaan tehokkaasti ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn välistä ristiriitaa.”

    Tämä on abstrakti väite, koska markkinatalous ei ole “mitään tiettyä”. Se on vain “aihio”.

  • Vapaa markkinatalous

    “valjastettava markkinatalous kestävän hyvinvoinnin palvelukseen”

    Onko tämä enää vapaa markkinatalous?

    Kuka voi määritellä, mikä on oikeaa kehitystä?

  • Lisää käsiteanalyysia

    “Markkinatalous kykenee ratkaisemaan tehokkaasti ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn välistä ristiriitaa.”

    Missä evidenssi?

    Entä onko olemassa “oikeaa” ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön kantokyvyn “väliä”?

    Onko edes väliä? Miten se havaitaan? Onko se konsistentti? Onko meidän “väli” sama?

    Mitä on tehokkuus, miten sitä mitataan?

    Muutama toinen näkemys:

    -Tukeeko varallisuuden epätasainen jakautuminen ympäristön ja ihmisten riistämistä vai tämän välin “tukemista”?

    -Jos meidän mittarit eivät ole samat, niin miten voisimme olla yhtä mieltä? Jos ne taas ovat, niin mikä on objektiivinen mittari?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*