Eurooppaa reissaten uutta etsien

Kohti Alppeja!

Vieläkin painetaan eteenpäin!

 

Tiistaina lähdettiin vähän laiskan puoleisesti liikkeelle aamulla, kun olimme tunti lähdön jälkeen päässeet 2km eteenpäin. Siitä se vauhti alkoi kiihtyä koko ajan loppua kohden.

Lukkopolkimet ovat ensimmäistä kertaa jalassa muutamalla sankarilla porukastamme, ja se alkaa näkyä meidän pyörissä, kun kaatuilemme vähän väliä risteyksissä, kun ei jalat oikein tahdo irrota. Paikallisilla on ainakin hauskaa meitä seuratessa. Onneksi nippusiteet ovat auttaneet pitämään ne muutamat osat paikallaan, joista ruuvit ovat kadonneet jonnekkin matkalle.

Myös pakaroiden ja nivusten hellyyden alkaa pikkuhiljaa huomata, kolmas kokonainen päivä takana ja tuntuu välillä, että penkki olisi jo osa pakaroita. Joka iltaisiin huoltotoimiin kuuluu pakaroiden valeleminen bepanthenilla, että saa taas seuraavana päivänä todeta satulan olevan kovempi vastustaja.

Haasteena tänään oli keskipäivän 40 asteen lämpötila mikä oli auringossa. Pääsimme kuitenkin hyvää vauhtia etenemään Italian tasaista alankoa ja olimmekin jo kohteessa ennen pimeää! Matkaa mittariin tuli tältä päivältä 145km ja pääsimme kevyesti tavoitteeseemme ja olemme nyt Veronassa.

Se on kyllä yllättänyt miten on aikaisemmin ajatellut, ettei yli 100km pyöräilyä päivässä pidä edes mahdollisena, ja nyt vedimme jo kolmannen putkeen tämmöisen etapin putkeen.

Toki tämä jatkuva polkeminen on aiheuttanut hieman onkelmiakin. On ollut hauska huomata miten joku paikka menee jumiin, mutta hetken päästä sitä ei enää tunne kun seuraava paikka alkaa krampata vielä enemmän. Onneksi meitä on neljä matkassa ja joku aina jaksaa painaa eteenpäin niin ei oikein kehtaa pysähtyä valittamaan.

Huomenna lähdemme heti aamusta haastamaan alppeja, eli saattaa korkeuskäyrä muuttua hieman tästä päivästä. Eipä tuo nyt toisaalta hirveästi meidän tekemiseen vaikuta, kun edelleen tarvitsee vain polkea. On tämä kyllä niin helppoa ja mukavaa.

Kuvia pääset katsomaan reissustamme Polen Facebook sivuilta viimeistään huomenna:

https://www.facebook.com/polebicycles?fref=ts

 

Terveisin, Aleksi Ihalainen

Kommentit

  • Piazzale de Michelangelo

    Tuo matka Firenzestä -Bolognaan on luonnonkaunista seutua seurata junastakin,mitä pari kertaa sen välin töissä olen joutunut matkustamaan ;)
    Mukavia pyöräilyjä sinne etelään.

  • Pikkumyy

    Onnea pojat 1000km ylitetty, loistava suorastaan mahtava saavutus. Ootte kovia jätkiä ja me ollaan ylpeitä teistä. Tsemppiä loppu kilometreille!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*