Eurooppaa reissaten uutta etsien

Ilmakuvausta ja huonepakoja

Veveřín linna Brnossa Tsekissä viime vuodelta

Tänään starttaa viimeistenkin blogin kirjoittajien Learning Circus ympäri Eurooppaa. Itse olen toisen vuoden tiimiakatemialainen Osuuskunta Nimionista, joten takana on jo viime vuoden Euroopan reissu. Tuolloin matkasimme asuntoautolla Baltian, Puolan ja Tsekin kautta Tiimiakatemian yhteiseen tapaamiseen Keszthelyyn Balaton-järven rannalle.

 

Tämän vuodenkin reissun matkaamme matkailuautolla tiimimme kanssa ja menomatkalla vahvistuksenamme on myös Ideaosuukunta INTOn Oskari. Tänään olisi tarkoitus ajella lautalle Turkuun. Sieltä matka jatkuu Malmöhön, Berliiniin, Prahaan, Frankfurtiin, Antwerpeniin, Amsterdamiin ja takaisin ajellaan Puolan ja Baltian kautta. Kaksi viikkoa, 10 maata ja yli 5300 kilometriä.

 

Tänäkin vuonna meillä on mukana kopterimme, jolla lähdemme jälleen kuvaamaan ilmakuvia Euroopasta. Tarkoituksena olisi saada vielä viime vuottakin enemmän kuvattua hieman erilaista kuvaa kuin Suomesta saa. Kuvauksen lisäksi tavoitteenamme on löytää uusia ideoita tiimiläisemme Nikon WayOutiin. Kierrämme siis Live Escape Roomeja ympäri Eurooppaa etsien kokemuksia parhaista.

 

Tästä se matka alkaa.

 

– Tomi

Osuuskunta Nimion

www.filmie.fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*