Tapio Puolimatka

Tuleeko sukupuolesta pelkkä ilmoitusasia?

Rinteen hallituksen tarkoituksena on muuttaa juridinen sukupuolikäsitys itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi:

”Säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta. Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.” (Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6. 2019, Osaava ja osallistava Suomi, s. 87.)

Uuden lain mukaan juridisen sukupuolen vaihtaminen ei enää edellyttäisi minkäänlaisia lääketieteellisiä hoitoja tai muutoksia ihmisen biologisessa ilmiasussa.  Keskisuomalaisen sivuilla on kuitenkin toistuvasti esitetty väärinkäsitys, että uuden lain mukaan juridisen sukupuolen muutos edellyttäisi sitä, että henkilö antaisi kastroida itsensä.

Nyt on Puolimatka 5.8. paljastanut seksirikollisten salaliiton. Leikataan penis irti niin päästään naisten saunaan tirkistelemään.” (8.8.)

Ei kai kukaan voi pitää Puolimatkan satuja faktoina. Näyttäkää yksikin mies, joka kastroisi itsensä tirkistelläkseen alastomia naisia.” (18.8.)

Nämä kommentit perustuvat väärinymmärrykseen Rinteen hallituksen kaavaileman translain sisällöstä. Jo nykyisen translain puitteissa voi sukupuolensa juridisesti vaihtanut kastroitu mies päästä kaikille naisille tarkoitettuihin tiloihin. Rinteen hallituksen kaavailema muutos tarkoittaa sitä, että mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä ei tarvita, pelkkä henkilön oma ilmoitus riittää.

Sama harhakäsitys toistuu twitter-keskusteluissa:

Ellen Ojala@Ellen_Ojala

Kuka käy läpi sen sairaan pitkän ja rankan prosessin, vaan jotta pääsee, miten se meni, ”löytämään helppoja uhreja”? Mitä ihmettä nyt.
Siis koko tää väite on naurettava. 😂

https://twitter.com/Ellen_Ojala/status/1160635268208177152

Ellen Ojala ei tiedosta, että Rinteen hallituksen kaavailema sukupuolenvaihdosprosessi ei vaadi mitään rankkoja prosesseja: sukupuolenvaihdos on pelkkä ilmoitusasia. Juridisen sukupuolen ilmoitusluonteisuus tekisi prosessista niin helpon, että sitä voisivat rikolliset käyttää hyväkseen.

Toisenlaista väärintulkintaa ilmentää Journalisti-lehden päätoimittajan Maria Petterssonin twiitti:

Vaikka Journalisti-lehti luonnehtii itseään ”laadukkaan journalismin, sananvapauden ja alan parhaiden perinteiden” edustajaksi, Pettersson ei asiallisesti tarkastele uuden translain naisten yksityisyydelle ja turvallisuudelle aiheuttamaa uhkaa. Hän pyrkii saattamaan väitteen naurunalaiseksi muuttamalla sen sisältöä. Tätä varten hän laittaa suuhuni väitteen, että cismiehet ”ryhtyisivät joukolla vaihtamaan sukupuolimerkintöjään”.

Kysymys ei ole joukkoliikkeestä, vaan siitä, että kohtuullisen pieni määrä rikollisia pystyy saamaan paljon pahaa aikaan tytöille ja naisille pystyessään naisen identiteetin turvin pääsemään naisille tarkoitettuihin tiloihin. Esimerkkejä tällaisista ongelmista on jo maissa, joissa itsemääräämisoikeuteen perustuva sukupuolikäsitys on otettu osaksi yhteiskunnallista toimintaohjelmaa. Journalisti-lehden päätoimittajan mukaan tämä kysymys tyttöjen ja naisten yksityisyydestä ja turvallisuudesta ei ole sen arvoinen asia, että siitä kannattaisi asiallisesti keskustella.

Vuonna 2017 Britannian oikeusministeriö päätti, että vangeilla on oikeus tulla kohdelluksi sen sukupuolen edustajana, johon kuuluvaksi he johdonmukaisesti identifioituvat. Samana vuonna transsukupuolisiksi identifoituvien vankien määrä nousi 70 %. Hallituksen tekemän kartoituksen mukaan Britannian vankiloissa oli vuoden 2018 lopulla 125 transsukupuolista vankia, joista 60 oli tuomittu yhdestä tai useammasta seksuaalirikoksesta.

Naiseksi identifioituvat biologiset miehet ovat joissakin tapauksessa alkaneet seksuaalisesti ahdistella naisvankeja saatuaan siirron naisvankilaan. Löytyy myös esimerkkejä siitä, miten miespuoliset seksuaalirikolliset ovat naisen identiteetin turvin päässeet naisille tarkoitettuihin tiloihin ja löytäneet itselleen helppoja uhreja.

Itsemääräämisoikeuteen perustuvan sukupuolikäsityksen suurin ongelma on kuitenkin se, että se saattaa hämmentää nuoria, jotka ovat epävarmoja identiteetistään. Tähän ongelmaan kiinnittää huomiota Genderfree Rainbow -niminen blogisti, joka on sukupuoliahdistuneen nuoren äiti.

Genderfree Rainbow@GenderfreeR

Itselleni se että minä tai tyttäreni joutuisimme seksirikollisen ahdistamaksi naistenvessassa tai tuomituksi syrjinnästä jos erektiomies-transnaisena tulisi suihkuhuoneeseen josta pyytäisin poistumaan eivät ole agendalla niin isoja juttuja kuin se että…

Genderfree Rainbow@GenderfreeR

Transaktivistit ruokkivat lapsessani näkemystä, että ruuminsa on tuhottava ja terveet elimet vaihdettava tekeleisiin, muuten hän joutuu tappamaan itsensä. Samanlainen tarina kuin täällä, mutta yhä epätoivon laaksossa, vaikka transitioitunut minun tuella https://www.ihmistenkirjo.net/blog/kuin-olisin-ollut-kuilun-reunalla-14-vuotiaan-suomalaistytn-tarina 

Kuin olisin ollut kuilun reunalla: 14-vuotiaan suomalaistytön tarina — KIRJO

Mä muutuin Sakeksi kun mä olin 12-vuotias. Kuka ikinä olikaan elänyt minuna koko mun lapsuuden ei ollut mä. Ja hän kuoli ja hänen tilalleen tuli Sakke. Tai no, hän ei ikinä kuollut. Yritin tappaa…

ihmistenkirjo.net

See Genderfree Rainbow’s other Tweets

Kommentit (105 kpl)

  • Jape

    Tuli tuosta setakiellosta mieleen, että raamatun murjomille hörhöille + heidän lapsilleen voisi perustaa reservaatin, missä koulujen opetussuunnitelma menisi pilkun tarkasti raamatun mukaan. Jos esim. Ninni varastaa Jenniltä My Little Pony täytekynän, Ninnin käsi hakattaisi irti. Niko, Jesse ja Jami taas ovat saaneet koulun välitunnilla jostain käsiinsä pornolehden ja seurauksena talkkari kaivaa heiltä silmät pois. Iltapäiväkerhon toiminnasta vastaa nuoriso-ohjaaja Starczewski, jossa vähintään kerran viikossa varoitellaan homouden peikosta. Yliopiston rehtorina toimii itse oikeutetusti Puolimatka ja opetussuunnitelma on sen mukainen. Lainsäädännöstä vastaa Päivi Räsänen tuttuun tyyliinsä: kaikki tarvittavat ohjeet ja säännöt löytyvät raamatusta. Homoja ei yhteisössä ole, koska jos semmoinen sinne syntyy, hän karkaa tai sitten yhteisö ajaa hänet henkisesti loppuun – surullisin seurauksin.

    Reservaatin ulkopuolella on päästy irti ahdasmielisyydestä ja eletään suvaitsevan sovun ilmapiirissä. Kerran viikossa tulee tosi-tv lähetys reservaatin elämästä, joka on vuodesta toiseen kanavan suosituin ohjelma. Ohjelman lopuksi juontaja lausuu: ”kuvitelkaa, jos he eläisivät täällä keskuudessamme”. Niin, onneksi on niin, kuin nyt on.

  • Suvaitsevaisuus kunniaan

    Jape…mielenkiintoinen kommentti. Eikös nämä kristilliset koulut just tuota mallia kouluun aja, tosin hieman lievempänä..

  • Juhani Starczewski

    Väärät opettajat ja heidän tuomionsa

    2.Pietarin kirje:
    2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Piet.+2%3A1&rnd=1567192333316

    Juudaan kirje:
    1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Juud.+1%3A1&rnd=1567192409469

  • Juhani Starczewski

    Jokunen vuosi sitten tuli nuori mies rukoustilanteeseen ja tuli ilmi, että hän on homo. Sanoin hänelle, että tietääkö hän, että homous on synti (arkkipiispa ja nykykirkko ei tiedä). Hän sanoi, että kyllä hän tietää ja että hän kärsii tästä tilanteesta ja homoudestaan. Kysyin, että tunnustaako hän homouden syntinä. Kyllä hän halusi ja tunnusti syntinsä. Julistin hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoveressään. Sitten kysyin, että haluaako hän lähteä seuraamaan Jumalan Sanan mukaista Jeesusta ja hän halusi. Siunasin hänet ja hän lähti.

    Meni useampi vuosi, kun olin kävelemässä Kirkkopuistosta kohti Sokosta, kun ennen Kompassia vastaani tuli mies juoksuaskelin, joka sanoi. ”Rauhantervehdys Juhani, mitä sinulle kuuluu?” En tunnistanut miestä ja jouduin kysymään, kuka hän on. Silloin hän kertoi, että hän on se homomies, jonka puolesta rukoilin. Sitten hän esitteli takanaan olevan vaimonsa ja rattaissa istuvan ja rattaiden vieressä olevat pikkutytöt. Pala nousi kurkkuuni ja tippa silmäkulmaan ja liikutukseltani en pystynyt sanomaan muuta kuin, että ”Kiitos Jumalalle! Kiitos Jeesus”. “….sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”
    Perhe lähti lähetystyhön kertomaan JEESUKSESTA, joka vapauttaa synnistä
    _
    Setan Petri Janhunen toimii aktiivisti evlutseurakunnassa, mutta ei ole uskossa Jeesukseen, eikä usko homoutta synniksi!

    https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/setan-petri-janhunen-toimii-aktiivisti-evlutseurakunnassa-mutta-ei-ole-uskossa-j/1187273001332868/

  • Sara

    ”Jos esim. Ninni varastaa Jenniltä My Little Pony täytekynän, Ninnin käsi hakattaisi irti. Niko, Jesse ja Jami taas ovat saaneet koulun välitunnilla jostain käsiinsä pornolehden ja seurauksena talkkari kaivaa heiltä silmät pois.”

    -Raamatusta tuollaiset toimintamallit eivät ole. Ja Raamattua lukiessa on ymmärrettävä mikä taho on ohjeiden antamisen kohderyhmä :) Esim. Mooseksn lain rangaistustavat koskivat Israelin kansaa erämaavaelluksella, vanhan liiton aikana.

    Että ollaanpa tarkkana siinä mitä väitetään.

  • Sara

    ” missä koulujen opetussuunnitelma menisi pilkun tarkasti raamatun mukaan. ”

    -Lisäksi, on ymmärrettävä se mikä koskee kaikkea lainsäädäntöä ja ohjeistusta. Laki ei ole yhtä kuin lain rikkomisesta säädetty rangaistus. Laki voi pysyä samana, mutta rangaistus voi muuttua, tai voidaan poistaa kokonaan.

    Tätä eivät Jeesuksen ajan fariseuksetkaan ymmärtäneet, kun ajattelivat, että Jeesuksen on ”pakko” hyväksyä langenneen naisen kivittäminen.

  • Jape

    Niinpä niin. Raamatussa lukee näin, mutta sitä tutkitaankin noin. On se kumma satukirja.

  • suvaitsevaisuus kunniaan

    Ihan vaan muistutukseksi kaikille raamatulla toisten yläpuolelle asettuville homopelkääjille: Mckrae Game, joka oli yksi suurimmista eheytysliikkeen edustajista, on tullut ulos kaapista ja pyytänyt anteeksi tekemäänsä vahinkoa.. Eli ei auttanut rukoilu ym. Taitaa olla moni gaykammoinen juuri näitä, joka pelkää itseään. No hätä, tule kaapista ja rakasta itseäsi

  • titus

    Onko tosi että sukupuoli voidaan vasta nykyään todeta…Vuosimiljoonia on kait tiedetty mikä sukupuoli on pallot jalkovälissä tai niitten puuttuminen..voi voi..

  • Jape

    Naispappeuden vastustajat ihan tosissaan vakuuttivat 50v sitten, että jumala ei halua naista papiksi ja sehän on sitä paitsi vakava synti. Nyt heille naureskellaan. 50 v kuluttua kaikki nauravat Puolimatkan ja Starczewskin mielipiteille.

  • suvaitsevaisuus kunniaan

    Niinpä.. Voi jos ihmiset lakkaisivat pelkäämästä itseään ja toisiaan…

  • Juhani Starczewski

    Arvoisa päätoimittaja Pekka Mervola!

    Keskisuomalainen on jälleen rajoittamassa Sanan vapautta.
    Olen ollut vuosien ajan Keskisuomalaisen kestotilaaja.

    KSML: 3.9.2019 klo 10:50: Käyttö estetty Et voi toistaiseksi kirjoittaa tähän yhteisöön.

    Kauanko Keskisuomalainen aikoo estää kirjoittamiseni?
    En ole saanut asian johdosta minkäänlaista tietoa.
    Mikä on syynä tällaiseen toimintaan?

    Mielipiteen- ja sananvapaus
    19. artikla
    Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
    Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

    Pikaista vastaustanne odottaen!

    Juhani Starczewski

    Muurarintie 9 B 8
    40520 JYVÄSKYLÄ
    +358 40 757 3537
    juhani.starczewski@elisanet.fi

    Kotisivu: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
    Facebook: https://www.facebook.com/juhani.starczewski
    Twitter: https://twitter.com/juhanistarczews

  • Juhani Starczewski

    Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on. Psalmit: 53:2
    +
    KESKISUOMALAINEN 3.9.2019 klo 10:50: Käyttö estetty Et voi toistaiseksi kirjoittaa tähän yhteisöön.
    Todella törkeää, että KAIKKI komenttini on poistettu ja tänne on jätetty tuollaisia ala-arvoisia kommentteja.
    Mielipiteen- ja sananvapaus
    19. artikla
    Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
    Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
    +
    @TorstiR
    jumaanki harjoittaa vihapuhetta
    +
    jumaanki 8t 
    @TorstiR
    jumaanki harjoittaa vihapuhetta
    En harjoita. Eihän se minun syy ole, jos sinä otat tosiasioiden kuulemisen sillä tavalla. Jos näillä palstoilla joku harjoittaa vihapuhetta, niin se on Juhani Starczewski, tulee tosi törkeää kommenttia homoista ja kaikkia heidän ihmisoikeuksiaan puolustaneista. Tämä on törkeintä vihapuhetta ikinä: “Jumala saattoi rangaista Heinäluomaa vaimon kuolemalla” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000863352.html

  • jumaanki

    Juhani Starczewski, minä olen sanonut: ”jumalaa ei ole” ja voin sanoa se tässä sinulle ja miullekin: ”JUMALAA EI OLE”. Sinä vihjasit Psalmit 53.2. jakeella, että koska sanon näin, olen hullu. Onko sinulla lääketieteellinen pätevyys arvoida asiaa? Tämänkin voisi luokitella vihapuheeksi, mutta en viitsi asiasta sen suurempaa numeroa tehdä, koska sinä lausuessasi tämän et vaan tiedä, mistä puhut. Toivon todella, että pääset jossain vaiheessa näistä harhaisista ajatuksistasi eroon. Ehkä jollain järjestöllä voisi olla jotain eheytyshoitoa tarjolla, missä noden jyrkkien mielipiteiden tilalle tulisi edes ripaus suvaitsevaisuutta, kannattaisi kokeilla.

  • jumaanki

    Juhani Starczewski: ainuttakaan minun kommenttia ei ole mistään lehdistä poistettu, eikä kommenttien kirjoittamisoikeuksia rajoitettu. Sinun kommentteja on poistttu vaikka kuinka paljon ja rajoituksia on asetettu useita kertoja. Mieti sitä!

  • Juhani Starczewski

    Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.

    2. kirje Timoteukselle 3
    Lopunajan ihmiset
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Tim.+3%3A1&rnd=1567680481607
    3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
    3:6 Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
    3:7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
    3:8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
    3:9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
    3:10 Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
    3:11 vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
    3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
    3:13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
    3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
    3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
    3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
    3:17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*