Tapio Puolimatka

Tuleeko sukupuolesta pelkkä ilmoitusasia?

Rinteen hallituksen tarkoituksena on muuttaa juridinen sukupuolikäsitys itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi:

”Säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta. Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.” (Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6. 2019, Osaava ja osallistava Suomi, s. 87.)

Uuden lain mukaan juridisen sukupuolen vaihtaminen ei enää edellyttäisi minkäänlaisia lääketieteellisiä hoitoja tai muutoksia ihmisen biologisessa ilmiasussa.  Keskisuomalaisen sivuilla on kuitenkin toistuvasti esitetty väärinkäsitys, että uuden lain mukaan juridisen sukupuolen muutos edellyttäisi sitä, että henkilö antaisi kastroida itsensä.

Nyt on Puolimatka 5.8. paljastanut seksirikollisten salaliiton. Leikataan penis irti niin päästään naisten saunaan tirkistelemään.” (8.8.)

Ei kai kukaan voi pitää Puolimatkan satuja faktoina. Näyttäkää yksikin mies, joka kastroisi itsensä tirkistelläkseen alastomia naisia.” (18.8.)

Nämä kommentit perustuvat väärinymmärrykseen Rinteen hallituksen kaavaileman translain sisällöstä. Jo nykyisen translain puitteissa voi sukupuolensa juridisesti vaihtanut kastroitu mies päästä kaikille naisille tarkoitettuihin tiloihin. Rinteen hallituksen kaavailema muutos tarkoittaa sitä, että mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä ei tarvita, pelkkä henkilön oma ilmoitus riittää.

Sama harhakäsitys toistuu twitter-keskusteluissa:

Ellen Ojala@Ellen_Ojala

Kuka käy läpi sen sairaan pitkän ja rankan prosessin, vaan jotta pääsee, miten se meni, ”löytämään helppoja uhreja”? Mitä ihmettä nyt.
Siis koko tää väite on naurettava. 😂

https://twitter.com/Ellen_Ojala/status/1160635268208177152

Ellen Ojala ei tiedosta, että Rinteen hallituksen kaavailema sukupuolenvaihdosprosessi ei vaadi mitään rankkoja prosesseja: sukupuolenvaihdos on pelkkä ilmoitusasia. Juridisen sukupuolen ilmoitusluonteisuus tekisi prosessista niin helpon, että sitä voisivat rikolliset käyttää hyväkseen.

Toisenlaista väärintulkintaa ilmentää Journalisti-lehden päätoimittajan Maria Petterssonin twiitti:

Vaikka Journalisti-lehti luonnehtii itseään ”laadukkaan journalismin, sananvapauden ja alan parhaiden perinteiden” edustajaksi, Pettersson ei asiallisesti tarkastele uuden translain naisten yksityisyydelle ja turvallisuudelle aiheuttamaa uhkaa. Hän pyrkii saattamaan väitteen naurunalaiseksi muuttamalla sen sisältöä. Tätä varten hän laittaa suuhuni väitteen, että cismiehet ”ryhtyisivät joukolla vaihtamaan sukupuolimerkintöjään”.

Kysymys ei ole joukkoliikkeestä, vaan siitä, että kohtuullisen pieni määrä rikollisia pystyy saamaan paljon pahaa aikaan tytöille ja naisille pystyessään naisen identiteetin turvin pääsemään naisille tarkoitettuihin tiloihin. Esimerkkejä tällaisista ongelmista on jo maissa, joissa itsemääräämisoikeuteen perustuva sukupuolikäsitys on otettu osaksi yhteiskunnallista toimintaohjelmaa. Journalisti-lehden päätoimittajan mukaan tämä kysymys tyttöjen ja naisten yksityisyydestä ja turvallisuudesta ei ole sen arvoinen asia, että siitä kannattaisi asiallisesti keskustella.

Vuonna 2017 Britannian oikeusministeriö päätti, että vangeilla on oikeus tulla kohdelluksi sen sukupuolen edustajana, johon kuuluvaksi he johdonmukaisesti identifioituvat. Samana vuonna transsukupuolisiksi identifoituvien vankien määrä nousi 70 %. Hallituksen tekemän kartoituksen mukaan Britannian vankiloissa oli vuoden 2018 lopulla 125 transsukupuolista vankia, joista 60 oli tuomittu yhdestä tai useammasta seksuaalirikoksesta.

Naiseksi identifioituvat biologiset miehet ovat joissakin tapauksessa alkaneet seksuaalisesti ahdistella naisvankeja saatuaan siirron naisvankilaan. Löytyy myös esimerkkejä siitä, miten miespuoliset seksuaalirikolliset ovat naisen identiteetin turvin päässeet naisille tarkoitettuihin tiloihin ja löytäneet itselleen helppoja uhreja.

Itsemääräämisoikeuteen perustuvan sukupuolikäsityksen suurin ongelma on kuitenkin se, että se saattaa hämmentää nuoria, jotka ovat epävarmoja identiteetistään. Tähän ongelmaan kiinnittää huomiota Genderfree Rainbow -niminen blogisti, joka on sukupuoliahdistuneen nuoren äiti.

Genderfree Rainbow@GenderfreeR

Itselleni se että minä tai tyttäreni joutuisimme seksirikollisen ahdistamaksi naistenvessassa tai tuomituksi syrjinnästä jos erektiomies-transnaisena tulisi suihkuhuoneeseen josta pyytäisin poistumaan eivät ole agendalla niin isoja juttuja kuin se että…

Genderfree Rainbow@GenderfreeR

Transaktivistit ruokkivat lapsessani näkemystä, että ruuminsa on tuhottava ja terveet elimet vaihdettava tekeleisiin, muuten hän joutuu tappamaan itsensä. Samanlainen tarina kuin täällä, mutta yhä epätoivon laaksossa, vaikka transitioitunut minun tuella https://www.ihmistenkirjo.net/blog/kuin-olisin-ollut-kuilun-reunalla-14-vuotiaan-suomalaistytn-tarina 

Kuin olisin ollut kuilun reunalla: 14-vuotiaan suomalaistytön tarina — KIRJO

Mä muutuin Sakeksi kun mä olin 12-vuotias. Kuka ikinä olikaan elänyt minuna koko mun lapsuuden ei ollut mä. Ja hän kuoli ja hänen tilalleen tuli Sakke. Tai no, hän ei ikinä kuollut. Yritin tappaa…

ihmistenkirjo.net

See Genderfree Rainbow’s other Tweets

Kommentit (105 kpl)

  • Anne Löytönen

    Kiitos Puolimatka! Pidä pintasi. Olet oikeassa.

  • Garbo

    Taas hän antaa ymmärtää, että rikollisuudessakin marginaalisesta ilmiöstä olisi tulossa suuri uhkaava ilmiö, ikäänkuin jopa valtavirtaa. Nuo professorin mainitsemat muutama kymmenen seksuaalirikollista ovat olleet rikollisia, niinkuin rikolliset ovat, ei se katso ihonväriä tai identiteettiä. Rikollisia varten on jo olemassa lait ja rangaistukset, mutta kokonaisia ihmisryhmiä ei voida rangaista vain joidenkin tekemien rikosten tähden.
    Kaikissa ihmisryhmissä on rikollisia, jopa professoreissa ja kristityissäkin. Kuitenkin kaikki tuntemani transsukupuoliset ovat hyvin asiallisia ja kilttejä ihmisiä. Jopa enemmän kuin ns tavalliset ihmiset, ja eräänkin kristinuskoa jopa tällainen ateistikin tai agnostikko kuten minä voin hyvin paljon kunnioittaa, koska siinä näen aitoa kristillisyyttä, mitä minä olen oppinut Jeesuksesta.
    Olen huolissani, pelkään, että ymmärtämättömät, jotka käsittävät professorin puheet niin, että nyt on vakava vaara, ja kaikki transsukupuoliset ovat uhkaavia rikollisia, joiden kimppuun on käytävä itsepuolustuksen nimissä, alkavat tositoimiin. Professorin pitäisi ymmärtää, että se on aivan hyvin mahdollista. Tällaista kehitystä ei voi mitenkään hyväksyä.

  • Garbo

    Kannattaisi tutkia tarkemmin lain tekstiä, jonka professori itsekin lainasi juttuunsa: Tekstissä selvästi sanotaan, että …”esittää perustellun selvityksen”…, ”pysyvästi kokee”…, ”harkinta-aika”. Ne voisi ihan hyvin vaikka alleviivata, koska ovat oleellisia kohtia, professorikin.
    Laki ei siis mahdollista sitä, että rikollinen henkilö voisi vain mielijohteesta mennä maistraattiin, ja ilmoittaa haluavansa korjata sukupuolensa merkinnän papereihinsa.
    Miksi siis nostaa vääristelevä hysteriaa lietsova argumentti pääargumentikseen, kun aivan muitakin paljon reilumpiakin tapoja olisi vastustaa uutta lakia? Ainakin huomiota saa, mutta myös vihaakin lietsottua. Ei hyvä.

  • Tosi Asia

    Kylläpä tätä puolivillaista tekstiä taas riittää. Eivät jaksa näköjään hihhuliveljet ja -sisaretkaan enää täysillä hehkuttaa. Jyväskylän Yliopisto ja sitä mukaa tiede onneksi liputtaa sateenkaaria ja osallistuu Pride-marssille ihan virallisesti. Aivan upeaa!! Puolimatkan tieteellinen alamäki on on säälittävää luettavaa. Valitettavasti koko yliopiston maine kärsii siinä mukana.

  • hmmm...

    Jos ilmoittautuu miehestä naiseksi, niin voi välttää asevelvollisuuden, vai kuinka?

  • suvaitsevaisuus kunniaan

    Taitaa olla tässä blogissa tarkoituksellinen uskonnollinen vihanlietsontaa ja väärinymmärryksen tarkoitus. Surullista. Missä on Rakasta lähimmäistäsi?Tai Armo.. ?

  • suvaitsevaisuus kunniaan

    Tämä asioiden oikominen ja yleistäminen on surullinen ilmiö. Kadotus-paratiisi akseli ja huoli toisten seksuaalisuudesta tuntuu olevan kietoutuneet toisiinsa. Myös muslimit vahtivat naisten siveyttä, näkevät asiat mustavalkoisina. Pelottelu olemattomilla uhkillaon vallankäyttöä joten miten olisi jos keskityttäisiin vaan oman parannuksen tekemiseen. Please

  • päiväperhonen

    Siksikö Rinteen vihervassarit haluavat poistaa eriilliset WC- tilat miehiltä ja naisilta? Eli yhteiset sellaiset. Täysi hulluus vaivaa nykyajan poliitikkoja tai sellaisiksi itsensä luulevia.

  • päiväperhonen

    ””suvaitsevaisuus kunniaan””
    – Kaikki kelpaa körttiläisille. Rinteen hallituksen vihervassareiden ko. uudistuskin.
    Ennenkuulumatonta!

  • Luitsi

    ”Suvaitsevaisuus kunniaan” Seta järjesti Hesassa avoimen eurovaalipaneelin, johon kutsuttiin joka puolueesta edustaja. Kristilliset valitsivat Puolimatkan, mutta Seta esti hänen pääsynsä tilaisuuteen ”Hänen mielipiteensä ovat niin kaukana meidän mielipiteestämme.”
    Minäkin pidän avoimen tilaisuuden ”kasvisruuasta”.. juu ja kaikki röllit on tervetulleita, muttei se yks vegaani..stna!

  • Luitsi

    Kun hallitus on ottanut tämän kehitysaskeleen ja eduskunnassa on vain M/N vessoja… niin vihreät ja demarit jonottavat jalat ristissä invavessaan.

  • Vieno

    Olisikohan tämän herran jo korkea aika keskittyä työasioihin, että saisi sillä rintamalla jotakin tulosta aikaiseksi, esim. vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita kansainvälisillä foorumeilla?Tätä kautta palkanmaksaja (yliopisto ja sitä kautta veronmaksajat) voisivat saada edes jonkinlauista vastinetta rahoilleen. Julkaisuluettelossa ei tällaiailla blogikirjoituksilla ole mitään merkitystä.

  • Jape

    Se nimenomaan on vihapuhetta – vieläpä harvinaisen törkeää sellaista. Jos helvetti olisi olemassa, semmoisen kirjoittajat ja sen levittäjät joutuisivat sinne.

  • Luitsi

    Ai että uskonnollista vihapuhetta jne. En ainakaan artikkelissa mitään uskonnosta mainita. Jos sun takaraivossa kummittelee vihainen parrakas mies niin pidä se omana tietonasi. Sillä ei oo artikkelin kanssa mitään tekemistä.. ihan on omia rönsyjäsi.

  • Jape

    Tarkoitin lähinnä tuota Starczewskin ruikutusta, kun hän haluaa niin kovasti nuoleskella tätä Puolimatkaa, että jakelee sos medioissa hänen aikaisempia vihapuheita, niin nyt on sitten tullut vähän penaltia. Kaiken kaikkiaan Puolimatkan höpinät ovat aivan sairaita, joista homo-pedofilia kytkös oli kyllä ehdoton pohjanoteeraus, mutta hän ei taidakaan olla mikään moskeijan tuuhein parta.

  • Luitsi

    Ok. En ole lukenu mitään noita juttuja. Homo-pedofilia kuulostaa #?& !.. siis oudolta!!

  • Jape

    Ja mihin Starczewski pyrkii tällä viimeisimmällä, siirtyä ajassa 50v taakse päin homovihamieliseen yhteiskuntaan, missä kaikenmaailman Puolimatkat ja hänen itsensä kaltaiset hörhöt saavat mellastaa julistaen omaa sairasta vakaumustaan. Ei kiitos, parempaan suuntaan mennään ja te hörhöt olette onneksi hävinneet tämän pelin. Mahtaa ottaa pattiin…

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*