Hallituksen eduskunnalle antama esitys translain uudistamiseksi eli lakiesitys sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp) loukkaa lasten oikeuksia.

Ensinnäkin lakiesitys voi johtaa siihen, että lapsen isä voi muuttaa sukupuolensa naiseksi tai lapsen äiti muuttaa sukupuolensa mieheksi pelkällä ilmoituksella. Tällöin lapsen historia kirjoitetaan uusiksi, koska oletuksen mukaan kyse on ”sukupuolen korjaamisesta”, eli lapsen äidin tai isän virallinen sukupuoli muutetaan vastaamaan todellista ja alkuperäistä sukupuolta.

Toiseksi lakiesitys hämmentää lapsia ja nuoria luodessaan harhakäsityksen, että sukupuolta voisi todella vaihtaa.

Kirjoitetaanko lapsen historia uusiksi?

Hallituksen esitys translain uudistamiseksi loukkaa lapsen oikeuksia, koska se mahdollistaa lapsen koko elämänhistorian kirjoittamisen uusiksi tavalla, joka hämmentää lapsen identiteettiä. Sosiaali -ja terveysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala (2022) kritisoi lapselle näin aiheutettua kuormitusta:

Lakiesityksen perusteluissa ei ole asianmukaisella tavalla kiinnitetty huomiota siihen, millaista kuormitusta alaikäiselle lapselle voi aiheutua, jos vanhemman muuttaessa oikeudellista sukupuoltaan hänen vanhemmuutensa lasta koskevissa asiakirjoissa muutetaan äidistä isäksi tai päinvastoin. Asialla voi olla merkitystä lapsen identiteetin kannalta. Salaisuuksien vartioiminen on lapsille psyykkisesti kuormittavaa. Lapsivaikutuksissa ei ole otettu huomioon lapsen psyykkiselle kehitykselle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa siitä, että vanhemmuusnimikkeen muuttuessa myös lapsen henkilöhistoriaa jälkikäteen muutettaisiin. Lapsen tarpeet tulee asettaa aikuisen etujen edelle. Vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen muuttamisen asiasta lapsen kannalta tulee hankkia riippumattomien lastenpsykiatrian ja kehityspsykologian asiantuntijoiden lausunnot.

Vaikka sukupuolen subjektiivinen itsemäärittely näyttää rajoittuvan yksilön henkilökohtaiseen elämään, todellisuudessa se vaikuttaa olennaisesti myös hänen läheistensä elämään ja jopa heidän henkilöhistoriaansa. Jos lapsen isä tai äiti muuttaa sukupuolensa lakiesityksen sallimalla tavalla, lapsen historia kirjoitetaan uusiksi. Hänen isänsä ei koskaan ollutkaan mies vaan hän oli aina nainen, tai hänen äitinsä ei koskaan ollutkaan nainen vaan hän oli aina mies. Tämä on vakava isku lapsen identiteetille.

Lakiesitys antaa harhaanjohtavan viestin lapsille

Lakiesitys antaa harhaanjohtavan viestin lapselle. Lakiesityksen mukaan sukupuoli ei perustu objektiivisesti havaittaviin biologisiin tosiasioihin vaan henkilön kokemukseen omasta sukupuolestaan. Tällainen viesti vetää todellisuuden maton lapsen jalkojen alta: se hämärtää lapsen todellisuustajua estäessään häntä arvioimasta sukupuolta kehon ominaisuuksien perusteella ja suunnatessaan hänen huomionsa sisäisiin tuntemuksiin, joiden arvioimiseksi ei ole selviä tuntomerkkejä.

Jos lapsille ja nuorille opetetaan, että miehet ja naiset, pojat ja tytöt eivät itse asiassa olekaan pysyviä, biologisiin tosiasioihin perustuvia kategorioita vaan tunteeseen ja kokemukseen perustuvia identiteettejä, annamme lasten turvallisuuden ytimelle iskun alueella, joka on perustavaa heidän itseymmärrykselleen. Lasten tasapainoista kehitystä vaikeuttaa opetus, että miehellä ja naisella, pojalla ja tytöllä ei ole mitään objektiivisesti tunnistettavia piirteitä, vaan kyse on vain henkilökohtaisesta kokemuksesta ja tunteesta (Davies-Arai 23).

Maailmanlaajuisesti voidaan empiirisesti osoittaa, että suurella osalla sukupuoliahdistuneista nuorista on monia vakavia ongelmia. Autismin kirjon häiriöistä ja psykiatrisista häiriöistä kärsivät henkilöt ovat yliedustettuina sukupuoliahdistuneiden nuorten keskuudessa (Warrier ym. 2020). Tällaiset lapset ja nuoret saattavat virallisen viestinnän pohjalta omaksua uskomuksen, että sukupuolenvaihdos on ratkaisu kaikkiin heidän ongelmiinsa.

Autistisille lapsille ja nuorille tarjottavan kuntoutuksen yhtenä tarkoituksena on auttaa autismin kirjon ongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria ymmärtämään paremmin yhteyttä oman ”minänsä” ja kehonsa välillä (Knill 2009). Oppi sukupuolesta kokemukseen ja tunteeseen perustuvana asiana vie heitä päinvastaiseen suuntaan ja heikentää heidän tietoisuuttaan omasta kehostaan eli heikentää heidän minänsä ja kehonsa välistä yhteyttä. Onko virallisessa tiedotuksessa perusteltua toimia tavalla, joka haittaa autististen lasten ja nuorten kuntoutusta ja vieraannuttaa heitä omasta kehostaan opettamalla oppia, että sukupuoli ei määräydy ihmisen kehon vaan subjektiivisen kokemuksen perusteella?

Nuorten äkillinen sukupuolihämmennys liittyy yleensä lisääntyneeseen internetin ja sosiaalisen median käyttöön; usein sukupuolihämmentyneen nuoren ystäväpiirissä tai someverkostoissa on joku, joka käy läpi sukupuolenvaihdosprosessia (Littman 2018). Tutkimus osoittaa, että kun trans-ilmiöstä uutisoidaan, lähetteiden määrä sukupuoliklinikoille lisääntyy seuraavina viikkoina (Pang ym. 2020). Sukupuolisen moninaisuuden opin varaan rakentuva ”sukupuolitietoinen viestintä” on erityisen ongelmallista haavoittuvassa asemassa oleville mielenterveysongelmaisille ja autismin kirjon ongelmista kärsiville lapsille ja nuorille. Jos virallinen tiedotus julistaa uutta sukupuolioppia, voidaan tutkimuksen valossa odottaa, että sen seurauksena lisääntyy sukupuolihämmennykseen joutuvien nuorten määrä. Osa näistä nuorista päätyy terveyttään vaarantaviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin, jotka tekevät heistä elinikäisiä potilaita.

Virallisen tiedotuksen ja kouluopetuksen tukeman sosiaalisen tartunnan ja sitä seuraavan sosiaalisen transition ja oikeudellisen sukupuolenvaihdoksen välityksellä pysyvän transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin tielle voi päätyä monia sellaisia lapsia ja nuoria, joiden sukupuolinen hämmennys muuten häviäisi luonnostaan kasvun ja kehityksen myötä. Epävakaisuus, häilyvyys ja leikillisyys kuuluvat luonnostaan lapsuuteen. Lapsi voi leikeissään samaistua vastakkaiseen sukupuoleen ja kokea kuuluvansa siihen. Pojassa voi olla feminiinisiä piirteitä, ja tytössä voi olla maskuliinisia piirteitä. Mikään näistä tekijöistä ei osoita, että lapsi olisi syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon tai että hänen tervettä kehoaan tulisi altistaa hormonihoidoille tai leikkauksille; ne ovat osa lapsuuden luonnollista vaihtelua ja kehityskulkua.

Käytännössä sukupuoli-identiteetin käsite hahmotetaan usein sukupuolistereotypioiden pohjalta. Jos poika leikkii nukeilla ja poikkeaa siten pojille asetetuista sukupuolistereotypioista, hänen saatetaan nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä tulkita olevan ”pojan kehoon syntynyt tyttö”. Stereotyyppisten mielikuvien pohjalta jotkut vanhemmista voivat tulkita lapsensa sukupuolirooleista poikkeavan käyttäytymisen merkiksi siitä, että lapsi on syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon. Tällöin he toimivat vastoin johtavien nuorisopsykiatrien, kuten Laura Suomalaisen ja Riittakerttu Kaltiala-Heinon (2017) näkemystä:

On haitallista patologisoida sukupuolen kokemista ja ilmaisemista lapsuudessa.

Tällainen patologisointi on haitallista jo siitäkin syystä, että

ei ole voitu tunnistaa luotettavia lapsuudenajan ennusmerkkejä nuoruuden ja aikuisuuden transsukupuoliselle identiteetille, jossa fyysinen interventio olisi asianmukainen.

Lapsensa sukupuolista käyttäytymistä patologisoiva vanhempi saattaa projisoida lapseensa oman ideologisesti värittyneen mielikuvansa ja sen pohjalta tulkita harmittoman kokeilun osoitukseksi siitä, että lapsi on syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon. Tällainen tulkinta on omiaan vahingoittamaan lapsen todellisuudentajua, koska lapsi tunnistaa itsensä vanhempiensa suhtautumisen pohjalta.

Oikeudellisella sukupuolenvaihdoksella on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia

Translain uudistamisen yhteydessä on alettu vaatia myös alaikäisille oikeutta määrätä juridinen sukupuolensa. Sukupuolentutkimuksesta väitellyt FT Nina Järviö väittää, että tällainen nuorille annettu oikeus ei voi tuottaa mitään vahinkoa, koska nuoret voivat halutessaan muuttaa sukupuolensa takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa, jos heidän mielensä muuttuu. Tällä tavalla lasten hyvinvointi parantuisi, ”he saisivat olla mitä he kokevat olevansa”. (https://www.radiodei.fi/kuuntele-viikon-debatti-ja-translaki/)

Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa tieteellisen tutkimuksen valossa. Mitä enemmän lasta tai nuorta tuetaan uskomuksessaan, että hän on itse asiassa vastakkaista sukupuolta, sitä lujemmaksi hänen uskomuksensa tulee ja sitä vaikeampaa hänen on myöhemmin luopua siitä. Sosiaalinen ja juridinen sukupuolenvaihdos tekevät nuorelle vaikeammaksi palata alkuperäisen sukupuolensa mukaiseen elämään, vaikka hän murrosiän normaalin kehityksen tuloksena niin haluaisikin tehdä, koska hän joutuisi julkisesti tunnustamaan erehtyneensä.

Lakiesityksen perusteluissa ei ollenkaan mainita sitä tosiasiaa, että lapsen ja nuoren transsukupuolisen identiteetin tukeminen on omiaan lukitsemaan lapsen ja nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin, josta hän muuten useimmiten vapautuisi murrosiän hormonaalisen kehityksen seurauksena.

Tutkimuksen mukaan sosiaalinen sukupuolenvaihdos on kaikkein voimakkain yksittäinen tekijä, joka ennustaa, kuinka monien nuorten sukupuoliahdistus jää pysyväksi (Steensma ym. 2013). Jos sukupuoliahdistunut poika ohjataan elämään tyttönä, hän usein jatkaa tässä sosiaalisessa roolissaan vielä aikuisenakin. Samaa ilmeni vähän heikommassa muodossa myös tytöillä. Tämä ei ole yllättävää, sillä jos sukupuoliahdistunut lapsi ohjataan elämään toisen sukupuolen roolissa, siitä tulee osa hänen identiteettiään. Jos taas nuorelle annetaan kasvurauha, ”neljä viidesosaa lapsuudessa vahvaakin sukupuolidysforiaa kokevista tai voimakkaan sukupuoliepätyypillisesti käyttäytyvistä lapsista ei vartu transsukupuolisiksi nuoriksi ja aikuisiksi” (Kaltiala-Heino & Suominen 2017).

Jos nuoret lähtevät sosiaalisen ja juridisen sukupuolenvaihdoksen tielle, heidän voi olla vaikea myöhemmin tunnustaa, että heidän tuntemuksensa ovat muuttuneet ja että he haluaisivatkin elää alkuperäisen sukupuolensa mukaista elämää.

Hollantilaisessa tutkimuksessa, jossa haastateltiin lapsuuden sukupuolidysforiasta ja sukupuolen variaatiosta sekä biologisen sukupuolensa suuntaan puberteetissa kasvaneita että lapsuuden identifikaatiossaan vahvistuneita nuoria, havaittiin, että osalle oli ollut ahdistavaa ja häpeällistä kertoa, että kokemus on muuttunut. (Kaltiala-Heino & Suomalainen 2017)

Vaikka lakiesityksen tarkoituksena on erottaa juridinen sukupuolen vahvistaminen lääketieteellisistä hoidoista, näillä kahdella on yhteys, koska oikeudellisella sukupuolen vahvistamisella on psykologia ja sosiologisia vaikutuksia nuoreen.  Mitä enemmän lasta tai nuorta tuetaan uskossaan, että hän todella kuuluisi toiseen sukupuoleen, sitä vahvemmaksi uskomus muuttuu ja sitä vaikeammaksi lapsen tai nuoren on myöhemmin sopeutua elämään biologisen sukupuolensa mukaisesti ja sitä todennäköisemmin hän päätyy lääketieteellisiin hoitoihin.

WPATH:n (World Professional Association of Transgender Health) hoitosuositusten mukaan ”lapsuuden sukupuolidysforia ei useinkaan säily (Drummond et al., 2008; Wallien & Cohen-Kettenis, 2008). Muutos takaisin alkuperäiseen sukupuolirooliin voi olla erittäin ahdistava, ja lapsi saattaa jopa päätyä lykkäämään tätä toista sosiaalista transitiota myöhemmäksi (Steensma & Cohen-Kettenis, 2011).” (WPATH hoitosuositukset, s. 15.)

Aikuisten ja lasten transsukupuolisuuden välillä on perustava ero sikäli, että vain pieni vähemmistö lapsista, jotka samaistuvat toiseen sukupuoleen, jatkaa tätä samaistumistaan nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Lapsuudessa koettu sukupuolidysforia ei välttämättä jatku aikuisuuteen asti. Klinikalle sukupuolidysforian arviointia varten lähetteen saaneiden alle puberteetti-ikäisten lasten (pääasiassa poikien) seurantatutkimuksissa havaittiin pikemminkin, että dysforia säilyi aikuisuuteen ainoastaan 6–23 prosentilla lapsista (Cohen-Kettenis 2001; Zucker ja Bradley 1995). – – Uusimmissa tutkimuksissa, joissa seurattiin myös tyttöjä, aikuisuuteen asti säilyvä sukupuolidysforia oli 12–27 prosentilla tapauksista (Drummond, Bradley, Peterson-Badali ja Zucker 2008; Wallien ja Cohen-Kettenis 2008).  (WPATH hoitosuositukset. s. 10.)

Tämä WPATH:n hoitosuositusten kohta on lakiesityksen perusteluissa lainattu tavalla, joka helposti synnyttää harhaanjohtavan mielikuvan: ”Nuorten sukupuolidysforia näyttää sitä vastoin säilyvän todennäköisemmin aikuisuuteen asti.” (35–36) Lain perusteluissa jätetään kertomatta, että noin neljä viidestä sukupuoliahdistuneesta nuoresta päätyy murrosiän hormonaalisen kehityksen seurauksena sopeutumaan elämään omassa biologisessa sukupuolessaan, jos heidän transsukupuolista sukupuoli-identiteettiään ei vahvisteta ja jos he välttävät terveydelle vaaralliset hormonihoidot ja leikkaukset.

Lainsäädännöllä on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia erityisesti nuoriin, kuten Münchenin yliopistollisen sukupuoliklinikan lapsi- ja nuorisopsykiatri Alexander Korte (2022) korosti haastattelussa käsitellessään Saksan hallituksen esittämää vastaavaa lakia sukupuolen vahvistamisesta (Selbstbestimmungsgesetz). Mitä enemmän nuorta tuetaan uskossaan, että hän kuuluu toiseen sukupuoleen, sitä vahvemmaksi uskomus muuttuu ja sitä vaikeammaksi hänen on siitä myöhemmin irrottautua. Näin lisätään mahdollisuutta, että muutoin väliaikainen vaihe jähmettyy pysyväksi ”identiteetiksi” ja nuori lopulta lähtee tielle kohti hormoneja ja leikkauksia, jotka voivat viedä häneltä sekä seksuaalisen toimintakyvyn että lisääntymiskyvyn.

Tässä yhteydessä puhun aina tosiasioiden normatiivisesta voimasta. Tällainen laki ei tietenkään jää ilman seurauksia, vaan se vaikuttaa nuoreen. Se vaikuttaa yhteiskunnalliseen ympäristöön eli paineeseen, joka nuoreen kohdistuu tiettyjen normatiivisten käsitysten ohjaamassa yhteiskunnassa. Myös nuoreen kohdistuva sisäinen paine kasvaa lähes varmasti entisestään, kun sukupuolen oikeudellinen muuttaminen on saatu päätökseen. Kun nuori on siis saanut virallisen vahvistuksen siitä, että hän on vastakkaisen sukupuolen edustaja, on selvää, että nuoret ovat myös taipuvaisia siinä tilanteessa turvautumaan lääketieteellisiin toimenpiteisiin. (Alexander Korte | Nuorisopsykiatri transsukupuolisuudesta, dysforiasta ja itsetunnistuksesta | Hyslop Uncut – YouTube, 1.40.25-)

Tutkimuksen mukaan sosiaalisella transitiolla on voimakas vaikutus nuoreen niin, että viisi vuotta sosiaalisen transition jälkeen 94% nuorista oli säilyttänyt transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin. ( Gender Identity 5 Years After Social Transition | Pediatrics | American Academy of Pediatrics (aap.org) Tätä voidaan verrata tutkimuksiin sukupuoliahdistuneista nuorista, jotka eivät ole tehneet sosiaalista transitiota. Heistä neljä viidestä eheytyi elämään biologisessa sukupuolessaan murrosiän luonnollisen hormonaalisen vaikutuksen seurauksena. Sukupuolen juridinen vahvistaminen on vahva muoto sosiaalista transitiota eli sen seurauksena transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin jäävät pysyvästi monet nuoret, jotka muuten olisivat eheytyneet elämään omassa biologisessa sukupuolessaan.

Loukkaako ehdoton ikäraja lapsen oikeuksia?

Sukupuolen vahvistamista koskevan lakiesityksen perusteluissa on epätieteellinen näkemys sosiaalisen sukupuolitransition hyvinvointia lisäävästä ja syrjintää vähentävästä vaikutuksesta. Tältä pohjalta väitetään, että oikeudellisen sukupuolen muuttamiselle asetettu ikäraja olisi ongelmallinen lapsen oikeuksien kannalta. “Ehdoton ikäraja vaikuttaa olennaisesti lapsen oikeuksiin. Kuten esityksen vaikutuksia koskevassa arvioinnissa on todettu, osoittaa tutkimusnäyttö, että sukupuoliristiriidan kokemus voi alkaa hyvinkin aikaisin ja vaikka sukupuoliristiriita ei jatkuisi aikuisuuteen, sen kanssa eläminen voi merkittävästi heikentää yksilön hyvinvointia ja altistaa syrjiville käytännöille. Sosiaalinen transitio ja sitä tukeva sukupuolen vahvistaminen parantavat hyvinvointia ja vähentävät syrjintää.” (111)

Lakiesityksen perusteluissa käytetty päättely on eriskummallinen. Yhtäältä myönnetään, että sukupuoliristiriita ei välttämättä ole pysyvä, vaan kyseessä voi olla vain väliaikainen vaihe lapsen tai nuoren elämässä. Samalla kuitenkin katsotaan, että sitä pitäisi tukea sosiaalisella transitiolla ja oikeudellisella sukupuolen vaihdoksella. Tällaisen tukemisen katsotaan lisäävän hyvinvointia ja vähentävän syrjintää. Tällöin jätetään huomiotta, että sosiaalinen transitio ja oikeudellinen sukupuolenvaihdos jo itsessään voivat johtaa siihen, että muuten väliaikainen identiteettikokeilu lujittuu lapsen tai nuoren pysyväksi identiteetiksi, mikä puolestaan voi johtaa terveydelle haitallisiin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Miten lapsen hyvinvointia parannetaan tekemällä hänestä elinikäinen potilas?

Vastoin lakiesityksen perusteluissa esitettyä väitettä WPATH myöntää:

Nykyinen tietopohja ei riitä sen ennustamiseen, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia on siirtymisellä varhaislapsuudessa toiseen sukupuolirooliin. (WPATH hoitosuositukset, s. 15.)

Pyrkimys tehdä alaikäisille mahdolliseksi vaihtaa oikeudellista sukupuoltaan vetoamalla lapsen hyvinvoinnin edistämiseen, ei kestä tieteellistä tarkastelua. Oikeudellisen sukupuolen vaihtaminen voi lukita nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin, entisestään vieraannuttaa nuorta kehollisesta sukupuolestaan ja viedä häntä etsimään sukupuoliahdistuksensa ratkaisua fyysisistä hoidoista. Koska lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetti voi olla epävakaa jo kehityksen asettamien haasteiden takia, sukupuolikysymyksiin erikoistuneet nuorisopsykiatrit ovat huolissaan pyrkimyksistä ohjata kaikki nuoruusiässä äkillisesti sukupuoliahdistuneet nuoret fyysisiin hoitoihin, joiden vaikutukset voivat olla palautumattomia.

Nuoruusikäisistä tutkimuksiin hakeutuvista osa on havahtunut identiteettikokemukseensa melko nopeasti ja osalla on huomattavia mielenterveyden häiriöitä. On voitava keskustella siitä, ettei kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaisin toimintamalli ole sukupuolen uudelleenmäärittelyn edellytysten arvioinnin käynnistäminen, ja huolehdittava, ettei synny automaattisesti fyysisiin hoitoihin johtavia hoitopolkuja kehitysikäisille. (Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen 2018: 135.)

Se, että sukupuoliristiriita voi alkaa hyvinkin aikaisin lapsen tai nuoren elämässä, ei ole perustelu sosiaaliselle transitiolle tai oikeudellisen sukupuolen vahvistamiselle jo siitäkin syystä, että sukupuoliristiriita voi olla ulkoinen oire jostakin muusta, kuten Tavistock ja Portman sukupuoliklinikan hallintoneuvoston jäsenenä vuosikymmeniä toiminut psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–3) toteaa. Sukupuoliristiriita voi olla ulkoinen oire esimerkiksi seksuaalisen kaltoinkohtelun tai muun traumatisoivan kokemuksen aiheuttamasta traumasta, sosiaalisesta ahdistuksesta tai jopa vain suhteellisen normaalista murrosiän myllerryksestä. Sukupuoliristiriidan tukeminen sosiaalisella transitiolla ja oikeudellisella sukupuolenvaihdoksella voi jättää juurisyyt kokonaan hoitamatta, kiinnittää huomion ulkoiseen oireeseen ja tehdä niistä pysyviä. Näin siis lasten ja nuorten transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin yksipuolinen rohkaisu, esimerkiksi ohjaamalla nuorta sosiaaliseen ja juridiseen sukupuolenvaihtoon, ei ota huomioon “monimutkaista suhdetta ulkoisten oireiden ja trauman, sosiaalisten ahdistusten ja jopa nuoruusiän suhteellisen normaalin myllerryksen välillä”. (Evans 2020: 1–3)

Sosiaalinen transitio ei ole neutraali toimenpide vaan aktiivinen psykososiaalinen interventio. Kun aikuiset viestivät lapselle, että he pitävät lapsen sukupuoleen liittyvä käyttäytymistä todisteena siitä, että hän todella on vastakkaista sukupuolta, he muuttavat lapsen psykologisen kehityksen kulkua: he lukitsevat lapsen siihen, mikä muuten todennäköisesti osoittautuisi tilapäiseksi hämmennykseksi, ahdistukseksi tai viattomaksi sukupuolenvaihtoleikiksi. Englannin kansallinen terveyspalvelu (NHS) on julkisessa kannanotossaan lokakuussa 2022 kiinnittänyt huomiota riskeihin, joita lasten transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin “vahvistaminen” aiheuttaa. NHS mukaan sosiaalinen transitio ei ole “neutraali teko” vaan aktiivinen psykososiaalinen interventio. Jos lapsia aletaan kodeissa tai kouluissa kutsua toisen sukupuolen nimellä, lapsen sukupuoliahdistusta ohjataan vahvistumaan identiteetiksi. Sosiaalinen siirtyminen, kuten nuoren nimen ja pronominien tai pukeutumistavan muuttaminen, ei ole “neutraali teko”, vaan sillä voi olla “merkittäviä vaikutuksia” psykologiseen toimintakykyyn. . Most children who think they’re transgender are just going through a ‘phase’, says NHS (telegraph.co.uk)

Englannin kansallinen terveyspalvelu suosittelee uutta kliinistä lähestymistapaa lasten kohdalla perustuen näyttöön siitä, että useimmissa tapauksissa sukupuoliristiriita jatku murrosikään jälkeen”. Lääkäreiden olisi otettava huomioon, että kyseessä voi olla “ohimenevä vaihe”. Sen sijaan, että lääkärit kannustaisivat nuoria sosiaaliseen sukupuolenvaihdokseen, heidän olisi “tarkkailtava”, miten nuoren henkilön olosuhteet kehittyvät, suunnitelmissa sanotaan. Jos esipuberteetti-ikäinen lapsi on jo tehnyt sosiaalisen transition, “kliinisessä lähestymistavassa on otettava huomioon epätarkoituksenmukaisen sukupuolenvaihdoksen riskit ja vaikeudet, joita lapsella voi olla palatessaan alkuperäiseen sukupuolirooliinsa murrosikään tultaessa, jos sukupuoliristiriita ei jatku”.

Englannin kansallisen terveyspalvelun mukaan nuorten kohdalla sosiaalista transitiota harkitaan vain silloin, kun se on välttämätöntä “kliinisesti merkittävän ahdingon” ehkäisemiseksi ja kun nuori henkilö “pystyy täysin ymmärtämään sosiaalisen transition vahvistamisen seuraukset”. Ennen kuin lääkärit muuttavat nuoren nimen ja pronominit, nuorella pitäisi olla diagnosoitu sukupuolidysforia. Sukupuoliahdistuneiden nuorten hoitoa koskevan tutkimuksen perusteella sukupuoliahdistuneiden nuorten hoidossa on Englannissa tarve tehdä muutos, koska sukupuoli-identiteettipalveluun tehtyjen lähetteiden määrä on kasvanut jyrkästi: vuosina 2011–2012 niitä oli vajaat 250 ja vuonna 2021 yli 5000.

Vaikka sukupuoliahdistus tai koettu sukupuoliristiriita on yleisesti tunnustettu lääketieteellinen tila, sen diagnosointi on epätarkkaa lääketiedettä. Sen oikea hoito on edelleen kiistanalaista jopa lääketieteen ammattilaisten parissa. Sen hoitamiseksi on olemassa erilaisia hyväksyttyjä hoitotapoja.Lapsista ja nuorista tehdään usein väärä diagnoosi. Edes lapsipsykiatrian ammattilaiset eivät pysty ennustamaan, kenestä lapsena sukupuoliahdistusta kokeneesta varttuu transsukupuolinen nuori ja aikuinen. Kansainvälisesti tunnetut asiantuntijat Peggy Cohn-Kettenis ja Annelou de Vries toteavat: “Yksittäisen lapsen kohdalla ei ole vielä mahdollista ennustaa, kenestä tulee ja kenestä ei tule transsukupuolista henkilöä aikuisena” (De Vries & Cohen-Kettenis 184). Etenkin lapsilla diagnoosi menee helposti väärin. Jotkut sukupuolenkorjauksen läpikäyneet nuoret katuvat sitä katkerasti.

Tältä pohjalta on ongelmallista antaa alaikäisille mahdollisuus oikeudellisen sukupuolen vaihtamiseen ottaen huomioon, että transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin kokeilu voi olla lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe nuoren identiteettikehityksessä. Nuorisopsykiatrit Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen (2018: 135) kiinnittävät huomiota siihen, että ”nuoruusikäisen identiteetti on sirpaleinen, tilannelähtöinen ja altis vaikutteille”. Tavoitteena on saavuttaa ”omalähtöinen ja vaihtuvissa olosuhteissa koherenttina pysyvä identiteetti”. Lasten ja nuorten identiteettikehityksen yhtenä tärkeänä perustana on realistinen käsitys todellisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ja reunaehdoista. Nuoren keskeisenä kehitystehtävänä on luoda eheä ja yhtenäinen identiteetti, jonka pohjalta pystyy elämään mielekkään ja antoisan elämän. Tämä tavoite saavutetaan erilaisten identiteettikokeilujen kautta, joista osa on lyhytaikaisia.

Nuorisopsykiatrian näkökulmasta on ongelmallista olettaa yksi identiteetin osa-alue — sukupuoli-identiteetti — jo varhaisnuoruudessa niin vakiintuneeksi, että sen vuoksi on perusteltua kajota terveeseen fyysiseen kehitykseen jopa palautumattomin lääketieteellisin interventioin.

Vaikka lakiesityksen tarkoituksena on erottaa juridinen sukupuolenvaihdos lääketieteellisistä hoidoista, juridisella sukupuolenvaihdoksella on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia, jotka vahvistavat transsukupuolista sukupuoli-identiteettiä ja lisäävät todennäköisyyttä päätyä hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Vastakkaisen sukupuolen identiteetin sisäistäneellä nuorella on taipumus mukautua yhteiskunnassa vallalla oleviin odotuksiin tytölle ja pojalle, naiselle ja miehelle sopivasta roolimallista ja käyttäytymisestä. Englantilainen inklusiivisen kasvatuksen professori Michelle Moore (228) arvostelee pyrkimystä johdattaa lapsia ja nuoria käsitykseen, etteivät he voi elää tyydyttävää elämää altistamatta kehoaan kemialliseen ja kirurgiseen muokkaukseen. Mooren mukaan on järjenvastaista altistaa lapsi terveydelle vaarallisille lääketieteellisille toimenpiteille vain siksi, että lapsen mieltymykset ja käyttäytyminen ovat ristiriidassa vallitsevien sukupuolistereotypioiden kanssa.

Moore kiinnittää huomiota siihen, ettei ole olemassa asianmukaista lääketieteellistä todistusaineistoa siitä, että sosiaalinen transitio tai kemiallinen ja kirurginen muokkaus poistaisivat lapsen sukupuolisen hämmennyksen. Ne lapset ja nuoret, joiden kehoa muokataan lääketieteellisesti, ovat osa yhteiskunnallista muutosprojektia, joka on rakennettu arvausten ja olettamusten, ei tutkimustiedon varaan. Uuden sukupuoliopin puolustamat sosiaaliset ja lääketieteelliset väliintulot muuttavat terveen lapsen elinikäiseksi potilaaksi, joka on riippuvainen loputtomista lääkärikäynneistä ja verikokeista ja kärsii jatkuvasta lääkeriippuvuudesta.

Tavistock and Portman sukupuoliklinikan hallintoneuvoston jäsenenä vuosikymmeniä toiminut psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–3) toteaa, ettei lapsilla ole edellytyksiä antaa informoitua suostumustaan sukupuolenkorjaushoitoihin, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, eivätkä he juurikaan ymmärrä niiden seurauksia tulevalle aikuiselämälleen. Lapset ja nuoret eivät välttämättä kovinkaan realistisesti tiedosta, mitä tarkoittaa, että heistä tulee hedelmättömiä ja seksuaaliselta toimintakyvyltään vaurioituneita aikuisia, jotka eivät voi saada orgasmia ja joiden on oltava hormonien ja lääketieteellisen hoidon varassa koko loppuelämänsä ajan. Tytöt eivät tiedä, mitä tarkoittaa, että heille on tulevaisuudessa testosteronihoitojen takia tehtävä “kohdunpoisto emättimen surkastumisen välttämiseksi”. Evans kuvailee hormonihoitoihin rohkaisevaa lähestymistapaa riskiksi, että lapset lähetetään tielle kohti konkreettisia ja joskus peruuttamattomia lääketieteellisiä toimenpiteitä sellaisen ongelman ratkaisemiseksi, joka hyvin usein on luonteeltaan psykologinen ongelma. Hänen mukaansa tätä lähestymistapaa “ohjaa pikemminkin poliittinen ideologia kuin kliininen tarve”.

Sosiaaliseen tartuntaan perustuva äkillisesti alkava sukupuoliahdistus

Oikeudellisen sukupuolen muuttamisen mahdollistaminen alaikäisille on erityisen ongelmallista nykytilanteessa, jossa nuorten parissa on yleistynyt varhaismurrosiässä äkillisesti alkava sukupuoliahdistus, joka usein perustuu sosiaaliseen tartuntaan. Ilman ulkoapäin tulevaa vahvistusta tällainen sosiaaliseen tartuntaan perustuva sukupuoliristiriita jää useimmiten väliaikaiseksi vaiheeksi nuoren kehityksessä. Äkillistä sukupuoliahdistusta alkaa kokea tavallisesti teini-ikäinen tyttö tai nuori nainen, jonka kaveripiiri ja sosiaalinen verkosto ihannoivat transilmiöitä ja liioittelevat niiden yleisyyttä. Lisäksi sukupuoliahdistuksen äkilliseen alkamiseen liittyy yleensä intensiivinen uppoutuminen internetiin. Useilla näistä nuorista on joku läheinen ystävä, joka on jo aloittanut transprosessin tai on suunnittelemassa sellaista: läheiset ystävät haluavat kokea transprosessin yhdessä.

Asiantuntijat pitävät luultavana, että tässä tapauksessa sukupuolihämmennykseen vaikuttaa sosiaalinen tartunta, kuten nuorisopsykiatrit Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen (2018: 138–139) toteavat.

Viime aikoina keskusteluun on noussut myös nuoruusiässä melko äkillisesti alkanut transsukupuolisen tai muun, sukupuolten väliselle jatkumolle tai sen ulkopuolelle sijoittuvan kokemuksen voimakas yleistyminen, jossa sosiaalisilla tekijöillä saattaa olla voimakas etiologinen rooli (Marchiano 2017b; Brunskell-Evans, Moore 2018). Ei tiedetä, mitkä ovat optimaaliset lääketieteelliset hoitolinjat näissä tapauksissa (Cohen-Kettenis & Klink 2015).

Lisa Littmanin (2018) tutkimus perustuu sukupuoliahdistuneiden nuorten vanhempien haastatteluihin. Littmanin yhtenä tarkoituksena oli tutkia, voisiko sosiaalinen tartunta olla yksi tekijä sukupuoliahdistuksen kehittymisessä. Vaikka monilla sukupuoliahdistuneilla nuorilla ei aikaisemmin ole ollut sukupuoli-identiteettiin liittyviä ongelmia, monet heistä ohjautuvat nykyisessä transideologisessa ilmapiirissä sukupuolenvaihdoksen tielle ja aloittavat pian hormonihoidot.

Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino sanoo Ylen haastattelussa, että nuorten kehitykseen kuuluva ahdistus ja epävarmuus voi kanavoitua sukupuoliahdistukseen.

Ahdistus ja epävarmuus itsestä on yleisesti ottaen kuulunut aina nuorten kehitykseen. Voiko olla, että nyt on sellainen aika, että se on erityisen mahdollista kanavoida sukupuoliahdistukseen. − − Tähän mennessä noin puolella tutkimuksiin hakeutuneista on ollut psykiatrisia ongelmia, jotka vaativat ensisijaista hoitoa.

Sukupuolenkorjaustaan katuvat

Oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen mahdollistaminen alaikäisille voi jähmettää nuoren muuten ohimenevää sukupuoliristiriitaa ja johtaa hänet hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka ovat hänen terveydelleen haitallisia ja joiden kyvystä parantaa sukupuoliahdistusta ei ole asianmukaista tutkimusnäyttöä. Tällainen juridinen muutos lisäisi niiden nuorten määrää, jotka myöhemmin katuvat päätöstään tiedostaessaan sen rajoittavan heidän aikuiselämänsä mahdollisuuksia. Yhä useampi tällaisia hoitoja katuva nuori aikuinen valittaa sitä, että hänen varsinaiset psyykkiset tarpeensa sivuutettiin ja häntä ohjattiin sukupuolenvaihdoksen tielle, joka kavensi hänen tulevaisuudenmahdollisuuksiaan ja aiheutti hänelle suurta inhimillistä kärsimystä. (Ks. esim. https://www.youtube.com/watch?v=RIXrVoGomgA)

Joukkotiedotusvälineissä yleensä vaietaan niistä, jotka katuvat sukupuolenkorjausleikkauksia ja katsovat kärsineensä niiden seurauksena korjaamatonta vahinkoa. Monia heistä työnnettiin sukupuolenvaihdokseen ikään kuin ei olisi ollut muita vaihtoehtoja. Nyt jälkeen päin he toivovat, että heitä hoitaneet psykiatrit ja lääkärit olisivat auttaneet heitä ymmärtämään niitä syvempiä psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka vieraannuttivat heidät omasta kehostaan. Useat heistä harmittelevat sitä, että asiantuntijat tukivat heidän sukupuolista hämmennystään, sen sijaan että olisivat vahvistaneet heidän todellisuudentajuaan. Monet katuvat sitä pysyvää vahinkoa, joka heidän keholleen on aiheutettu, ja jotkut niistä, jotka aloittivat sukupuolenvaihdoksen teini-ikäisinä, kokevat, etteivät he olleet riittävän kypsiä tekemään niin kauaskantoisia ratkaisuja. (Anderson 4.)

Hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkauksia katuvien määrää usein vähätellään. Alan lääketieteellisessä julkaisussa leikkauksia katuvien määrän sanotaan olevan 1–2 prosentin luokkaa. Tavistock-sukupuoliklinikan johtaja Polly Carmichael väitti, että sukupuolenvaihdosta katuvia on alle 3 prosenttia. Yhteiskuntatutkija Heather Brunskell-Evansin (2020: 78) mielestä sukupuolenvaihdostaan katuvien todellista määrää on vaikea arvioida, koska suuri määrä murrosikäisinä sukupuoltaan vaihtaneista tytöistä on vasta nyt tulossa aikuisikään. On jopa esitetty, että katuvien määrä saattaa olla 20 prosentin luokkaa erityisesti nyt, kun yhä useampi sukupuolenkorjaukseen hakeutuva on päätynyt ratkaisuunsa sosiaalisen tartunnan seurauksena.

WPATH myöntää, että “on tiedossa tapauksia, joissa hormonihoidon tai sukuelinten leikkauksen läpikäyneet ihmiset ovat jälkeenpäin katuneet, ettei heillä ole enää mahdollisuutta saada geneettisesti omia lapsia (De Sutter, Kira, Verschoor & Hotimsky, 2002)” (WPATH, 47). Yksi vaikeus katuvien määrän selvittämisessä on se, että seurantatutkimuksissa kadotetaan yhteys suureen määrään potilaita. Alan oppikirjassa Principles of Transgender Medicine and Surgery todetaan: “Suuri osa potilaista (jopa 90 %) kadotetaan seurannassa – – mikä monimutkaistaa sukupuolenkorjausleikkausten pitkäaikaisvaikutusten tutkimista” (Monstrey ym. 2007: 96). Kukaan ei tiedä, johtuuko tämä suuri kato itsemurhista, pettymyksistä, häpeästä vai joistakin muista tekijöistä.

Urologian ja kirurgian professori, tri Miroslav Djordjevic, Belgradin lääketieteellisestä tiedekunnasta tekee paljon sukupuolenkorjausleikkauksia. Hän kertoo, että yhä useammat ihmiset haluavat korjaavaa kirurgiaa voidakseen palata alkuperäiseen sukupuoleensa, koska he katuvat sukupuolenvaihdostaan. Djordjevic pitää katuvien määrää huolestuttavana. Lisäksi hän kertoo monien sukupuolenvaihdostaan katuvien olevan masentuneita ja jopa itsemurhahakuisia. Hän arvostelee sitä, että useat ihmiset ohjataan sukupuolenvaihdoshoitoihin liian harvojen terapiakäyntien pohjalta. Niissä eivät paljastu mahdolliset mielenterveyden ongelmat sukupuoliahdistuksen taustalla. Näin he ohjautuvat turhiin hormonihoitoihin ja leikkauksiin, kun varsinainen ongelma on heidän mielenterveydessään.

Sukupuolenvaihdokseen pyrkivien ihmisten parissa työtä tehnyt brittiläinen psykoterapeutti James Caspian kertoo Daily Mailille hämmästyneensä siitä, että ”oli niin paljon niitä, jotka näyttivät myöhemmin palaavan takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa. – – Jotkut noista nuorista naisista sanoivat tehneensä virheen saatuaan vaikutteita internetin synnyttämästä sosiaalisesta liikehdinnästä”.

Psykiatri Roberto D’Angelon (ym. 2020b) mukaan sosiaalisen tartunnan vaikutuksesta sukupuolenvaihdokseen päätyneet nuoret saattavat myöhemmin katua päätöstään:

Yhä useammat potilaat kärsivät syvästä traumasta epäasianmukaisen sukupuolenkorjausleikkauksen vuoksi. He kärsivät peruuttamattomista fyysisistä muutoksista – – ja muista pysyvistä muutoksista. Näiden muutosten suoraan aiheuttaman ahdistuksen lisäksi ne vaikuttavat myös muihin elämänalueisiin, kuten henkilön kykyyn luoda vakaa identiteetti (monet tuntevat jäävänsä loukkuun seksuaaliseen ei-kenenkään-maahan), löytää kumppani ja tukevia sosiaalisia verkostoja, hankkia lapsia tai löytää vakituinen työpaikka.

Näihin sukupuolenvaihdoksen seurauksiin sopeutuminen on psykologisesti vaikeaa ja voi olla hyvin tuskallista.

Sukupuolenkorjaajille suunnattua psykoterapiaryhmää Lontoon Portman klinikalla ohjannut psykiatri Az Hakeem (2018: 147–149) kertoo, että sukupuolenkorjaustaan katuvat henkilöt ”muodostavat uuden hiljaisen ja syrjäytyneen ryhmän, jolla ei ole ääntä eikä edustusta”. Nämä ihmiset joutuvat usein ”masentavaan, avuttomaan ja toivottomaan tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä”.

Göteborgin yliopiston lasten- ja nuorisopsykiatrian professori Christopher Gillberg pitää lasten ja nuorten lääketieteellistä sukupuolenkorjausta ”ehkä yhtenä lääketieteen historian suurimmista skandaaleista”. Hän vaatii “hormonisalpaajien käytön välitöntä kieltämistä, koska niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa” (Van Maren 2019).

Sukupuolenkorjaushoidoista ei ole mielenterveydellistä hyötyä

Lain psykologiset ja sosiologiset vaikutukset vahvistavat äkillisesti alkavaa sukupuoliristiriitaa, joka leviää sosiaalisen tartunnan tavoin ja vaikuttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin, joista monilla on mielenterveysongelmia. Lain perusteluissa myönnetään, että ”saatujen asiantuntija-arvioiden mukaan on mahdollista, että joissakin tapauksissa helpottunut sukupuolen vahvistamisprosessi saattaa lisätä sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutumista” (60). Lain seurauksena jotkut näistä ihmisistä päätyvät hormonihoitoihin ja leikkauksiin, joilla on kielteinen vaikutus heidän terveyteensä. Sukupuolenkorjausleikkauksiin liittyy suuri komplikaatioriski ja kivulias toipumisaika. Epäsuhta hoitoihin liittyvien odotusten ja todellisuuden välillä voi johtaa monet ihmiset vakavaan masennukseen ja jopa itsemurhaan. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan itsemurhien määrä on 10 vuotta sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen 19 kertaa suurempi kuin väestössä yleensä (Dhejne ym. 2011).

Hormonihoitoja saaneen ja sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen itsemurhariski on aikuisiässä siis 19-kertainen muuhun väestöön verrattuna. Näin on myös Ruotsissa, jossa sukupuoli-identiteetti-ideologia on tullut yleisesti hyväksytyksi (Dhejne 2011). Miksi kukaan järkevä ja hyväntahtoinen ihminen tuomitsisi nuoren lapsen tähän kohtaloon tiedostaen, että murrosiän loppuun mennessä jopa 98 prosenttia näistä pojista ja 88 prosenttia tytöistä lopulta hyväksyy biologisen sukupuolensa ja säilyttää psyykkisen ja fyysisen terveytensä?

Tältä osin keskeiset tutkimustulokset voidaan kiteyttää kolmeen tosiasiaan (Anderson 2):

1) Luotettavimmat tutkimukset osoittavat, että 80−95 prosenttia lapsista, jotka kokevat sukupuolihämmennystä, samaistuvat omaan biologiseen sukupuoleensa, jos normaalin murrosiän sukupuolisen ja seksuaalisen kehityksen annetaan edetä.

2) Sukupuolen korjaamiseen johtavien hoitojen ei ole osoitettu pienentävän transihmisten erittäin korkeaa itsemurhayritysten suhteellista osuutta (41 prosenttia verrattuna 4,6 prosenttiin muussa väestössä).

3) Ihmisillä, jotka ovat läpikäyneet sukupuolenkorjausleikkauksia, on 19 kertaa suurempi todennäköisyys kuolla itsemurhan kautta kuin muulla väestöllä.

Suuri yleisö ei saa realistista kuvaa tilanteesta, koska tutkijat eivät uskalla julkaista tuloksia, jotka ovat ristiriidassa yleisen transsukupuolisuuskertomuksen kanssa. Tämän paineen vuoksi monet tutkijat vaikenevat poliittisesti epäkorrekteista tutkimustuloksista, jotka aiheuttaisivat heille ongelmia. Esimerkkinä tästä on American Journal of Psychiatry -julkaisun lokakuussa 2019 julkaisema tutkimusartikkeli. Tämä tutkimusartikkeli perustuu maailman suurimpaan aineistoon potilaista, joille on tehty hormonaalisia ja kirurgisia hoitoja sukupuolen muuttamiseksi. Ruotsin väestö- ja potilasrekisteriin on kerätty tietoja 9,7 miljoonasta ruotsalaisesta, joista 2 679 sai diagnoosin sukupuolidysforiasta ja hieman yli 1 000:lle tehtiin sukupuolenkorjausleikkaus. Artikkelissa väitetään, että sukupuolenkorjausleikkaus vähentäisi potilaiden psykiatrisen hoidon tarvetta (Bränström & Pachankis 2019).

Useiden tutkijoiden kritisoitua artikkelin virheitä American Journal of Psychiatry julkaisi artikkelin korjauksen 1. elokuuta 2020. Sen mukaan alkuperäinen väite hoitojen hyödyistä oli väärä. Todellisuudessa sukupuolenkorjausleikkauksesta ei ole mitään hyötyä mielenterveyden tai ahdistuksen hoidossa. Maailman laajimpaan tietoaineistoon perustuvat analyysit osoittavat, että hormonaalisista ja kirurgisista sukupuolenvaihdostoimenpiteistä ei ole mitään hyötyä mielenterveydelle.

Teksasin yliopiston professori Mark Regnerus analysoi sukupuolenkorjausleikkauksen väitettyjä mielenterveyshyötyjä puolustavan artikkelin puutteita:

Artikkelin kirjoittajat ovat vääristelleet erinomaista tietoainestoa ja analyysiä puolueellisella tulkinnalla. He poikkesivat tieteellisestä tarkkuudesta ja rationaalisuudesta ja mukautuivat sellaisten aktivistiryhmien näkemyksiin, jotka haluavat normalisoida lapsettomuutta aiheuttavan ja pysyvästi vahingoittavan kirurgian. (Regnerus 2019b.)

Tätä tutkimusta käytettiin lähes vuoden ajan perusteluna nuorten sukupuolenkorjausleikkauksille, vaikka se sisälsi harhaanjohtavia tietoja. Tällä perusteella monien nuorten terveydelle aiheutui korjaamatonta vahinkoa. Hormonisalpaajien, muuntohormonien ja sukupuolenkorjausleikkausten pitkäaikaisvaikutuksista nuorilla ei ole olemassa asianmukaisia tutkimuksia. Sukupuoliahdistuneita nuoria käytetään tässä suhteessa lääketeollisuuden koekaniineina.

Lasten sukupuoliristiriidan politisointi

Lakiesityksen perusteluissa todetaan: ”Sukupuolen vahvistamiselle asetettavaa ikärajaa on tarkasteltava ensisijaisesti lasten oikeuksien, erityisesti YK:n lasten oikeuksien sopimuksen sisältämien oikeuksien ja yleisperiaatteiden näkökulmasta. Näitä ovat muun muassa lapsen edun ensisijaisuus, itsemääräämisoikeus ja osallisuus sekä lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan ja syrjimättömyyteen.” (41) Tällä perusteella annetaan ymmärtää, että oikeudellisen sukupuolen muutokselle asetettavat ikärajat saattavat loukata lapsen oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun aikuisen kanssa. Tällä päättelyllä siirretään kehityspsykologiset tarkastelut toisarvoiseen asemaan.

Psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–4) kritisoi sitä, että lasten psykologiset tarpeet jätetään usein sivuun, kun lasten sukupuolihämmennystä lähestytään lasten oikeuksiin vetoavasta näkökulmasta siten, että lasten kokema sukupuoliahdistus tulkitaan irrallaan psykologisista ja sosiologisista taustavaikutuksista. Terapeutteja leimataan ”transfobisiksi”, jos he pyrkivät tekemään perusteellisen arvion nuorten psykologisesta ja perhetaustasta ja suojelemaan lapsia liian varhaiselta lukkiutumiselta transsukupuoliseen identiteettiin. Tällainen terapeuttinen lähestymistapa leimataan vahingolliseksi lapsen todellisille tarpeille. Evansin mukaan ”tällainen poliittisesti motivoitu kulttuuri estää ajattelun vapautta, joka on välttämätön edellytys näiden vaikeaongelmaisten lasten hoitamiselle – – heistä on tullut poliittisia symboleja, toimijoita laajemmassa poliittisessa konfliktissa” (Evans 2020: 4).

Tällainen politisoitu, näennäisesti oikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen vetoava lähestymistapa luonnehtii sukupuolen vahvistamista koskevan lain perusteluja. Lasten psykologiset tarpeet jätetään sivuosaan vedoten siihen, että sukupuolen vahvistamista koskevassa laissa on kyse vain oikeudellisen sukupuolen vahvistamisesta, ei hoidoista. ”Kun sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytetään lääketieteellisestä diagnoosista ja hoidoista, menettävät nykylain perustelut täysi-ikäisyyden osalta osin merkitystään.” (41) Mainitsematta jätetään se tärkeä tosiasia, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen voi lukita nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin ja siten ohjata häntä myös lääketieteelliseen sukupuolenkorjaukseen. Tätä mahdollisuutta lisää se, että lasten ja nuorten sukupuoliahdistuksen hoidossa on päässyt valtaan medikalisoiva lähestymistapa. Lakiesityksen perusteluissa vedotaan toistuvasti lapsen oikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen perusteluna ikärajan alentamiselle, ikään kuin oman biologisen sukupuolen kanssa ristiriidassa olevan sukupuoli-identiteetin juridinen vahvistaminen olisi jonkinlainen tavoiteltava etuoikeus.

Mitä tällainen ”etuoikeus” sitten käytännössä voisi tarkoittaa? Jos lapsen tai nuoren sukupuolihämmennystä vahvistetaan oikeudella vaihtaa juridista sukupuoltaan, osa näistä nuorista saattaa pitäytyä pysyvästi transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin ja päätyä terveyttään vaarantaviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Transsukupuolinen sukupuolikirurgi Marci Bowers myönsi äskettäin, että nykyisen medikalisoivan hoitomallin pohjalta esimurrosiästä asti hoidettu sukupuoliahdistunut nuori voi menettää seksuaalisen toimintakykynsä ja lisääntymiskykynsä:

Kun murrosikä estetään, ongelmana on, että monet lapset ovat orgasmin suhteen naiiveja. Toisin sanoen, jos henkilö ei ole ennen leikkausta koskaan saanut orgasmia ja murrosikä on estetty, on hyvin vaikeaa saada orgasmia leikkauksen jälkeen. Pidän tätä suurena ongelmana, jonka olemme unohtaneet ja jättäneet vaille huomiota, kun olemme antaneet tietoon perustuvan suostumuksen hormonisalpaajien käytölle. (Why Marci Matters – by Abigail Shrier – The Truth Fairy (substack.com)

Bowersin tunnetuin potilas — tosi-tv-tähti ja transsukupuolinen teini Jazz Jennings — sanoi tv-ohjelmassaan, ettei hän ole koskaan kokenut orgasmia eikä todennäköisesti tule koskaan kokemaankaan. Bowers ilmaisi asian näin tv-ohjelmassa nimeltä ”I Am Jazz”: Potilaat, jotka “ovat saaneet orgasmin ennen leikkausta, pystyvät hyvin todennäköisesti saamaan orgasmin myös leikkauksen jälkeen.” Mutta “Jazz ei tiedä, mitä orgasmi on, ja se on hyvin tärkeä tapa läheisyyden ilmaisuun”, hän sanoi. “Ja vaikka se ei ole asia, jonka tulisi viivästyttää leikkausta, orgasmin saaminen ei ole yhtään helpompaa leikkauksen jälkeen.” (Emt.)

Voidaan oikeutetusti kysyä, toteutuuko tällä tavalla ”lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan”. Vai onko ennemminkin kyse siitä, että sukupuoliahdistuksen medikalisoivan hoidon juuret ovat osin lääketeollisuuden voitontavoittelussa ja siihen liittyvässä pyrkimyksessä luoda maailmanlaajat markkinat synteettisen sukupuolen tuottamiselle? Lasten sukupuolenkorjauksia edistävien medikalisoivien hoitokäytäntöjen kehittäminen voidaan jäljittää vaikutusvaltaisiin lääkealan jätteihin. Lääketeollisuudella on suuri poliittinen vaikutusvalta ja antamansa rahoituksen kautta se vaikuttaa myös tutkimukseen. Hormonisalpaajien ja muuntohormonien käyttöä suosittelevan niin sanotun ”hollantilaisen hoitoprotokollan” luojat Henriette Delamarre-van de Waal ja Peggy Cohen-Kettenis (2006) toteavat artikkelissaan olevansa ”hyvin kiitollisia Ferring Pharmaceuticals-yhtiölle saamastaan taloudellisesta tuesta sukupuoli-identiteetin häiriöistä kärsivien nuorten hoidon tutkimista varten”. Lääketeollisuus saa tutkimukseen sijoittamansa rahat takaisin moninkertaisina, koska hormonisalpaajien ja muuntohormonien käyttöön perustuva hoitoprotokolla tuottaa sille suuria voittoja.

Nämä kansainväliset yritykset investoivat vahvasti lääketieteellisiin teknologioihin, joiden avulla erityisesti yhä useampien aikamme nuorten tyttöjen sukupuoli-identiteetti muokataan niin, että he identifioituvat pojiksi ja heidän feminiinisen identifikaationsa viimeiset jäljet poistetaan hormonihoidoilla ja leikkauksilla. Yhteiskuntatutkija Heather Brunskell-Evans (2020) argumentoikin, että kyseessä on yhtäältä kapitalistinen pyrkimys luoda uusia markkinoita synteettisen sukupuolisuuden tuottamiselle ja samalla miesten etuoikeuksia puolustava liike, jonka seurauksena miehet pääsevät kontrolloimaan naisjärjestöjä, esiintymään naisten edustajina ja saavat pääsyn naisille erotettuihin tiloihin.

Tyttöjen sterilointi sukupuolisen vapauden nimissä ei ole heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista vaan niiden loukkaamista. – – Transliike tarvitsee translapsia luodakseen illuusion, että transsukupuolinen sukupuoli-identiteetti on luonnollinen ja epäpoliittinen. Tyttö, joka on lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen avulla muutettu ’transpojaksi’, on se uhri, joka usein uhrataan kukoistavan miesten oikeuksia puolustavan liikkeen alttarille. (Brunskell-Evans 2020: 80–81.)

Lakiesityksessä viitataan WPATH:n hoitosuosituksiin, joita pitkälti hallitsee medikalisoiva lähestymistapa, mutta jätetään kertomatta WPATH:n kytkökset transliikkeen taustalla vaikuttaviin rahapiireihin.

WPATH-standardit laatineen komitean jokaisella jäsenellä oli tässä mielessä mahdollisia eturistiriitoja. Jotkut olivat yksinkertaisesti asiantuntijoita (Ken Zucker oli yksi heistä). Toiset olivat kuitenkin saaneet avustuksia trans-edunvalvontaryhmiltä, ja useat jäsenet, puheenjohtaja mukaan lukien, tulivat Minnesotan yliopiston yhdeltä osastolta, joka saa rahoitusta Jennifer Pritzkerin Tawani-säätiöltä. (Joyce 234)

Itsemääräämisoikeuteen perustuvaa lakia sukupuolen vahvistamisesta ajetaan sammutetuin valoin: todellisista ongelmista ei keskustella ja lakia lobataan tunteisiin vetoavien iskulauseiden ja mielikuvien avulla. American Transgender Law Center -nimisen järjestön toimitusjohtaja Masen Davis sanoi kannattajilleen pitämässään puheessa vuonna 2013:

Olemme suurelta osin saavuttaneet menestyksemme lentämällä tutkan alapuolella – – Toteutamme paljon asioita todella hiljaa. Olemme saavuttaneet joitakin suurimpia voittojamme ilman, että kukaan on huomannut. Olemme hyvin hiljaa ja varovaisia sen osalta, mitä teemme, koska haluamme ennemminkin saada voittoja kuin saada julkisuutta. (Davis; sit. Joyce 2022: 224.)

Valtio toisensa jälkeen muuttaa juridisen sukupuolikäsityksensä subjektiiviseen kokemukseen perustuvaksi ilman, että suurin osa kansalaisista ymmärtää, mitä tämä muutos käytännössä tarkoittaa, tai että heidän mielipidettään kysyttäisiin. Helen Joyce (2022: 227) kommentoi:

Liike, joka keskittyy vallan vipuvarsiin ruohonjuuritason tuen rakentamisen sijaan, on liike, jossa muutamalla varakkaalla ihmisellä voi olla huomattava vaikutusvalta. He ovat muokanneet maailmanlaajuista agendaa rahoittamalla tiedotusjulkaisuja, kampanjaryhmiä, tutkimusta ja oikeustoimia, rahoittamalla yliopistojen professuureja ja vaikuttamalla terveydenhoitoprotokolliin.

Tämä selittää eroa transliikkeen retoriikan ja sen harjoittaman politiikan välillä. Transliike väittää puolustavansa sorrettuja ja syrjittyjä: köyhiä, kodittomia, vailla riittäviä terveyspalveluita olevia transihmisiä, jotka ovat pakotettuja hankkimaan elantonsa seksityöllä ja joita poliisi ahdistelee. Mutta transliikkeen käytössä oleva raha tulee suureksi osaksi maailman kaikkein vaikutusvaltaisimmilta ihmisiltä: rikkailta valkoisilta amerikkalaisilta miehiltä. Näiden kahden ihmisryhmän tarpeet ja halut ovat hyvin erilaisia. (Emt. 228)

Valtavirran transliike ei keskity auttamaan köyhiä ja vaikeassa asemassa olevia transihmisiä, joista monilla on mielenterveysongelmia. Sillä on lähinnä kaksi tavoitetta: varmistaa, että miehet saavat pääsyn naisille tarkoitettuihin tiloihin, ja poistaa esteet muuntohormonien ja leikkausten käytölle lasten ja nuorten ”sukupuolenkorjauksessa”.

Nämä eivät ole köyhien ja huonossa terveydentilassa olevien ihmisten tarpeita. Nämä ovat rikkaiden, vaikutusvaltaisten miesten tarpeita, jotka haluavat tulla luokitelluiksi naisten joukkoon. Lasten kehoille aiheutetut vahingot, naisten yksityisyyden menetys, naisurheilun tuhoaminen ja kielen turmeltuminen ovat vain näiden tavoitteiden oheisvahinkoja. (Joyce 2022: 229)

Pieni poliittinen ja rahaeliitti on menestyksekkäästi tehnyt työtä valjastaakseen poliittisen prosessin palvelemaan eliitin etua tavallisten ihmisten kustannuksella. Tässä prosessissa on kolme osa-aluetta: lobbaaminen ja rahoittaminen; vaikuttaminen tutkimuslaitoksiin ja mediaan eli tiedon tuottamiseen ja levittämiseen; ja vastustajiin kohdistuva uhkailu. (Emt.) Transliikkeen ajamat toimintaohjelmat näyttävät olevan osa prosessia, jolla varallisuutta siirtyy köyhiltä rikkaille.

Kirjallisuus

Anderson, Ryan T. (2018) When Harry Became Sally. Encounter Books.

D’Angelo, Roberto & Syrulnik, Ema & Avad, Sasha & Marchiano, Lisa & Kenny, Dianna Theadora & Clarke, Patrick (2020a) “One Size Does Not Fit All: In Support of Psychotherapy for Gender Dysphoria” Archives of Sexual Behavior (2020). https://doi.org/10.1007/s10508-020-01844-2

D’Angelo, Roberto & Syrulnik, Ema & Avad, Sasha & Marchiano, Lisa & Kenny, Dianna Theadora & Clarke, Patrick (2020b) “Jack Turban’s Dangerous Campaign to Smear Ethical Psychotherapy as Anti-Trans ‘Conversion Therapy’”, Quillette, November 1, 2020, https://quillette.com/2020/11/01/jack-turbans-dangerous-campaign-to-smear-ethical-psychotherapy-as-anti-trans-conversion-therapy/

Biggs, Michael (2019) ”Britain’s Experiment with Puberty Blockers”, in Michele Moore & Heather Brunskell-Evans (toim.) Inventing Transgender Children and Young People. Cambridge Scholars Publishing.

Brunskell-Evans H ja Moore M. (2018): Transgender Children and Young People. Born in Your Own Body. Cambridge Scholar Publishing.

Brunskell-Evans, Heather (2020) Transgender Body Politics. Spinifex Press.

Bränström, Richard & Pachankis, John E. (2019) “Reduction in Mental Health Treatment Utilization Among Transgender Individuals After Gender-Affirming Surgeries: A Total Population Study”, American Journal of Psychiatry 3.10. 2019, https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2019.19010080

Cohen-Kettenis P. T. (2001): Gender identity disorder in DSM? Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 40(4), s. 391–391. doi:10.1097/00004583- 200104000-00006.

Cohen-Kettenis P. T. ja Klink D. (2015): “Adolescents with gender dysphoria.” Baillieres Best Pract Res Clin Endocrinol Metab 2015; 29, s. 485–495.

Correction to Bränström and Pachankis, American Journal of Psychiatry, 1 Aug. 2020 https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2020.1778correction

Davies-Arai Stephanie (2018): “The Transgender Experiment on Children.” Teoksessa Heather Brunskell-Evans ja Michele Moore (toim.): Transgender Children and Young People – Born in Your Own Body, s. 16–40.

Dhejne C. & Lichtenstein P, & Boman M, & Johansson A, & Långström N, & Landén M. (2011) “Long-term follow-up of transsexual persons undergoing sex reassignment surgery: cohort study in Sweden.” PLoS One. 2011;6(2):e16885. Epub 2011 Feb 22.

Drummond K. D., Bradley S. J., Peterson-Badali, M. ja Zucker, K. J. (2008): “A follow-up study of girls with gender identity disorder.” Developmental Psychology, 44 (1), s. 34–45. doi:10.1037/0012-1649.44.1.34.

De Sutter P., Kira K., Verschoor A. ja Hotimsky A. (2002): The desire to have children and the preservation of fertility in transsexual women – A survey. International Journal of Transgenderism, 6(3). http://www.wpath.org/journal/www.iiav.nl/ezines /web/IJT/97-03/numbers/symposion/ijtvo06no03_02.htm.

De Vries A. L. C. ja Cohen-Kettenis P. T. (2016): “Gender Dysphoria in Children and Adolescents.” In Randi Ettner, Stan Monstrey, Eli Coleman (ed.): Principles of Transgender Medicine and Surgery, s. 180–207.

De Vries Annelou L. C., Steensma Thomas D., Doreleijers Theo A. H. ja Cohen-Kettenis Peggy T. (2010): “Puberty Suppression in Adolescents with Gender Identity Disorder – A Prospective Follow-Up Study.” The Journal of Sexual Medicine, vuosikerta 8, elokuu 2011, s. 2276–2283.

Evans, Marcus (2020) “Freedom to think: the need for thorough assessment and treatment of gender dysphoric children”, Cambridge Core, Cambridge University Press, 21 July.

Farrow, Douglas (2010) The Government of Québec Declares War on ‘Homophobic’ and ‘Heterosexist’ Populace. file://fileservices.ad.jyu.fi/homes/tipuolim/My%20Documents/My%20Pictures/Farrow%20article%20for%20upload.pdf

Farrow, Douglas (2019) “The New Family Violence”. First Things 5.8. 2019.

Hakeem, Az (2018) TRANS: Exploring Gender Identity and Gender Dysphoria. Tiger Press.

Harris, A. (1971) “What Does ‘Sex Education’ Mean?”, Journal of Moral Education, 1(1), 7–11.

Holloway, Geoff (2020) “The Mysterious Power of an International Transgender Declaration that No One Has Ever Heard of”, Mercatornet 10.9.2020  https://mercatornet.com/the-mysterious-power-of-an-international-transgender-declaration-that-no-one-has-ever-heard-of/66429/

Hughes, Donna M. (2021) “Fantasy World on the Political Right and Left: QAnon and Trans-Sex Beliefs.”  https://4w.pub/fantasy-worlds-on-the-political-right-and-left-qanon-and-trans-sex-beliefs-2/

Juokamaa, Matti ja työryhmä (2010) Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2010.
https://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-risenjulkaisusarja/6AqMACEr8/RISE_1_2010_Rikosseuraamusasiakkaiden_terveys_tyokyky_ja_hoidontarve.pdf

Joyce, Helen (2022) Trans: When Ideology Meets Reality. One World.

Kaltiala, Riittakertti (2022)  Microsoft Word – Kaltiala_lausunto eduskunnan sosiaali_ja terveysvaliokunnalle translaista_joulukuu2022 (eduskunta.fi)

Kaltiala-Heino Riittakerttu, Mattila Aino, Kärnä Teemu ja Joutsenniemi Kaisla (2015): “Teema: transsukupuolisuus.” Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2015; 131 (4), s. 367–371.

Kaltiala-Heino Riittakerttu ja Suomalainen Laura (2017): “Kommenttipuheenvuoro nuorisopsykiatrian näkökulmasta.” Lapsen itsemääräämisoikeus sukupuoleen. Pyöreän pöydän keskustelu Säätytalolla 13. marraskuuta 2017.

Kaltiala-Heino R, Bergman H, Työläjärvi M et al. (2018): “Gender dysphoria in adolescence – current perspectives.” Adolescent Health, Medicine and Therapeutics 2018; 9, s. 31–41.

Kaltiala-Heino Riittakerttu, Työläjärvi Marja ja Suomalainen Laura (2018): “Kun sukupuoli on nuorelle ongelma.” Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018 (20), s. 134–140.

Knill, Marianne & Christopher (2009): Kehontuntemus, kontakti, kommunikaatio. KKK-harjoitusohjelmat. Kehitysvammaliitto Ry Oppimateriaalikeskus Op/Ke

Korte, Alexander (2022) Alexander Korte | Jugendpsychiater über Transsexualität, Dysphorie und Self-ID | Hyslop Uncut – YouTube, 1.40.25-

Kroger J. (2007): Identity development. Adolescence trough adulthood. 2. painos. Sage Publications.

Littman, L. (2018). Parent reports of adolescents and young adults perceived to show signs of a rapid onset of gender dysphoria. PloS one, 13(8), e0202330.

Lorber, Judith (2006) ”Shifting Paradigms and Challenging Categories”, Social Problems 53 (4): 448–453.

Mark, Olwyn E. (2018) Educating for Sexual Virtue: A Moral Vision for Relationships and Sex Education. Peter Lang.

Mayer Lawrence S. ja McHugh Paul R. (2016): “Sexuality and Gender– Findings from the Biological, Psychological, and Social Sciences.” The New Atlantis nro 50, syksy 2016.

Monstrey Stan, De Cuypere Griet ja Ettner Randi (2007): “Surgery – General Principles.” Teoksessa Randi Ettner, Stand Monstrey ja A. Evan Eyler (toim.): Principles of Transgender Medicine and Surgery, s.89–104. 1. painos. Haworth Press.

Moore E., Wisniewski A. ja Dobs A. (2003): “Endocrine treatment of transsexual people – A review of treatment regimens, outcomes, and adverse effects.” The Journal of Endocrinology & Metabolism, 2003; 88 (9), s. 3467−3473.

Moore Michele (2018): “Standing up for Boys and Girls.” Teoksessa Michele Moore ja Heather Brunskell-Evans (toim.): Transgender Children and Young People – Born in Your Own Body, s. 218–232.

Morse, Jennifer Roback (2011) Love & Economics: It takes a Family to Raise a Village. Ruth Institute Books.

Palveluvalikoimaneuvoston suositus. Alaikäisten sukupuoli-identiteetin variaatioihin liittyvän dysforian lääketieteelliset hoitosuositukset. Finnish_Guidelines_2020_Minors_Original.pdf (segm.org); Finnish_Guidelines_2020_Minors_Unofficial Translation.pdf (segm.org)

Odell, S. J. (2006) “Consequentialism,” in A. Soble (ed.) Sex from Plato to Paglia: A Philosophical Encyclopedia, Vol. I: A−L, pp. 194−202. Greenwood Press.

Pang, K. C., de Graaf, N. M., Chew, D., Hoq, M., Keith, D. R., Carmichael, P., & Steensma, T. D. (2020). Association of Media Coverage of Transgender and Gender Diverse Issues With Rates of Referral of Transgender Children and Adolescents to Specialist Gender Clinics in the UK and Australia. JAMA Network Open, 3(7), e2011161-e2011161.

Pearcey, Nancy (2018) Love Thy Body: Answering Hard Questions about Life and Sexuality. Baker Books.

Puolimatka, Tapio (2019) Sukupuoli muutoksessa. Päivä.

Regnerus, Mark (2019b) “New Data Show ‘Gender-Affirming’ Surgery Doesn’t Really Improve Mental Health. So Why Are the Study’s Authors Saying It Does?”, Public Discourse, November 13, 2019. https://www.thepublicdiscourse.com/2019/11/58371/

Reilly-Cooper Rebecca (2016): “Examining the Doctrine of Gender Identity.” YouTube 20. maaliskuuta 2016. https://www.youtube.com/watch?v=QPVNxYkawao.

Steensma Thomas D., McGuire Jenifer K., Kreukels Baudenwijntje P. C., Beckman Anneke J. ja Cohen-Kettenis Peggy (2013): “Factors Associated with Desistence and Persistence of Childhoold Gender Dysphoria – A Quantative Follow-up Study.” Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry 2013, 52 (6), s. 582-590.

Steinhoff, Uwe Das Selbstbestimmungsgesetz ist ein Etikettenschwindel (nzz.ch)

Stock, Kathleen (2022) Material Girls: Why Reality Matters for Feminism. Fleet.

Stolzman, Jessica & Takala, Hanna (2019) Ei enää teidän tyttönne. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/09/vanhemmat-vastustivat-15-vuotiaan-tyttarensa-toivetta-korjata-sukupuoltaan?utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR3IhKsCyk5vq1u6Xm9LY0nvz21y1hUut-tZl6At_rReMxHmcTOly7S7J3Q

Van Maron, Jonathon (2019) World Renowned Child Psychiatrist Calls Transtreatment “Possibly One of the Greatest Scandals in Medical History”.   https://thebridgehead.ca/2019/09/25/world-renowned-child-psychiatrist-calls-trans-treatments-possibly-one-of-the-greatest-scandals-in-medical-history/

Vosgerau, Ulrich (2022) Ulrich Vosgerau: “Dann bestimmt der Staat, wer die Eltern Ihres Kindes sind!” (tichyseinblick.de)

Warrier, Varun & Greenberg, David M. & Weir, Elizabeth & Buckinham, Clara & Smith, Paula & Meng-Chuan, Lai & Allison, Carrie & Baron-Cohen, Samuel (2020) “Elevated rates of autism, other neurodevelopmental and psychiatric diagnoses, and autistic traits in transgender and gender-diverse individuals.” Nature Communications 11.1 (2020): 1-12.

Wiker, Benjamin (2019) ”Transgenderism is a Gateway to Pedophilia”, Catholic Register, August 27, 2019. http://www.ncregister.com/blog/benjamin-wiker/ transgenderism-as-a-gateway-to-pedophilia

WPATH World Professional Association of Transgender Health. Järjestö on julkaissut muun muassa “transsukupuolisten, muunsukupuolisten ja kokemukseltaan tai ilmaisultaan sukupuolinormeista erottuvien ihmisten hoitosuosituksia” (Standards of Care for the Health of Transsexual, Transgender, and Gender Nonconforming). Suositukset ovat luettavissa suomeksi osoitteessa https://www.wpath.org/media/cms/Documents/SOC%20v7/SOC%20V7_Finnish.pdf.

Zimmerman, Carle C. (1947) Family and Civilization. Harper & Brothers.