Monet länsimaiset hallitukset ovat käyttäneet yhteiskuntasulkuja yhtenä keinona taistella koronaviruksen leviämistä vastaan. Yhteiskuntasulkuihin on turvauduttu osin Kiinan esimerkkiä seuraten.
Yhteiskuntasulkuihin turvautuminen on sikäli poikkeuksellista, että koskaan aikaisemmin ei demokraattisissa länsimaissa ole terveiden ihmisten laajamittaisia karanteeneja käytetty keinona virustautien torjuntaan. Monet tunnetut epidemiologit ja taloustieteilijät pitävät tätä lähestymistapaa tehottomana viruksen torjunnassa ja vahingollisena yhteiskunnalle.
Kohdennetun suojelun periaate
Merkittävimpiä sulkutoimien vastustajia ovat niin sanotun Great Barrington julkilausuman allekirjoittajat, joista tunnetuimpia ovat Oxfordin yliopiston professori Sunetra Gupta, Harvardin yliopiston professori Martin Kulldorff ja Stanfordin yliopiston professori Jay Bhattarachaya. He puolustavat riskiryhmien kohdennettua suojelua.
Sulkupolitiikan sijaan useiden lääketieteen asiantuntijoiden allekirjoittama Great Barrington julkilausuma pitää kaikkein myötätuntoisimpana lähestymistapana sitä, että annetaan ”niiden elää normaalisti, jotka ovat pienimmässä riskissä kuolla, jotta he voivat luoda väestöön immuniteettia virukselle luonnollisen koronavirustartunnan avulla, samalla kun suojelemme suurimmassa vaarassa olevia”.
Oxfordin yliopiston teoreettisen epidemiologian professorin Sunetra Gupta kirjoittaa:
Yhteiskuntasulut vain viivästyttävät viruksen väistämätöntä leviämistä, ne ovat ylellisyys, johon vain hyvinvoivilla mailla – ja sielläkin vain paremmin toimeentulevilla kotitalouksilla – on varaa, ja ne sysäävät koronaviruksen vastaisen taistelun suurimman kuorman köyhimpien ja haavoittuvaisimpien ihmisten kannettavaksi, ja raskaimmin taakka romahtaa työväestön ja nuorten niskaan.
Stanfordin yliopiston professorin Jay Bhattarachayan mukaan ”rikkaiden maiden koronan vuoksi toteuttamat sulkutoimet ovat aiheuttaneet köyhissä maissa taloudellista ahdinkoa, jonka takia kymmeniä miljoonia ihmisiä uhkaa nälänhätä.”
Sulkutoimet eivät estä taudin leviämistä
Monet taloustieteilijät arvioivat yhteiskuntasulkujen olevan tehottomia ja vahingollisia. Nottinghamin yliopiston taloustieteen professorin David Patonin mukaan ”meillä on nyt runsaasti todisteita siitä, että hallituksen sulkutoimista ja rajoituksista on hyvin vähän (ja monissa tapauksissa ei lainkaan) hyötyä vakavien sairauksien ja kuolemantapausten vähentämisessä. Mutta ne aiheuttavat valtavaa taloudellista, sosiaalista ja psykologista vahinkoa.”
Patonin mukaan hallitusten turvautuminen yhteiskuntasulkuihin perustuu “siihen epäuskottavaan oletukseen, että hallitukset voivat kytkeä tartunnat päälle tai pois päältä kuin vesihanan”. Hän kirjoittaa:
Viimeisten kahden vuoden aikana hallitukset ympäri maailmaa ovat tehneet politiikkaa, joka perustuu seuraaviin oletuksiin: Jos rajoitustoimia ei oteta käyttöön, koronatartunnat jatkavat loputtomasti nousuaan, rajoitukset ja sulkutoimet johtavat väistämättä alhaisempiin tartuntamääriin, ja rajoitusten poistaminen johtaa aina tapausten lisääntymiseen. Kaikki nämä oletukset ovat vääriä.
Paton kiinnittää huomiota siihen, että Britanniassa yhteiskuntasulut ajoitettiin niin, että tartuntojen huippu oli saavutettu jo ennen yhteiskuntasulun alkamista. Tartunnat olivat jo alkaneet hiipua ennen yhteiskuntasulkua ja olisivat hiipuneet viruksen luonnollisen kausivaihtelun seurauksena ilman yhteiskuntasulkua.
Tästä seuraa merkittäviä asioita. Se tarkoittaa, että vuoden 2021 tammikuun kansallinen yhteiskuntasulku tai sitä edeltäneet kaksi muuta yhteiskuntasulkua eivät olleet välttämättömiä, jotta tartunnat olisivat alkaneet laskea Englannissa. Toisin sanoen sairaalahoitojaksot eivät olisi jatkaneet nousuaan kestämättömälle tasolle ilman yhteiskuntasulkua.
Yhteiskuntasulkujen tehottomuuden koronaviruksen torjunnassa voi nähdä esimerkiksi vertailemalla Etelä- ja Pohjois-Dakotaa, joista jälkimmäisessä oli sulkuja ja edellisessä ei. Kuitenkaan taudin esiintyvyyden osalta niiden välillä ei ole merkittävää eroa.
Sulkutoimet aiheuttavat pitkäaikaista haittaa
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että koronaviruksen torjumiseksi asetetut yhteiskuntasulut tuottavat enemmän haittaa kuin hyötyä. Perusteellisen tutkimuksensa pohjalta professori Douglas W. Allenin päättelee, että yhteiskuntasulut ovat yksi kaikkein pahiten epäonnistunut poliittinen toimintaohjelma. Ne tuottavat nuorten koulutusvajetta, sydän- ja verisuonitautien heikentyviä hoitotuloksia, vähentyviä syöpäseulontoja, taloudellisesta ahdingosta johtuvaa epätoivoa, mielenterveyden heikkenemistä ja itsemurhia.
Yhteiskuntasulut eivät säästä elinvuosia. Allenin mukaan Kanadassa yhteiskuntasulut aiheuttivat 141 kertaa enemmän elinvuosien menetyksiä kuin säästettyjä elinvuosia (6 283 333 menetettyä vs. 44 430 säästettyä elinvuotta).
Pelkopropaganda
Kansalaisia on motivoitu yhteiskuntasulkuihin liioittelemalla koronapandemian aiheuttamaa uhkaa. Saksan sisäministeriön vuonna 2020 tieteilijöiltä tilaama strategiapaperi suosittelee, että sulkujen toteuttamiseksi yhteiskuntaan on luotava pelon ilmapiiri ja kansassa aikaan saatava ”shokkireaktio”. Helmikuussa 2021 julkisuuteen vuotaneessa sähköpostikirjeenvaihdossa sisäministeriö pyysi tieteilijöitä esittämään pandemiatilanteen niin uhkaavana, että ihmiset saadaan suostumaan sulkuihin.
Aalto-yliopiston tuotantotalouden professorin Paul Lillrankin mukaan ”laajat koronasulut asetettiin pelon ilmapiirissä ilman riskianalyysiä ja kustannuslaskelmia”. Huonosti suunniteltujen ja toteutettujen rajoitustoimien sijaan olisi pitänyt suojella riskiryhmiä, antaa suosituksia ja vahvistaa terveydenhuoltoa. Muuten elämä olisi jatkunut normaalisti.
Vastuun kantamisen vaikeus
Länsimaisten hallitusten voi tässä vaiheessa olla vaikea alkaa vakavissaan pohtia yhteiskuntasulkujen mielekkyyttä, koska ne silloin saattaisivat joutua tunnustamaan, että aikaisemmin käytetyt toimenpiteet olivat toimimattomia ja vahingollisia: aikaisemmat kansantalouden tuhonneet yhteiskuntasulut eivät estäneet taudin leviämistä.
Hallitukset siis mielellään välttävät tällaista periaatteellista pohdintaa, joka voisi johtaa siihen, että he joutuisivat kantamaan vastuun koronapolitiikan epäonnistumisesta. Siksi ne helposti ajautuvat toistamaan virheitään koronapolitiikan hoitamisessa.
Lähteet:
Great Barrington Julkilausuma – Great Barrington Declaration (gbdeclaration.org)
Sartsa
Tämä oli erinomaisen hyvä kirjoitus. Arvostan suuresti näitä korkeasti koulutettujen järjen ääniä tässä yhä synkkenevässä koronapelottelun yhteiskunnassa.
Virallisten kuolinsyytilastojen mukaan Suomessa kuoli viime vuonna (2020) 99 % muusta syystä kuin koronan takia. Koronaan kuolleilla valtaosalla oli perussairauksia, ja valtaosa oli elinajanodotteemme loppupäässä.
Joinakin pahoina influenssavuosina on kuollut väkeä yhtä paljon, mutta koskaan ei ole harkittu yhtä raskaita yhteiskunnallisia toimenpiteitä sen vuoksi.
Jukka T. Saarinen
Yhteiskuntasulku oli hyvin perusteltavissa keväällä 2020, kun COVID-19 oli uusi tauti. Aluksi ei ollut testauskapasiteettia, suojavarusteita hoitohenkilökunnalle ja tehohoito-kuormitus oli merkittävä. Viime vuonnakin tehdyt ratkaisut ovat olleet oikean suuntaiset: Ensin on alettu rokottamaan riskiryhmiä eikä COVID-tilannetta ole enää seurattu tartuntamäärien vaan nimenomaan sairaalakuormituksen näkökulmasta.
Terveydenhuollon vahvistaminen ei onnistu käden käänteessä: osaavan hoitohenkilökunnan kouluttamiseen menee kuukausia-vuosia, mutta posttraumaattisen stressioireyhtymän (sotilaan syndrooma) voi hoitohenkilökunta saada viikoissa. Tätä näkökulmaa voi olla taloustieteilijöiden vaikea hahmottaa. Koronapotilaan kuolema on myös keskimääräistä traumaattisempi omaisille, koska hyvästejä ei välttämättä ehditä jättämään.
Kiinan mallin mukaisia totaalisia sulkutoimenpiteitä ei Suomessa onneksi koskaan nähty, eikä niihin olisi edes tarvettakaan nykyisellä rokotuskattavuudella.