Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

Suomalaisissa medioissa raportoitiin itävaltalaisesta skandaalista vuoden 2019 huhtikuun lopulla: vapauspuolueen johtaviin poliitikkoihin kuulunut Braunaun apulaispormestari Christian Schilcher oli kirjoittanut vapauspuolueen aluelehteen runon, jossa hän oli kuvannut maahanmuuttajia rottina. Tämän seurauksena hän joutui eroamaan sekä puolueesta että apulaispormestarin tehtävistä.

Samalla kun suomalaisissa medioissa asianmukaisesti kauhisteltiin vapauspuolueen edustajan rottarunoa, jostain syystä huomionarvoisena ei pidetty sitä, että itselleen epämieluisten ihmisten nimittäminen rotiksi on vakiintunut tapa Suomen kaikkein ”edistyksellisimmissä” piireissä: Seksuaalisen tasa-arvon yhdistyksen eli Setan käytäntönä on antaa vuosittain kunniarotta antipalkinto jollekin vastustajalleen.

Itävallan skandaali

Itävallan konservatiivisen liittokanslerin Sebastian Kurzin mukaan Schilcherin rottaruno on inhottava ja rasistinen. Vapauspuolueen Ylä-itävallan aluejohtajan Erwin Schreinerin mukaan rotan ja ihmisen rinnastaminen on historiallisesti latautunutta ja siten mautonta.

Schreiner ilmeisesti viittasi natsien propagandaan, jossa juutalaisia eläimellistettiin, jotta heihin kohdistuvat sortotoimet voitaisiin oikeuttaa. Natsit tuottivat kansalliseen levitykseen elokuvan nimeltä Ikuinen juutalainen. Siinä juutalaisia verrattiin rottiin, jotka levittävät tauteja, leviävät kaikkialle ja kuluttavat kansalliset resurssit.

Kansallissosialistisen propagandan mukaan historia on rotujen välistä taistelua, jossa juutalaiset ”loiset” kaivavat maata korkeimman rodun, arjalaisten alta ja vaarantavat sen elinmahdollisuudet. Hitlerin mukaan ”rotukysymyksessä on avain paitsi maailmanhistoriaan myös kaikkeen kulttuuriin.” (Hitler; sit. Kershaw 2009: 170.)

Käyttämiensä bakteerikielikuvien avulla Hitler vihjasi, että juutalaisia tuli kohdella kuin syöpäläisiä: heidät tuli hävittää. Juutalaiset aiheuttivat ”rotutuberkuloosia” ja heidän tuhoamisensa oli siksi edellytys sairauden juurittamiselle maailmasta.

Hitler kirjoitti teoksessaan Mein Kampf: ”Meidän massojemme kansallistaminen onnistuu vasta kun kansamme sielusta käytävän positiivisen taistelun lisäksi sen kansainväliset myrkyttäjät on hävitetty.” (Kershaw 2009: 172.)

Setan rottapalkinto

Vaikka Itävallan tapauksessa ihmisten eläimellistämistä on asianmukaisesti pidetty tuomittavana, Setan harjoittamaan vastustajien eläimellistämiseen on tuskin kukaan uskaltanut puuttua. Seta jakaa vuosittain rottapalkintonsa jollekin epämieluisaksi kokemalleen ihmiselle, jonka toiminnan se kokee häiritseväksi omien tavoitteidensa kannalta. Seta esiintyy moniarvoisuuden puolustajana, mutta turvautuu ihmisten leimaamiseen käyttäen hyväkseen rottamielikuvan herättämiä vastenmielisyyden tunteita.

Tämä ongelma korostuu, koska Seta on toistuvasti perustellut rottapalkintoaan tavoilla, joihin sisältyy pyrkimys rajoittaa tieteellistä keskustelua keskeisistä asioista kuten lasten hyvinvoinnin edellytyksistä.

Esimerkiksi minulle vuonna 2015 antamaansa rottapalkintoa Seta perusteli toteamalla, että ”perinteisten perhearvojen puolesta puhuessaan Puolimatka tuo usein esiin lasten hyvinvoinnin, vaikka hänen näkemyksiään ovat vastustaneet useat kasvatustieteen asiantuntijat.” Lapsen hyvinvoinnin edellytyksistä ei siis saisi käydä avointa kriittistä keskustelua,

Samanlainen pyrkimys tieteellisen keskustelun rajoittamiseen ilmeni myös vuonna 2006 Setan antaessa kunniarotta-antipalkinnon Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian professorille Tuula Tammiselle. Perusteluissaan Seta toteaa, että Tammisen mukaan ”isättömät lapset ovat lähtökohdiltaan poikkeavia ja että hedelmöityshoitoja ei tästä syystä tulisi antaa naispareille ja itsellisille naisille”.

Tamminen on kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka on asiantuntemuksensa pohjalta tuonut esille sen, että isän panos lapsen kasvatukseen on lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeä. Tätä näkemystä tukee massiivinen tieteellinen todistusaineisto.

Jos Tamminen ei toisi esille tutkimuksen paljastamia tosiasioita lapsen hyvinvoinnin edellytyksistä, hän toimisi eettisesti kyseenalaisella tavalla lapsia kohtaan. Miksi Seta torjuu psykiatrian asiantuntijan perustellun näkemyksen käyttämällä hyväkseen rottamielikuvan herättämiä alitajuisia vastenmielisyyden tunteita, sen sijaan että se kävisi aiheesta asiallista keskustelua?

Seta esimerkkinä koululaisille?

Oman ongelmansa muodostaa se, että Seta kiertää Suomen kouluissa pitämässä oppitunteja. Koulut kamppailevat jo muutenkin koulukiusaamisongelman kanssa. Onko syytä antaa oppilaille esikuvaksi järjestö, jonka viralliseen ohjelmaan kuuluu toisinajattelijoiden kuvaaminen rotiksi?

Koululaitoksen tarkoituksena on kasvattaa kriittisesti ajattelevia kansalaisia, jotka pystyvät keskustelemaan eri mieltä olevien kanssa asiallisesti ja kunnioittavasti. Onko perusteltua antaa julkisista varoista taloudellista tukea järjestölle, joka pyrkii rajoittamaan kriittistä keskustelua?

Tuntemani homoseksuaalit ovat humaaneja, herkkiä ja sympaattisia ihmisiä, joilla on paljon huumorintajua ja älyllistä luovuutta. Miten Setan johtoon on päässyt ryhmä, joka turvautuu toisinajattelijoiden eläimellistämiseen?

Kielteinen vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun

Jos järkiperäinen yhteiskunnallinen keskustelu korvataan toisinajattelevien mustamaalaamisella ja halventamisella, luodaan yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ei rohkaise ihmisiä avoimesti ilmaisemaan omia perusteltuja mielipiteitään. Kritiikin mahdollisuuden kaventaminen lisää epäkohtia, joihin kukaan ei uskalla puuttua.

Mitä näin suljettu keskustelukulttuuri tulee vaikuttamaan lapsen oikeuksiin? Voimme odottaa lasten kärsimysten ja pahoinvoinnin lisääntyvän tilanteessa, jossa yhteiskunnallista keskustelua lapsen hyvinvoinnin edellytyksistä pyritään rajoittamaan.

 

 

Lähteitä

 

Kershaw, Ian (2009) Hitler. Suom. Ilkka Rekiaro. Helsinki: Otava.

 

https://encyclopedia.ushmm.org/content/en/article/defining-the-enemy

Kommentit (24 kpl)

  • Risto

    Oikeusministeriössä toimiva nimi lautakunta, minkä pj. tuolloin olin, sai myös rotta-palkinnon 1990 alussa syystä, että se ei suostunut antamaan tyttöjen nimiä pojille eikä poikien nimiä tytöille

  • Pekka

    On se kummallaista jos tätä Setan harjoittamaa mielivaltaa ei saada kuriin. Poliisittutkinta siitä .kieltääkö Seta maassamme sanavapauden, ja kieltääkö se toisinajattelun.. Ja kunnon sakot koko järjestölle, jos tai kun voidaan osoittaa että Seta ei kunnioita lakeja. Koko järjestön lopettaminen olisi paras ratkaisu koska ko. järjestö harrastaa henkistä terroria kansalaistemme oikeuksia, kuten sananvapautta ja uskonnon vapautta kohtaan.

  • Kohde

    Lukaiskaapa kertauksen vuoksi Guide – lehden numeron 11/1987 artikkeli ”Overhauling The Straight America”. Ihan kiltisti ollaan Suomessakin menty agendan mukaan, ja pitkälle… herää vain kysymys, miten kovia porukan lupaamat ”kovat otteet” sitten ovat jutussa mainittuja sitkeitä toisinajattelijoita kohtaan. Mutta julkisesti ovat jo kertoneet kyseisestä toimintaperiaatteestaan.

  • Mervi

    Eduskunnan tulisi lopettaa Setan avustaminen valtion varoista edellä olevassa kirjoituksessa esitetyillä perusteilla. Joku puolue tai kansanedustaja voisi ottaa asian ajaakseen.

  • ORVO BERG

    AIVAN USKOMATONTA KUN TODELLA TÄSSÄ MAASSA AIJOTAAN TULOLLAISEN SETAN TULLA PAIKOILLE JOSSA IHMIS ARVOA JA SANAN VAPAUTTA KUNNIOITETAAN, DEMOKRAATTISEEN VALTIOON, NIIN YRITETTÄISI VIEDÄ MEILTÄ SANANVAPAUS MIKÄ TÖRKEE JA SUURIMMAT PEDOFIILIT OVAT RIKKAISSA SAIRAISSA JOTKA RAHAN VOIMALLA YRITTÄVÄT JA OVAT SAANNEETKIN TÖRKEYKSIÄNSÄ ESIIN TUOTUA , PYYDÄN RUKOILEN KOKO KANSAA NOUSEMAAN NYT HETI TÄTÄ SETA NIMISTÄ RYHMÄÄN VASTAAN PUOLUSTAEN MEIDÄN LAPSIAMME JA SANANVAPAUTTAMME , JONKA PUOLESTA OLLAAN TAISTELTU.

  • samonen

    Sinä olet Setan Kunniarotta. Olisi ollut nöyryyttävää, jos Rotta olisi rohjennut esiintyä ”kunniamaininnan” myöntäneen järjestön paneelissa.

    ”Rotaksi” leimaaminen — tuskin ok muille kuin paapotuille tahoille — sinällään on hupaisaa ja kertoo keskenkasvuisen mielenlaadusta. Siinä sitten kasvatustieteen professoria kuuntelemaan, siis hei forget it! Kyllä Tiede, eli naistutkimus, gender and black studies jma. riittää Meille.

  • ateisti

    Kuten varmaankin tiedätte, Raamattu käskee tappamaan homoseksuaalit.

    Rottapalkinnon mauttomuus on pikkujuttu kristinuskon saastaisuuden rinnalla.

  • Palvelija

    Ateistille sanoisin, että vähemmistö voi vaieta kun tälläisistä asioista puhutaan.
    Sulla ei ole mandaattia kristinuskoa parjata!

  • Jarmo Ahvenus

    Jo eduskunnan ja oikeuslaitoksemme uskottavuuden vuoksi pitäis kieltää kaikenlainen valtiollinen avustus, ja toivottavasti kieltää koko kansamme hyvää kulttuuria ja nuorisoamme tuhoava poliittinen järjestö!

  • Yljoppilas

    ateistille: Missä kohtaa Raamattua homoseksuaalit käsketään tappaa?
    Minä en tiedä.
    Kerrotko tuon Raamatun kirjan ja jakeen?

  • ateisti

    3. Moos. 18:22 ja 20:13

  • Tapio Viitasalo

    Raamattu on Vanhan ja Uuden Testamentin muodostama kokonaisuus. Raamatun ymmärtäminen vaatii tämän suuremman kokonaisuuden huomioimista. Joka teistä haluaa olla suurin, olkoon toisten palvelija tai orja. On siellä kirjoitettu mm. ”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkää kirotko” Kirje roomalaisille 12:14 Uusi Testamentti. Ja iloitkaa joka tilassa ynnä muita neuvoja.

    Mutta näistähän meidän ei kannata kiistellä.

  • Voi hyvää päivää

    Setan kouluvierailuilla tuskin infotaan rottapalkinnosta. On muuta asiaa ja tavoitteena on vähentää koulukiusaamista. Homoseksuaalisten ja transseksuaalisten nuorten huomattavan suuri itsemurhakuolleisuus on vakava asia.
    Onhan tuo rotta -nimitys mauton, mutta tarkoittaako huonosti valittu nimitys sitä, että kaikki Setaa arvostelevat ovat itse arvostelun yläpuolella?
    Tuula Tamminen otti kantaa kahden samaa sukupuolta olevan henkilön vanhemmuuteen 13 vuotta sitten. Sen jälkeen asiaa on ehditty tutkia ja vaikka Tamminen on kokenut ja taitava lääkäri, hänen kantaansa puoltavia tutkimuksia on vähän.
    Keskeinen löydös tutkimuksissa on ollut, että mitä lämpimämmät suhteet vanhempien ja lasten välillä oli, sitä paremmin lapset voivat.

  • Larry

    Ateistille: Näistä Mooseksen säädöksistä me kristityt olemme vapaat Kristuksen sovitustyön kautta. Kristus on lain loppu. Nuo kohdat kertovat kuinka vakavasti Jumala suhtautuu ihmisen syntiin. Se on todella iljetys Hänelle. Siksi Jeesus sai maksaa siitä kuolemallaan meidän puolesta.

  • Larry

    Ateistille vielä: Sanot kristinuskoa saastaiseksi, koska se paljastaa ihmisen saastaisuuden toisin kuin esim. Islamin usko. Kristinuskossa on myös vastaus kuinka ihmisen saastaisuus pestään pois: Jeesuksen Kristuksen sovitusverellä.

  • Miäs

    Ateistille kuolemantuomiosta: Jeesus tapettiin ristillä homojenkin syntien takia

  • Tapio Viitasalo

    Ateistille kuolemantuomiosta: Jeesus tapettiin ristillä homojenkin syntien takia. Tarkemmin sanottuna Jeesus antoi henkensä ristinkuolemassa vapaaehtoisesti meidän puolesta; Rakkaudesta meihin ja ilman meidän omaa ansiotamme. Siis meidän ansiota 0% ja Jeesuksen ansiota täydet 100%.

  • Tapio Viitasalo

    Täydennyksenä vielä edelliseen: Meillä tarkoitan tietenkin siis kaikkia ihmisiä. Homoseksuaalit yms. ovat tietenkin mukana tässä kaikissa ihmisissä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*