Tapio Puolimatka

Päivi Räsäseen kohdistuvat esitutkinnat konkretisoivat vihapuhelakien sisältämää vaaraa

Suomen lainsäädäntö ei tunne vihapuheen käsitettä, mutta Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on joissakin kansainvälisissä analyyseissa luokiteltu vihapuhelaiksi. Tämän lain perusteella on kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan käynnistetty kaikkiaan neljä eri esitutkintaa hänen puolustettuaan kristillistä avioliittokäsitystä. Hänen tapauksessaan panettelun ja solvaamisen käsitteitä on tulkittu niin tarkoitushakuisesti, että perinteisen avioliittokäsityksen puolustaminen saadaan näyttämään vihapuheelta. Ajankohtainen kysymys kuuluu: ”Voidaanko demokratiassa pitää rikoksena sitä, että kansanedustaja esittää perustellun kantansa avioliittolakia koskevassa keskustelussa?”

Neljä tutkimuspyyntöä ja rikoskomisarioiden vapauttavat lausunnot

Räsänen protestoi kesällä vuonna 2019 twiitillä evankelisluterilaisen kirkon osallistumista Pride-kulkueeseen siteeraten Roomalaiskirjettä (1:24−28). Tähän twiittiin liittyvän tutkintapyynnön lisäksi Päivi Räsäsestä tehtiin kolme muuta tutkintapyyntöä. Yksi tutkintapyyntö kohdistui Räsäsen kommentteihin Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa 20.12. 2019 liittyen siihen, vaikuttaako geneettinen perimä seksuaaliseen suuntautumiseen. Tutkimuspyyntöä arvioinut rikoskomisario Teemu Jokinen toteaa kuitenkin päätöksessään 2.3.2020, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Tutkintapyyntö tehtiin myös Räsäsen esiintymisestä ohjelmassa ”Yökylässä Maria Veitola” 1.2.2018.  Tutkintapyynnöstä päätöksen tehnyt rikoskomisario Teemu Jokinen kuitenkin päättelee, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta. ”Räsänen laittaa ohjelmassa myös itseään likoon”, joten ”sananvalinnalla ei ole itsenäistä solvaavaa tai panettelevaa merkityssisältöä tässä asiassa”.

Tutkintapyyntö tehtiin myös Räsänen 2004 julkaisemasta pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Pamfletin osalta rikoskomisario Markku Silen teki 13.9. 2019 päätöksen olla toimittamatta esitutkintaa, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Silen perustelee kymmensivuisessa päätöksessään, että kyse on mielipiteistä, jotka kuuluvat sananvapauden suojan piiriin.

Loppupäätelmässään Silen toteaa: Sananvapautta ei voida rajoittaa laajemmin, kuin se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.” Koska solvaamisen ja panettelun tunnusmerkit ovat osin tulkinnanvaraisia, ”tulee sananvapausnäkökohdat huomioida varovaisella lainsoveltamisella, etenkin silloin, kun on kyse poliittisesta tai muusta yhteiskunnalliselta kannalta merkittävästä asiasta” (9−10).

Valtakunnansyyttäjän päätökset

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen lähetti sekä Räsäsen twiitin, pamfletin että Räsäsen esittämät kommentit Stillerin ja Veitolan ohjelmissa esitutkintaan välittämättä rikoskomisario Markku Silenin ja Teemu Jokisen huolellisista analyyseista ja niiden vapauttavista päätöksistä.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä Marika Visakorpi kirjoittaa Facebook-päivityksessään: ”Tutkintojen jatkuva määrääminen on herättänyt paljon ihmettelyä somessa. Oli Räsäsen puheista sitten ihan mitä mieltä tahansa, näyttäytyy varsin outona, että valtakunnansyyttäjä kohdistaa yhden ihmisen tekemisiin näin paljon huomiota. Aivan varmasti olisi lukuisia muita ihmisiä, joita voisi epäillä erinäisiin ihmisryhmiin kohdistuneesta solvaamisesta. Toisekseen, kun vielä ei tiedetä, mitä mieltä tuomioistuimet ovat tästä ennakkotapauksen luonteisesta asiasta, olisi syytä odottaa lainvoimaisen ratkaisun saamista ja mahdollista EIT:n kantaa. Mikäli syytteet hylättäisiin, olisi Räsäsen perusoikeuksia loukattu aika raskaasti lukuisilla esitutkintojen teettämisillä.”

Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen mukaan sukupuolivähemmistöjä loukkaa syvästi perinteinen kristillinen opetus, jonka mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, seksuaalielämä kuuluu vain avioliittoon ja avioliitto on naisen ja miehen välinen puolisouskollinen ja elinikäinen liitto. Mutta asiassa on myös kääntöpuoli: perinteisen kristinuskon kannattajien identiteettiä loukkaa syvästi se, että heidän uskontonsa ja todellisuustajunsa kannalta keskeinen sukupuolijakoon perustuva avioliitto-opetus määritellään luonteeltaan syrjiväksi ja sortavaksi tai jonkinlaiseksi vihapuheeksi. Tässä moraalisessa väittelyssä molemmat osapuolet voivat kokea itsensä loukatuiksi. Kuitenkin kilpailevien moraalisten kantojen esilläolo yhteiskunnallisessa keskustelussa on yksi edellytys yhteiskunnan vapaudelle ja uudistumiskyvylle. ”Tämä on yksi syy yksinkertaisesti välttää käyttämästä pakkoa tällaisissa kysymyksissä.” (Anderson & Girgis 170.)

Demokratia edellyttää sananvapautta

Demokratian edellytyksenä olevan sananvapauden alue kapenee merkittävästi, jos valtiovalta ottaa itselleen oikeuden päättää kansalaisten puolesta, mikä on totta ja epätotta. Näin toimiessaan valtiovalta vahvistaa mukautumista ja ryhmäajattelua, estää kiistanalaisten kysymysten tutkimusta ja rohkaisee epäaitoutta. Tällä tavalla estetään niiden totuuksien etsimistä ja arvostamista, joita näillä toimenpiteillä väitetään puolustettavan. (Anderson & George 2019)

Räsäseen kohdistuvat esitutkinnat konkretisoivat epämääräisiin ja tulkinnanvaraisiin vihapuhelakeihin sisältyvää vaaraa: niitä voidaan käyttää rajoittamaan asiallista keskustelua yhteiskunnan kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten perhearvoista.

 

Kirjallisuus:

Anderson, Ryan T. & George, Robert P. (2019) ”The Baby and the Bathwater”. National Affairs 2019: 41.

Anderson, Ryan T. & Girgis, Sherif (2017) ”Against the New Puritanism: Empowering All, Encumbering None.” Teoksessa John Corvino & Ryan T. Anderson & Sherif Girgis (2017) Debating Religious Liberty and Discrimination. Oxford University Press.

Puolimatka, Tapio (2020) Saanko luvan – sanoa?  Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma. https://tapio.blog/kirja-saanko-luvan-sanoa/

Räsänen, Päivi (2004) Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Luther-säätiö.

Silen, Markku (2019) Tutkinnanjohtajan päätös esitutkinnan toimittamatta jättämisestä 5500/R/55510/19, Helsingin Poliisilaitos 13.09.2019.

Kommentit (204 kpl)

  • Suomen lipun korotus ja maahan syökseminen!

    Daavid vastasi: ”Suomen kansa menestyy monissa asioissa ja saa tietyn ajan osakseen suurta kunniaa kansojen joukossa. Se on kuitenkin rikkonut synneillään paljon JEESUSTA vastaan, eikä ole ymmärtänyt käyttää oikein etsikkoaikaansa. Siksi se tulee katoamaan kansojen luvusta.”

    https://yakov-2015.blogspot.com/2017/06/tamako-on-suomen-lipun-kohtalo.html?fbclid=IwAR0_ddF3jZX-qReuudglUuc7WujWhvYYgoWGy9K5PM9_vRsrbDHxziY2NUs

  • Ilkka Vuori

    Nyt on uskovien säilytettävä uskonsa ja oltava vahvasti yhtä ja luotettava Jumalan voimaan.

  • loukkaantunut

    Minua loukkaa syvästi se etten voisi saada tietooni vapaasti ilman rangaistuksen uhkaa asiallisesti esitettyjä näkemyksiä niin sanotun perinteisen kristillisen avioliittonäkemyksen puolesta. Tuo Päivi Räsäsen saattaminen uudestaan poliisitutkintaan loukkaa syvästi käsitystäni asiallisesti käytetyn sananvapauden ja asiallisesti esitettyjen mielipiteiden ilmaisemisen vapauden sallimisesta.

  • Mielenkiintoista

    ”te uskovaiset ihmisperkeleet”
    ”olette ihmiskunnan pohjasakkaa, teillä ei ole mitään arvoa”

    Tuollaiset lausumat verrattuna siihen mitä Päivi Räsänen on ilmaissut homoseksuaalisten ihmisten ihmisarvosta herättää mielenkiintoisells tavalla kysymyksen siitä, minkälaisista ns. lähteistä kunkin ihmisen sydämen aivoitukset nousevat.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*