Tapio Puolimatka

Päivi Räsäseen kohdistuvat esitutkinnat konkretisoivat vihapuhelakien sisältämää vaaraa

Suomen lainsäädäntö ei tunne vihapuheen käsitettä, mutta Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on joissakin kansainvälisissä analyyseissa luokiteltu vihapuhelaiksi. Tämän lain perusteella on kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan käynnistetty kaikkiaan neljä eri esitutkintaa hänen puolustettuaan kristillistä avioliittokäsitystä. Hänen tapauksessaan panettelun ja solvaamisen käsitteitä on tulkittu niin tarkoitushakuisesti, että perinteisen avioliittokäsityksen puolustaminen saadaan näyttämään vihapuheelta. Ajankohtainen kysymys kuuluu: ”Voidaanko demokratiassa pitää rikoksena sitä, että kansanedustaja esittää perustellun kantansa avioliittolakia koskevassa keskustelussa?”

Neljä tutkimuspyyntöä ja rikoskomisarioiden vapauttavat lausunnot

Räsänen protestoi kesällä vuonna 2019 twiitillä evankelisluterilaisen kirkon osallistumista Pride-kulkueeseen siteeraten Roomalaiskirjettä (1:24−28). Tähän twiittiin liittyvän tutkintapyynnön lisäksi Päivi Räsäsestä tehtiin kolme muuta tutkintapyyntöä. Yksi tutkintapyyntö kohdistui Räsäsen kommentteihin Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa 20.12. 2019 liittyen siihen, vaikuttaako geneettinen perimä seksuaaliseen suuntautumiseen. Tutkimuspyyntöä arvioinut rikoskomisario Teemu Jokinen toteaa kuitenkin päätöksessään 2.3.2020, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Tutkintapyyntö tehtiin myös Räsäsen esiintymisestä ohjelmassa ”Yökylässä Maria Veitola” 1.2.2018.  Tutkintapyynnöstä päätöksen tehnyt rikoskomisario Teemu Jokinen kuitenkin päättelee, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta. ”Räsänen laittaa ohjelmassa myös itseään likoon”, joten ”sananvalinnalla ei ole itsenäistä solvaavaa tai panettelevaa merkityssisältöä tässä asiassa”.

Tutkintapyyntö tehtiin myös Räsänen 2004 julkaisemasta pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Pamfletin osalta rikoskomisario Markku Silen teki 13.9. 2019 päätöksen olla toimittamatta esitutkintaa, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Silen perustelee kymmensivuisessa päätöksessään, että kyse on mielipiteistä, jotka kuuluvat sananvapauden suojan piiriin.

Loppupäätelmässään Silen toteaa: Sananvapautta ei voida rajoittaa laajemmin, kuin se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.” Koska solvaamisen ja panettelun tunnusmerkit ovat osin tulkinnanvaraisia, ”tulee sananvapausnäkökohdat huomioida varovaisella lainsoveltamisella, etenkin silloin, kun on kyse poliittisesta tai muusta yhteiskunnalliselta kannalta merkittävästä asiasta” (9−10).

Valtakunnansyyttäjän päätökset

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen lähetti sekä Räsäsen twiitin, pamfletin että Räsäsen esittämät kommentit Stillerin ja Veitolan ohjelmissa esitutkintaan välittämättä rikoskomisario Markku Silenin ja Teemu Jokisen huolellisista analyyseista ja niiden vapauttavista päätöksistä.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä Marika Visakorpi kirjoittaa Facebook-päivityksessään: ”Tutkintojen jatkuva määrääminen on herättänyt paljon ihmettelyä somessa. Oli Räsäsen puheista sitten ihan mitä mieltä tahansa, näyttäytyy varsin outona, että valtakunnansyyttäjä kohdistaa yhden ihmisen tekemisiin näin paljon huomiota. Aivan varmasti olisi lukuisia muita ihmisiä, joita voisi epäillä erinäisiin ihmisryhmiin kohdistuneesta solvaamisesta. Toisekseen, kun vielä ei tiedetä, mitä mieltä tuomioistuimet ovat tästä ennakkotapauksen luonteisesta asiasta, olisi syytä odottaa lainvoimaisen ratkaisun saamista ja mahdollista EIT:n kantaa. Mikäli syytteet hylättäisiin, olisi Räsäsen perusoikeuksia loukattu aika raskaasti lukuisilla esitutkintojen teettämisillä.”

Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen mukaan sukupuolivähemmistöjä loukkaa syvästi perinteinen kristillinen opetus, jonka mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, seksuaalielämä kuuluu vain avioliittoon ja avioliitto on naisen ja miehen välinen puolisouskollinen ja elinikäinen liitto. Mutta asiassa on myös kääntöpuoli: perinteisen kristinuskon kannattajien identiteettiä loukkaa syvästi se, että heidän uskontonsa ja todellisuustajunsa kannalta keskeinen sukupuolijakoon perustuva avioliitto-opetus määritellään luonteeltaan syrjiväksi ja sortavaksi tai jonkinlaiseksi vihapuheeksi. Tässä moraalisessa väittelyssä molemmat osapuolet voivat kokea itsensä loukatuiksi. Kuitenkin kilpailevien moraalisten kantojen esilläolo yhteiskunnallisessa keskustelussa on yksi edellytys yhteiskunnan vapaudelle ja uudistumiskyvylle. ”Tämä on yksi syy yksinkertaisesti välttää käyttämästä pakkoa tällaisissa kysymyksissä.” (Anderson & Girgis 170.)

Demokratia edellyttää sananvapautta

Demokratian edellytyksenä olevan sananvapauden alue kapenee merkittävästi, jos valtiovalta ottaa itselleen oikeuden päättää kansalaisten puolesta, mikä on totta ja epätotta. Näin toimiessaan valtiovalta vahvistaa mukautumista ja ryhmäajattelua, estää kiistanalaisten kysymysten tutkimusta ja rohkaisee epäaitoutta. Tällä tavalla estetään niiden totuuksien etsimistä ja arvostamista, joita näillä toimenpiteillä väitetään puolustettavan. (Anderson & George 2019)

Räsäseen kohdistuvat esitutkinnat konkretisoivat epämääräisiin ja tulkinnanvaraisiin vihapuhelakeihin sisältyvää vaaraa: niitä voidaan käyttää rajoittamaan asiallista keskustelua yhteiskunnan kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten perhearvoista.

 

Kirjallisuus:

Anderson, Ryan T. & George, Robert P. (2019) ”The Baby and the Bathwater”. National Affairs 2019: 41.

Anderson, Ryan T. & Girgis, Sherif (2017) ”Against the New Puritanism: Empowering All, Encumbering None.” Teoksessa John Corvino & Ryan T. Anderson & Sherif Girgis (2017) Debating Religious Liberty and Discrimination. Oxford University Press.

Puolimatka, Tapio (2020) Saanko luvan – sanoa?  Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma. https://tapio.blog/kirja-saanko-luvan-sanoa/

Räsänen, Päivi (2004) Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Luther-säätiö.

Silen, Markku (2019) Tutkinnanjohtajan päätös esitutkinnan toimittamatta jättämisestä 5500/R/55510/19, Helsingin Poliisilaitos 13.09.2019.

Kommentit (204 kpl)

  • Elise Suominen-Savola

    On erittäin arvokasta työtäTapio Puolimatkalla selvittää ko. vääryyksiä. Jotenkin ei mene tajuntaan se pimeyden pimeys maassamme, että todellakin näin
    pitkälle on pimeys mennyt. Jumalan sana on hylätty. Kiitos Puolimatkalle taistelusta lasten, nuorten ja kaikkien kristillisten arvojen ja oikeamukaisuuden puolesta. Rukoilemme, että hän jaksaa jatkaa huippuarvokasta työtä vielä jatkossa.

  • Vieras Mies

    Oli jumalista mitä mieltä hyvänsä, tuollainen ajojahti on perusteetonta. Itse en kuulu mihinkään kirkkoon mutta mielestäni Räsäsellä on täysi oikeus olla mitä mieltä hyvänsä. Jos hän on homovastainen, se on ikävää ja olen tästä täysin eri mieltä (olen itse 100% hetero), mutta hänellä on silti oikeus tuoda oma mielipiteensä ilmi.

  • Suomen tila ja tulevaisuus?

    Itsestä tuntuu ja näyttää, että tässä on nyt haluttu vaan alkaa vainoamaan tietyn vakaumuksen omaavaa ryhmää ja tätä tehtävää käytännössä hoitaa nyt ylin syyttäjä. Kun Räsänen on näkyvä ja vaikutusvaltainen henkilö konservatiisia arvoja kunnioittaen piireissä, niin paine ollaan laitettu tässä vaiheessa hänen niskaansa. Pidän tätä ajojahtia kyllä vaarallisena avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan kannalta. Oli sitten mitä mieltä tahansa tästä yksittäisestä kysymyksestä, niin ei tämä valitettavasti hyvältä kehitykseltä tunnu. Ei ollenkaan.

  • Pielipide minullakin

    Sanon vain että Toiviainen on ihan väärä henkilö pestiin missä on.
    Hänellä näyttää olevan oman mielipiteensä mukainen asia olevan se, mikä on oikein, ja sen mikä ei ole sen mukainen, on vihapuhetta.
    Kuten muutenkin nykyään, vasemmistolainen kanta on se ainoa oikea, muut, vastakkaiset, ovat aina vihapuhetta.
    Vaikka kuinka väittävätkin olevan ”suvaitsevaisia”.
    Todellisuudessa ovat ihan kaikkea muuta.

  • Tasapuolisuutta

    Jokainen ymmärtää vihapuheen kansanryhmää vastaan hyökkäyksen eri tavoin omista lähtökohdistaan. Minusta se on aivan oikein lain mukaan täysin tuomittavaa. Olen kristitty ja minusta Jeesuksen ja Raamatun pilkkaaminen pilkaaminen täyttää rikoksen merkistöt.Mutta kyllä Jeesus sen kestää. Hän on pahempaakin kokenut.Minäkin kestän sen, koska tiedän, että maailmassa yli 200 milj kristittyä on todellisen vainon kohteena uskonsa tähden. Valtakunnansyyttäjältä toivoisi tasapuolisempaa kohtelua. Esim. vertailussa Raamattu / Koraani.

  • Heli Viljanen

    Jos Räsänen saa tuomion..Suomi on sen jälkeen maa jossa pitää harkita jokainen lause mitä julkisesti puhuu. Raija Toiviainen käyttää aikaa ja yhteiskunnan varoja väärin.

  • Ari Kunnamo

    Surullista, että Suomessa sallitaan julkinen ja hyvin henkilökohtainen ajojahti valtion virka taholta. Elämme hyvin merkillistä aikaa!

  • Timo c

    Jos joku pitäisi laittaa esitutkintaan, niin eikö juuri Toiviainen?!

  • Vesa Kiertokari

    Ainakaan Suomessa ei ole olemassa lainkaan mielenpahoittamisrikosta! …Saati tapauksessa, jossa on motiivina lähimmäisenrakkaus ja yhteiskunnan hyvinvointi. Tähän kun lisätään epäpätevien väitteiden pätevästi ja kiihkottomasti paljastaminen, sekä, oikeiden tieteellisten faktojen esilletuonti, PR ansaitsisi vaikuttamisestaan mitalin. Jopa kirkoltansakin, koska hän muistuttaa sitä sen voimassaolevasta – eduskunnankin hyväksymästä – teologis-juridisesta perustasta. Papit ja piispat kun ovat laajasti unohtaneet, että kristinuskoa ei lainkaan ole olemassa ilman näkyvää ja kuuluvaa uskoa Raamatun opetukseen.

  • Jari

    Kiitos Tapio Puolimatka. Käsittelit yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeää asiaa, sananvapautta. Toki histoasta olemme nähneet tai ainakin lukeneet totalitaarisista valtioista vastaavan suuntaista.
    Myös viime vuosina erityisesti ns suvakki-ryhmät ovat tuoneet voimakkaasti omia mielipiteitä, mutta samalla pyrkineet rajoittamaan toismielisten oikeutta omaan mielipiteeseensä.
    Nyt tervettä sanan- ja mielipiteenvapautta pyrkii rajoittamaan itse valtakunnansyyttäjä.
    Olemme vaarallisella tiellä.

  • Juhani Starczewski

    TÄNÄÄN TARVITSEMME PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUSTA JA PUHETTA JÄLLEEN! ALLEKIRJOITA JA LEVITÄ TIETOA!
    https://www.adressit.com/presidentti_kyosti_kallion_rukous_ja_puhe_talvisodan_aikana_1939
    +
    PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUS!
    MAASEUDUN TULEVAISUUS 17.4.2020 SIVU 14!
    HELSINGIN SANOMAT LA 11.4.2020 KOTIMAA SIVU A 40!
    HÄMEEN SANOMIEN ETUSIVU 9.4.2020!
    KESKISUOMALAISEN ETUSIVU 5.4.2020!
    KIITOS JEESUS! ❤️
    ❤️ JAA/LAITA KAVERILLEKIN!
    https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157327872438262

  • Juhani Starczewski

    Päivi Räsäsen avoin kirje sodomiittiarkkipiispaTapio Luomalle meni ”väärään osoitteseen”: Luoma ei ottanut varoitusta tosissaan!
    https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157398719598262

    Päivi Räsänen: Toivon sydämestäni, että ottaisitte vakavasti apostoli Paavalin varoituksen sanat Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Siinä apostoli kuvaa niin homoseksuaalisuuteen kuin muihin elämänalueisiin liittyviä syntejä. Lopuksi apostoli suuntaa sanansa niille, jotka ”vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”

    Avoin kirje arkkipiispa Luomalle

    18.6.2019 17:31 Päivi Räsänen

    Olen lähettänyt arkkipiispa Luomalle avoimen kirjeen, joka nousee kirkon Pride-kumppanuuden herättämästä huolesta. Olen huolestunut siitä, että suuri joukko kirkon aktiivisimpia kristittyjä on alkanut enenevästi pohtia mahdollista eroa kirkosta. Kirjeeni on tässä kokonaisuudessaan alla.

    Arvoisa Arkkipiispa Tapio Luoma!

    Lähestyn Teitä avoimella kirjeellä suuren huolen vuoksi. Kotiseurakuntani Riihimäen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen Kaarlo Saxell ilmoitti viime viikolla kirkkoneuvoston kokouksessa eroavansa raskain sydämin kirkosta, jota hän oli palvellut 40 vuoden ajan kirkon nuorisotyöntekijänä. Riihimäen seurakunta päätti kirkkoherran johdolla osallistua Pride-viikon tapahtumiin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kirkkovaltuustossa tekemämme ehdotus sateenkaarimessun torjumisesta jäi vähemmistöön. Kaarlo Saxell totesi, että hän ei omantunnonsyistä voi olla osallinen sellaisessa kirkossa, jossa tietoisesti tehdään Raamatun, Jumalan sanan vastaisia valintoja.

    Saxell ei ole ratkaisussaan yksin. Suuri joukko aktiivisia, Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin.

    Kirkkomme on nyt julkisesti ilmoittautunut tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi. Surukseni olen saanut tietää, että kirkkohallituksen johtoryhmän lisäksi myös te, arkkipiispa Luoma olette antanut tälle hyväksyntänne.

    Miksi juuri Pride nostaa esiin nämä kysymykset? Huolessa ei ole kysymys homofobiasta tai seksuaalivähemmistön syrjinnästä. On kysymys Raamatusta. Kirkkomme tunnustaa kirkkolainkin mukaan Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Raamattu on kristitylle uskon ja elämän ylin ohje. Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi ja avioliitto säädettiin naisen ja miehen väliseksi. Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi.

    Toivon sydämestäni, että ottaisitte vakavasti apostoli Paavalin varoituksen sanat Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Siinä apostoli kuvaa niin homoseksuaalisuuteen kuin muihin elämänalueisiin liittyviä syntejä. Lopuksi apostoli suuntaa sanansa niille, jotka ”vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”

    Jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna arvokas. Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemallaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä armon ja totuuden sanomaa Kristuksesta. Armon sanoma kuuluu meille kaikille syntisille. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Armoa tarvitsevat vain syntinsä tietävät ja tuntevat ihmiset.

    Toivotan siunausta ja johdatusta vaativaan tehtäväänne ja aurinkoista kesää!

    Helsingissä 18.6.2019

    ystävällisin terveisin Päivi Räsänen

    kansanedustaja, kirkkovaltuutettu, ex-kirkkoministeri (2011-2015)

  • Juhani Starczewski

    Amadeus Oilinki: ”Eheydyin homosta heteroksi”
    http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/amadeus_oilinki_eheydyin_homosta_heteroksi
    +
    Ex-homo Amadeus Oilinki kohuhaastattelun jälkeen: �Kun jaan elämäntarinani, suvaitsevaisuus loppuu�
    http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ex-homo-amadeus-oilinki-kohuhaastattelun-jalkeen-%c2%94kun-jaan-elamantarinani-suvaitsevaisuus-loppuu%c2%94/#.V93BQVoCqYN.facebook
    +
    Homoudesta eheytyneellä miehellä on nyt vaimo ja kolme lasta
    https://www.oikeamedia.com/o1-113205
    +
    Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa – ”Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!”
    ”Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on… olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme”
    https://www.oikeamedia.com/o1-66709
    +

  • Pekka E Salminen

    Raamattuun uskovat, sitä ohjenuoranaan pitävät ja sen mukaan elävät kristityt ovat kansanryhmä, johon myös Päivi Räsänen kuuluu.
    Vaatimalla esitutkintaa Päivi Räsäsen kirjoituksista ja mielipiteistä, jotka puolustavat raamatun sanaa ja arvovaltaa, valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen pitäisi asettaa syytteeseen kiihottamisesta kyseistä kansanryhmää vastaan.

  • Terveen järjen asiamies

    Valtakunnan syyttäjän toiminta on kyllä alaarvoisia. Terrorismi rikoksista ei nosteta syytteitä, mutta jostain Räsäsen vanhoista Raamatun siteerauksista nostetaan Ihan seinähullua toimintaa. Menee ihmisiltä luottamus koko valtiovaltaan ja oikeusvaltioon. Toiviainen on epäpätevä tehtäväänsä ja hänet on erotettava.Kuka ja mitkä tahot on tommosen ääliön valinneet tehtäväänsä?

  • Niin on jos siltä näyttää

    ”Demokratian edellytyksenä olevan sananvapauden alue kapenee merkittävästi, jos valtiovalta ottaa itselleen oikeuden päättää kansalaisten puolesta, mikä on totta ja epätotta.”
    On tietysti myös vaihtoehtoja; Suomen Uutiset, persut ja lahkolaisten sekä Trump- tyyli. Eri asia palvelevatko ne totuuden löytymistä. Tuskin kansalaisten elämä ja viisaus siitä paranee.

  • Tosi Asia

    Jahah!

    On sitten tieteellisestä työstä viraantunut professori herännyt vappuaamuna oikeusoppineena.

    Räsäsen sekaviin puheisiin ei sinänsä kannattaisi kenenkään ottaa kantaa. Räsänen on luvannut vuosia sitten esittää ’lääketieteelliset todisteet’ homoseksuaalisuuden tulkinnasta sairaudeksi. Ei ole kuulunut eikä näkynyt. Eikä tule näkymään.

    Tuo yksi raamatunjakeita ja jumalantuomiolla nykyisen europarlamentaarikon edesmennyttä puolisoa solvannut tyyppi pitäisi poistaa näiltä palstoilta lopulisesti. Muistaakseni jopa hihhulit erottivat hänet puolueestaan.

  • Vieno

    Tällaisen soovanko suoltamisesta herra professorille maksetaan? Olin jo ehtinyt toivoa, että hänen raukeaa katsettaan ei tarvitsisi enää nähdä.

  • Juhani Starczewski

    Jumalan huumorintajua! : ))

    Minut erotettiin noin viidessä tunnissa KDsta ja saman verran meni aikaa KDn puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsalan erottamiseen Pori Jazzista!

    Pikapotkut Aki Ruotsalalle!
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005710983.html

    Nyt Räsästä syytetään samoista Raamatun kohdista, joiden tähden minut erotettiiin yhdistyslain vastaisesti KDsta.

    Lähettäjä: Mikkola Tiina
    Lähetetty: 27. huhtikuuta 2015 18:59
    Vastaanottaja: Starczewski Juhani
    Aihe: Yhdistyslaki ja erottamismenettely

    Hei Juhani,

    Yhdistyslain 15 § toteaa erottamisesta seuraavaa:

    ” Erottamismenettely

    Jäsenen erottamisesta päättää yhdistys kokouksessaan, jollei säännöissä ole toisin määrätty.
    Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsen ei ole yhdistyksen kokouksessa
    esteellinen äänestämään itseään koskevasta erottamisasiasta.

    Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen
    asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.

    Jos erottamisesta sääntöjen mukaan päättää hallitus, voidaan säännöissä määrätä, että jäsenellä on
    oikeus saattaa erottaminen säännöissä määrätyssä ajassa yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi.

    Säännöissä voidaan määrätä, että yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä,
    jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa säännöissä määrätyn ajan maksamatta.”

    Jossakin määrin menettely on riippuvainen mahdollisista sääntöihin tehdyistä kirjauksista menettelyn suhteen.

    Jos erityisiä kirjauksia ei säännöissä ole, on erotettavalle annettava mahdollisuus tulla kuulluksi/antaa
    selityksensä asiassa. Tälle toimenpiteelle ei ole asetettu määräaikaa ja
    voi tapahtua vaikka menettelyä käsittelevässä kokouksessa.

    Voi tietysti pohtia, mitä tapaa kuulla voidaan pitää asianmukaisena ja myös ns. rikkeen laatu ja laajuus
    vaikuttaa asiaan, mutta erityisiä määräaikoja ei ole määritetty (ellei säännöissä ole määrätty).

    Yst. Terv. Tiina

    ****

    Tiina Mikkola
    Kaupunginlakimies
    Jyväskylän kaupunki

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*