Keskisuomalaisen toimittaja Satu Kakkori kuvaa Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokousta jännitteiseksi (Ksml 26.2.2023). Hän ei selosta itse asiasisältöä, vaan tyytyy kuvaamaan kokouksen tunnelmaa.
Siksi julkaisen tässä oman puheenvuoroni tekstin kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.2. 2023:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,
Kannatan Joni Parkkosen palautusehdotusta, koska kaupungin vastauksessa ei ole riittävästi huomioitu niiden kaupunkilaisten yhdenvertaista kohtelua, jotka pitäytyvät biologiseen sukupuolikäsitykseen ja joilla on perustuslain takaama oikeus pitäytyä omaa käsitykseensä ja ilmaista sitä puheessaan ja toiminnassaan.
Oppia sukupuolen moninaisuudesta ei tulisi kaupungin toiminnassa, tiedotuksessa ja työntekijöille suunnatussa koulutuksessa soveltaa niin, että se asettuu ristiriitaan Suomen perustuslaissa turvatun sananvapauden ja uskonnonvapauden kanssa. Tiedämme, että ihmiset eivät todellisuudessa pysty muuttamaan sukupuoltaan, koska biologinen sukupuoli on yksi ihmisen kaikkein muuttumattomimmista ominaisuuksista. Kaupunkilaisille tai kaupungin työntekijöille annetussa tiedotuksessa ja koulutuksessa ei voida antaa työntekijöille velvoitetta sanoa asioita, joiden he tietävät olevan epätosia.
Princetonin yliopiston professori Robert P. Georgen mukaan uusi sukupuoliajattelu on ongelmallista, jos sitä sovelletaan niin, että sen avulla rajoitetaan sananvapautta.
”Itsevaltaiset yhteiskunnat kieltävät meitä sanomasta asioita, joiden tiedämme olevan tosia. Totalitaariset yhteiskunnat pakottavat meidät sanomaan asioita, joiden tiedämme olevan epätosia.”
Olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että kaupungin tiedotuksen ja toimintakulttuurin ei tule olla totalitaarisille yhteiskunnalle ominaista, ja pakottaa työntekijöitä tai asukkaita sanomaan asioita, joiden he tietävät olevan epätosia. Kaupungin tiedotuksessa ja toimintakulttuurissa tulee kunnioittaa sanan- ja mielipiteen vapautta.
Yhteiskuntaelämä kärsii sitä suurempaa vahinkoa mitä kauemmas sen tiedotus, koulutus ja toimintakulttuuri erkaantuu todellisuudesta, kuten professori Kathleen Stock (2022) huomauttaa:
Suuria ongelmia syntyy, kun instituutiot tekevät pakolliseksi sosiaaliseksi normiksi sen, että kaikki uppoutuvat kuvitelmiin, joiden mukaan tietyt ihmiset ovat muuttaneet sukupuoltaan tai ovat ei-binäärisiä. (Stock 2022:197)
Kirjallisuus
Stock, Kathleen (2022) Material Girls. Fleet.
Olavi Koskela
Ehkä se tosiaan kuvastaa aikaamme, että tällaisia itsestään selvyyksiä on tarpeen julistaa korkeilla foorumeilla. Eivät suomalaiset niin tyhmiä ole, että nuo sukupuolen lennosta vaihtamisjutut todesta otettaisiin. Koohottajien, joilla on jokin ikioma hämärä agenda, lukumäärä ja merkitys ovat käänteisessä suhteessa aiheuttamaansa mölinään.