Talonpoikaistoimittaja paukautti tuvanoven kiinni, harppoi eteisen läpi kuistille ja siitä rappujen yli pihamaalle, jossa pysähtyi. Hän palasi takaisin kuistille ja otti nurkasta vesurin käteensä ja lähti kohti aukkoa, jossa edelliskeväänä istutettu taimikko odotti tarkastusta.
Puolimatkassa toimittaja vilkaisi vasemmalle harvapuustoiseen mäntyrinteeseen ja näki jonkin möykyn puitten lomassa. Samalla hän mietti, miten usein hänen ikäisensä eläköityvät ihmiset valittelevat sitä, ettei nuorena tullut tehtyä sitä tai tätä. No, toimittaja pohdiskeli, miksiköhän hän ei sitten lukenut papiksi, vaikka teologiseen valittiinkin tai miksi hän ei ryhtynyt metsästämään karhuja, vaikka sitä halusinkin nuorena.
Toimittaja vilkaisi nyt uudelleen männikköön ja ihmetteli, että möykky näytti siirtyneen. Hän tiiraili rinnettä vähän tarkemmin ja otti muutaman askelleen kohti möykkyä, joka äkkiä nousikin pystyyn, nosti kuononsa kohti korkeuksia ja nuuhki keskittyneesti ja näytti havaitsevan talonpoikaistoimittajan. Tämä pudotti vesurinsa ja tuijotti otsoa, joka huojui rinteessä samalla kun veti ilmaa kuononsa kautta hajuaistimilleen.
Toimittajan maha muljahti ja hän katseli talolle päin. Jos hän yrittäisi tupaan, karhu ehtisi väliin. Jos hän yrittäisi navettaan, karhu ehtisi siltikin edelle, mutta jos yrittäisi aitalle, pako saattaisi oonistua. Toimittaja yritti lähteä rauhallisesti vetäytymään kohti aittaa mutta huomasi pian juoksevansa ja päättikin sitten porhaltaa niin nopsaan kuin kintuista vaan lähti. Aitan ovi aukesi ja toimittaja pääsi sisään. Ovi oli kaksiosainen. Yläosan sai lukkoon, mutta alaosa jäi heiluvaksi. Aitassa oli hirsistä tehtyjä viljasiiloja ja katossa orsia ja niillä muutamia honteloita sirppejä mutta pakenija ei nähnyt mitään kättäpitempää, jolla ahdistaa otsoa jos tämä aittaan yrittäisi.
Toimittaja kääntyi ja näki puisen puolukkasaavin ja siitä esiin pistävän survimen, joka oli vajaan metrin mittainen ja pesäpallomailan muotoinen mutta hivenen paksumpi paksunevasta päästään. Kovin kauan toimittaja ei astaloa ehtinyt tutkailla, kun otson pää ilmaantui oven alaosaan. Karhun silmät pyörivät ja totuttautuivat hämärää, kuonon kirsu kupruili nuuhkimisesta ja korvat sojottivat suoraan eteenpäin ja silloin toimittaja kajautti iskun vasemman korvan taa ja karhu kellahti oviaukosta ulos selällääen. Toimittajasta tuntui pahalta ja tekoaan katuen hän kuitenkin hamusi sisukkaasti karhunpäistä kauhavalaistaan laskeakseen karhusta veret, mutta puukko oli unohtunut tupaan ja niinpä hän lähti sitä hakemaan ja jätti mesikämmenen aitan rappusille. Tuvassa puukkoa etsiessään toimittaja mietti, pitäisikö hänen lähes teologian opiskelijana siunata karhu haudan lepoon, kun hän pöydän alle luiskahtavaa kauhavalaista kurkottaessaan kalautti päänsä pöydän runkoon ja heräsi siihen..
Hereillä huoahtaessaan maalaistoimittaja ymmärsi, että karhunmetsästys hänelle ei olisi sopinut lainkaan ja että saarnatkin olisivat olleet lyhyen puoleisia….
