Talonpoikaistoimittaja

Kesäriippuvuutta

Talonpoikaistoimittaja matkasi mökille, jossa hänen piti pienentää rantasaunan iso ikkuna, eli poistaa vanha ikkuna ja laittaa tukkeeksi neljä hirrenpätkää ja sitten jäljelle jääneeseen aukkoon uusi ikkuna.

Ensimmäisenä iltana toimittaja aikoi etsiä netistä ikkunoiden asennusohjeita, mutta hups, mukana olleen läppärin akku oli tyhjä eikä verkkojohto ollut tullut lainkaan mukaan.

  • Lupaavasti alkanut rupeama sai jo nyt arveluttavia piirteitä, miten käy nyt fb:n ja kavereitten seuraaminen, omista tekemisistä kertominen ja aamulla uutisten lukeminen ksml:n näköislehdestä ja muista medioista. Ikkunoitten asennusohjeet saivat olla, osasihan toimittaja nyt muutenkin ikkunat asentaa, hirsien varaukset tehdä ja laittaa karat paikoilleen jne, olihan hän vanhaa rakentajasukua. Mutta miten muu elo, siinä pohdittavaa. No, uni kuitenkin tuli toimittajan silmään yhtä hyvin kuin ennenkin.
  • Aamulla talonpoikaistoimittaja havahtui piippaukseen, mutta nukahti uudelleen. Vähän ajan kuluttua piippaus uusiutui ja sitten Laikku-koirakin haukahteli verannalla. Toimittaja kömpi ylös ja kaivoi kännykän esiin katsoakseen kelloa. Samassa kännykkä piippasi jälleen ja näytössä teksi kertoi punaisen kuvion lisäksi, että virta oli käymässä vähiin ja akku pitäisi ladata. Toimittaja kaiveli laukusta laturia, mutta oivalsi samalla, että eihän sitä ole mukana, koska oli tarkoitus ladata puhelin läppärin välityksellä. Toimittaja laitteli muutaman tekstarin, jossa kertoi tilanteen. Päätyi sitten katkaisemaan puhelimesta virran ja päätti soittaa vain lyhyitä puheluita ja sellaiseen aikaan, jolloin tiesi ihmisten yleensä olevan kiireisiä. Silloin nuo ei ryhdy pitkiä puheita pitämään.
  • Miten päivät ja illat sitten sujuivat ilman somea. Lopulta ihan hyvin. Muutama ristisanatehtävä ja kuvaristikko tuli tehdyksi. Televisiosta toimittaja katsoi yhtenä iltana aikamatkaseikkailun ja arveli oikeastaan itsekin olevansa aikamatkalla, ehkäpä 1980-luvulla, jolloin oli seurattavissa pari tv-kanavaa ja lankapuhelinkin oli yleensä mykkänä, kun salama oli rikkonut puhelinpistokkeen, eikä taaskaan varapistoketta ollut muistettu hankkia. Eihän silloinkaan hätää kärsitty, joten ei nytkään.
  • Pari päivää meni mukavasti, mutta sitten erakolla oli jo asiaa kylille ja kaupoille sen verran paljon että lähdettävä oli. Eli kolmannen päivän iltana läppäriin tuli virtaa, ja yllätys, fb oli ennallaan ja uutisiakin niinkuin aina. Kännykkää piti vielä säästää, kun sen lataus ei vieläkään onnistunut, mutta sehän ei niin tärkeää kesällä olekaan..

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*