Talonpoikaistoimittaja

Jälleennäkeminen

Talonpoikaistoimittaja istui puomille ja keskittyi hyppyynsä, kun hän huomasi Kusiaismäestä etuoikealta Kukonhiekan tanssilavan suunnalta pelmahtavan savupilven. Hän jäi katselemaan pilveä, joka muotoutui tattimaiseksi ja jonka lakin läpi savu sitten lopulta vauhdilla syöksähti korkeuksiin. Toimittaja lähti hyppyyn ja ilmalennon aikana hän kaarteli ja katseli Kukonhiekkaan ja näki, että siellä oli kansanjuhla meneillään; sotilaita peitsinee ja musketteineen, pappeja Raamattuineen ja monenlaisia ryysyläisiä ympri kenttää ja suurta kuumottavaa kokkoa.
Heti landattuaan ja vauhin pysähdyttyä toimittaja lähti Kukonhiekkaan, jossa oli mestaus käynnissä. Mestattavana oli kaksi naista. Silloin toimittaja muisti lehden toimituksessa muinoin säilytetyn pääkallon, josta joskus kerrottiin, että se olisi löytynyt Kalmarinjärven rantaman hautapaikalta ja joskus, että se oli peruja Kukonhiekan ikivanhalta mestauspaikalta, ja löytynyt silloin kun rautatieta rakennettiin 1950-luvulla.
Toimittaja hämmästeli yleisön kiihkoisuutta. Sotilailla oli tekemmistä pitää talonpojat, emännät, rengit ja piiat ja muut katsojat järjestyksessä kun pyöveli antoi piilukirveensä leikata nuoremman teloitettavan pään kerralla irti. Väkijoukko kohahti ja toimittaja heräsi.
Reilu vuosi sitten toimittaja sai viestin eräältä hyvin tunnetulta sukututkijalta ja siitä selvisi, että toimittajalla on sukujuuria Saarijärven suuntaankin, mitä toimittaja ei lainkaan epäillyt, niin hyvin hän oli seudulla viihtynyt.

Toimittajan kahdeksannen sukupolven takainen esiäiti ja tämän tytär olivat vuonna 1778 tuomiolla. Tytär Judit Antintytär Tarvainen, pappilan piika, oli tukahduttanut lapsensa ja hänet oli tuomittu mestattavaksi lapsenmurhasta. Äiti Brita Matintytär Parkatti tuomittiin kahdeksi päiväksi vankeuteen vedelle ja leivälle, koska ei estänyt tytärtään Juditia tämän tukeduttaessa lapsensa.

Brita on toimittajan esiäiti. On mahtanut olla vaikeat olot pappilan torpparinvaimolla, hänen tyttärellään ja miehellään, joka oli talollinen Juho Kantalaisen (isäntä 1652-67) jälkeläinen.

Nyt toimittaja tietää, että toinen nainen kukonhiekassa oli vain tuotu katsomaan, kun tytär mestattiin. Mitenkähän se sujui? Lehden pääkallolla taisi oli mielenrauha, hiljainen se ainakin oli, ihan kuin toimittajakin eli sukua olivat.

Kommentit

  • risto koivisto

    eilen lueskelin Kallion Vanhan Saarijärven historiaa ja siellähän oli Juditin tuomiosta. Nyt tiedän, miksi näin sen roihun, mestauksen lisäksi Judit poltettiin roviolla mutta mitenkähän kävi papinpojan maanmittari Jakob Caloniuksen, joka oli Juditin raskaaksi saattanut….

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*