Oletteko huomanneet, että muissakin kulttureissa on vielä ”naisten töitä”. Tämä pitää sisällään varsinkin puiden keräämisen ja kanniskelun ruokapatojen ääreen. -Niin meilläkin! Saan olla mukana rankametsässä ja vänkärinä puita kaadettaessa, tukkisaksilla pinoon vetäessä, sirkkelöidessä, liiteriin heitellessä… Mutta varsinkin liiteristä tupaan kantaessa. Tässä yhtenä iltana tulin liiteristä puunkantokassit kummassakin kädessä ja koska en halunnut laskea niitä räntäiseen maahan, painelin olkapäillä ja selällä liiterin kaksoisovia kiinni. Ja jäin takinselkämyksestä kiinni ovien väliin! (Miten sattuikin sellainen takki, tavallisesti takit on päälläni tiukasti kuin mateennahat…)
Minä tiedän nyt, mille kärpäsestä tuntuu jäädä kiinni hämähäkin verkkoon. Yhtä tiukasti olin ovien välissä, en päässyt ylös, en alas, en kääntymään, en laskemaan puukasseja. Yritin kiemurrella irti, en päässyt. Rojautin kassit käsistäni ja puut vierivät joka suuntaan pitkin pihaa. Kun sain kädet vapaaksi, yritin saada niitä sen verran eteeni, että saisin takin vetoketjun auki. Pikkuhiljaa nitkuttamalla sain sen verran takkia löystymään, että pääsin ketjuun käsiksi ja kiemurtelin ulos palttoosta.
-Voi herranen aika, että ihminen voi tuntea itsensä naiselliseksi!
Raimo Kauppinen
Olit siis sananmukaisesti nalkissa! Ja tietysti ukko ei ollut kuulevinaan vaikka huusit kun jellona.
mehtä-pena
Ne on nämä klapihommat vaarallisia. Minulta on muutaman kerran puseron helma mennyt klapikuljettimen rullien väliin. Niin veti sähkömoottori puseron tiukalle että repiä piti koko rotsi.