Sabaidee pohjoisesta Laosista Mekongin varrelta, Luang Prabangin kaupungista. Istuskelen Mojo Guesthousen respassa, ohiajavien tuktukien ja skootterien pärinässä. Majapaikan koira on aggressiivisempaa sorttia, kova rakki näykkimään. Huomioimattomuudella tästä riiviöstä kuitenkin pääsee eroon.

Kirjoitustahtia on pakko kiristää tästedes. Viimeisestä blogailusta on kulunut taas viisi päivää, eli liian kauan.

Maanantain tuktuk-sahailun jälkeen oli duracellpupuilun aika. Varasin tiistai-iltapäivälle läheiseltä muay thai (thainyrkkeily)- salilta yhden treenikerran. Aika laittaa Härmän pojan lomakilot lätisemään.

Tunnille oli kerääntynyt viitisentoista ihmistä monista eri maista. Muutama paikallinen, italialaisia, ranskalaisia, hollantilainen ja yksi eteläkorealainen. Lähestulkoon jokainen näytti olevan rautaakin teräksisemmässä kunnossa, lukuunottamatta viimeisintä. Odotettavissa olisi kovaa rääkkiä.

Kaksituntinen rykäisy lämmiteltiin käyntiin kymmenen minuutin hyppynaruhyppelyllä. Hiki virtasi jo nyt kuin hanasta, silmiä kirveli. Sitten pientä hengähtämistä tekniikkatreenin parissa. Nyrkkeilytaustasta oli selkeää hyötyä, ja lyönnit ja potkut alkoivat sujumaan melko nopeasti.

Lyhyen alun jälkeen alkoi varsinainen treenaaminen, jota lopulta kesti noin puolitoista tuntia. Ohjaajien pistehanskoihin lyötiin pitkiä sarjoja täydellä teholla, tauot menivät nyrkkeilysäkkejä kurittaessa. Pyörtyminen ei ollut kaukana, tahti oli sen verran vauhdikas. Kolmikymmenasteisessa salissa oli käytettävä jokainen mahdollisuus veden juomiseen.

Mukavuusalueen julmasti ylittävä treeni päätettiin kymmenminuuttisella kuntopiirillä, voimia kun vielä riitti niin maan runsaasti. Odotettu loppu koitti, ja kärsimys palkitsi. Tunnista jäi hyvä fiilis. Kiinnostus nyrkkeilyä kohtaan heräsi uudestaan monen vuoden tauon jälkeen.

Tukka putkella suihkuun, syömään ja Sky Bariin.

Eli maailman korkeimpaan avoilmabaariin noin 275 metrin korkeuteen. Eli se paikka siitä Kauheasta kankkusesta. Pukukoodi vaati pitkät housut, paidalle edes lyhyet hihat ja kenkien olevan muut kuin sandaalit. Näiden päälle iskeminen tuntui varsinaiselle ehostautumiselle edellisten viikkojen jälkeen.

Tuktuk-matkamme keskustaan kesti hieman liian kauan auringonlaskuun ehtimiselle. Tämä huoli lensi kuin lippis päästä noustuamme hissillä rakennuksen 64. kerrokseen.

Se maisema. Se näky. Uskomaton.

Eläväisen kaupungin seuraaminen yläilmoista oli mykistävä kokemus. Bangkok näytti pienoismallilta. Tai muurahaispesältä. Elämystä on vaikea selittää sanoin. Tämä on asioita, mikä on vain koettava.

Maisemat pyyhkivät mielestä paikan hintatason, mikä olisi missä tahansa muualla ollut itsessään varsin mykistävä kokemus. Tilasimme kattobaarissa yhdet juomat. Itselle olut, Timolle passion-martini. Itse maksoin 11 euroa, Timo 18. Sky Bar ei todellakaan ole paikka, missä humaltua. Tässä yksi syy.

Laskeutuminen korkeuksista maanpinnalle tapahtui sekä fyysisesti että henkisesti. Monttu pysyi auki pitkään paluun jälkeen. Sainpas myös räpsittyä varsin maukkaita valokuvia.

Keskiviikkopäivä omistettiin Bangkokin kiertämiselle ja nähtävyyksille. Tarkoituksena oli käydä Bangkokin kansallismuseossa, mutta harmillisesti juuri sinä päivänä oli jonkinlainen ”student day”, missä kaupungin yliopisto-opiskelijat saavat museot itselleen kierreltäviksi. Jatkoimme matkaa valtavan puistoalueen läpi mystiselle Amulet Marketille.

Suuri basaari oli omistettu erilaisille käsintehdyille onnenamuleteille ja koruille. Emme nähneet yhden yhtä länsimaista mulkosilmää. Päädyimme höpisemään paikallisen yliopiston opettajan kanssa niitä näitä. Mukava mies kertoi meille Bangkokin ympäriajelusta veneellä jokea pitkin. Siis sinne.

Saimme oman long tail boatimme privaattikuskilla kierroksellemme. Joenvarret olivat täyteen rakennettuja eräänlaisia lähiöitä. Oli veikeää nähdä virran varrelle rakennettuja paikallisten asumuksia. Kaakkois-Aasian Venetsia.

Kiertoajelu päättyi mahtipontiselle Arun Templelle. Turisteja paikassa riitti kuin pyramideilla konsanaan, mutta näky oli huikea. 70-metrinen torni oli kyhäilty täyteen yksityiskohtia, perinteiseen thaimaalaiseen tapaan. Torniin pääsi myös kiipeämään noin puoleenväliin lähes pystysuoria portaita pitkin. Yläilmojen maisema oli vaikuttava eilisen korkeuksista huolimatta.

Bangkok on hyvin, hyvin tukala paikka näissä lämmöissä. Varjossa 31 astetta, auringossa ties kuinka paljon. Kuumuutta ei pääse pakoon lähes missään, ellei ole panostanut sellaiseen majoitukseen, mistä löytyisi sellaista luksusta kuin ilmastointi. Meidän reissullamme budjetti on tärkeämpi kuin tuollaiset joutavuudet. En valita.

Illalla suuntasimme Khao San Roadille einehtimisasioille. Väkeä oli jälleen kerran järjetön määrä.

Curryhöysteisien täyteläisyyksien jälkeen lähdimme lompsimaan takaisin guest housellemme päin. Jatkuva katukauppiaiden tyrkyttäminen oli jo turtunut takaraivoon, eikä ihmeemmin enää häirinnyt. Eräässä kadunkulmassa krääsää alkoi tarjoamaan eräs ladyboy-henkilö. Jatkoin kävelemistä hetken, mutta sinnikäs kauppias jatkoi myymistä. Tämä nappasi olkavarrestani kiinni ja antoi nopean halauksen, mistä onnistuin nopeasti riuhtomaan itseni irti. Kymmenisen metriä kävelin ja kokeilin vasenta taskuani, kännykkätaskuani.

Ei helvetti. Ei helvetin helvetti.

Arvaatte varmaan.

Sinne lähti Samsung S3, simkortteineen ja muistikortteineen. Vieressä parkittanut tuktuk-kuski oli nähnyt koko tapahtuman. Naishenkilö halaamisen yhteydessä oli huomaamattani kurkottanut taskuuni ja napannut luurin kainaloonsa ja saman tien hypännyt taksiin pois paikalta. Tilanne oli ohi sekunneissa.

Kyseinen tuktuk-kuski lähti pientä taskurahaa vastaan mukaamme poliisiasemalle todistamaan tapahtunutta. Poliisiraportin saatuani palasimme takaisin rumaan, pahanhajuiseen hikiboksiimme My House Guesthousessa. Todella tympeissä tunnelmissa.

Seuraavana päivänä tein puhelun vakuutusyhtiöön. Selitin tilanteen tarkasti ja lupasin poliisiraporttiakin tarvittaessa. Homma kuitenkin hoitui ilman suurempia säätöjä, ja puhelimen jälleenmyyntihinta tuli hyvitetyksi suoraan tililleni. Palvelu oli mukavaa ja mutkatonta. Matkavakuutus on ehdoton hankittava reissun päälle lähdettäessä. Kolminkertainen hurraa-huuto palvelulle!

Vastapäätä majoitustamme oli eräänlainen travelleridivari nimeltään We buy everything. Nappasin kohtuuhinnalla mukaani korealaismiehen kauppaaman LG-puhelimen. Puhelin oli ennen ostamista myyjän käytössä, mutta tämä ei tuottanut ongelmia. Ihailtavaa joustavuutta. Tapahtunut vitutti ja opetti, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin. Jatkossa noudatetaan erityistä varovaisuutta.

Perjantaiaamuna oli aika heittää hyvästit Bangkokille. Bangkok hämmästytti, viihdytti, läkähdytti ja säikäytti. Kaupunkina paikka on ainutlaatuinen ja nähtävää riittäisi pidemmällekin reissulle.

Suvarnabhamin kansainvälinen lentokenttä Bangkokissa oli miellyttävän looginen suuresta koostaan huolimatta. Suunnistaminen luonnistui helposti, vaikka check-in-tiskejä oli täsmällisen arvioni mukaan noin 800. Loogisuuden lisäksi silmään pisti kentän arkkitehtuuri. Suvarnabhami on hienoin kenttä, mitä olen eläissäni nähnyt. Valtava rakennelma oli samaan aikaan futuristinen ja trooppinen. Laittoi miettimään, minkälaista osaamista tämänmoisen kompleksin suunnitteleminen ja rakentaminen vaatii.

Thaimaan kuningas Bhumidol Adulyadej on tärkeä mies. Hänen kyseenalaistamisensa on näes kielletty lailla. Kuninkaan kunnian loukkaamisesta voi saada jopa kymmenien vuosien vankeustuomion. Kuningas toimii pääasiassa maan keulakuvana, eikä hänellä ole paljoa valtaa.
Kunnioitus on kuitenkin aitoa kansan keskuudessa. Ohessa kuninkaan monitahoisuutta ylistävä teos Suvarnabhumin lentokentältä. Lieviä Putin-vivahteita havaittavissa.

Luang Prabangiin saavuttiin puolentoista tunnin lentoajan jälkeen. Tämä kenttä olikin aika lailla eri kastia. Kentällä oli vain kaksi (2) lähtöporttia. Lähellä kenttää on normaalia asutusta ja aluetta ympäröivät metsien peittämät vuoret. Saapuessamme kentälle aurinko laski punaisena pallona kumpuilevan horisontin lomaan lämmittäen ympäröivän ilmamassan värisävyjä. Kuinka sopivaa.

Laosiin saapuva suomalainen tarvitsee saapuessaan viisumin. Olimme hankkineet viisumikuvat etukäteen, minä Bangkokista ja Timo Suomesta. Viisumin hakeminen oli kätevä ja lyhyt prosessi heti saavuttaessa lentokentälle. Lomakkeen täyttämisellä ja 32 Yhdysvaltain dollarilla viisumi myönnettiin ja olimme valmiita jatkamaan kohti varaamaamme guest housea Luang Prabangin keskustassa.

Nykyinen majoituksemme, Mojo Guesthouse on yhteismajoitus. Huoneessamme on kuusi kerrossänkyä. Yhteiset vessa- ja suihkutilat. Aamupala sisältyy. Hinta noin 3,5 euroa/yö. Talo täynnä mukavia nuoria travellereita. En valita.

Tänä aamuna vuokrasimme itsellemme polkupyörät, joilla kruisailla pitkin Luang Prabangin hyväkuntoisia asfalttiteitä. Vuokra on kaksi euroa päivältä.

Teimme parituntisen kiertoajelun pitkin poikin kaupunkia. Luang Prabangia reunustavat kaksi jokea. Toinen pienempi puro, toinen itse Mighty Mekong. Mahtavalta tämä joki näyttääkin puikkelehtiessaan vuorisessa vehreydessä. Myöhemmin päivällä kiipesimme keskellä kaupunkia olevalle vuorelle ja sen laelle rakennetulle kullanväriselle temppelille.

En tiennyt maasta kovin paljoa tänne saapuessani. Odotin maan olevan hieman kuin ”toinen Thaimaa”. Väärässä olin.

Laos on sosialistinen, ja Indokiinan alueen köyhin valtio. Buddhalaisuus vaikuttaa vahvasti kulttuuriin, ja se näkyy joka paikassa. Perinteinen kulttuuri on paljon enemmän läsnä elämässä kuin Thaimaassa vierailemissamme paikoissa. Jopa ruokalistasta voi lukea vanhoja viisauksia ja mietelauseita.

The rich never go to jail and the poor never go to the hospital.

Laosin ihmiset eivät tähänastisten havaintojen mukaan osaa englantia kovinkaan paljon. Porukka on leppoisaa ja jopa kovempia hymyilijöitä kuin thaimaalaiset. Kielimuuri saattaa luoda pientä varautuneisuutta, mutta tämä on helppo murtaa eleillä, käsimerkeillä ja ennen kaikkea hymyilemisellä.

Laos on toistaiseksi hiljainen maa turismin suhteen. Nyt on hyvä aika kokea maan alkuperäisyyttä ennen vääjämätöntä kohtaloa, kaupallistumista, samaa mitä Thaimaalle on käynyt. Laos on matkailijoille, ei turisteille.

Kunnioitus Laosia kohtaan on suuri. Vahva arvopohja viehättää ja laittaa ajattelemaan. Paikallisesta elämänasenteesta olisi jokaisella meillä opittavaa. Jos matalasta elintasosta huolimatta olet onnellinen, millä muulla on väliä?

Ruokalistaa lainatakseni: Why do we all seek happiness when happiness is just a choice?