Muurahaisen kokoiset terveiset monumentaalisten pilvenpiirtäjien ja noin 1,8 miljoonan ihmisen asuttamasta Kuala Lumpurin kaupungista. Matka alkaa vääjäämättä lähestyä loppuaan. Kuuden päivän päästä asetamme istumalihasta Finnairin kouraan. Kotiinpaluu keväiseen Suomeen alkaa tuntua jo luontevalta ajatukselta, loivalta laskulta. Timo pääsi tänään sairaalasta.

Heitimme viikko sitten rantaelämälle hyvästit ja köröttelimme sleeping busilla itärajan yli Vietnamiin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin. Kaupunki on yli seitsemällä miljoonalla asukkaallaan maan suurin, ja se oli Vietnamin pääkaupunki vuoteen 1976 asti.

Yömyöhällä paikalle saavuttuamme löysimme travellerigetto District 1:ltä kohtuuhintaisen hostellin ja asetuimme taloksi. District 1 muistuttaa tunnelmaltaan melkoisen paljon Bangkokin Khao San Roadin aluetta. Ravintoloita toinen toisensa jälkeen, kylkiä kyljissä. Kadun vastakkaisilla puolilla olevat baarit kilpailevat toistensa kanssa musiikin äänenvoimakkuuksissa, mikä on omiaan lisäämään alueen hektisyyttä ja stressaavuutta. Jotkut viihtyvät tuhannen desibelin urbaanissa tuplanopeussykkeessä, itselle tämä käy uuvuttavaksi melko nopeasti.

Valitettavan tiukka aikataulumme salli vain puolitoista päivää HCMC:lle. Ensimmäiselle päivälle kellotimme käynnit Reunification Palacella ja War Remnants Museumilla.

Vietnamin sodan aikainen presidentin palatsi on mahtipontinen pytinki. Pressa ainakin panosti omaan mukavuuteensa. Sota-aikaan tämä oli tärkeä tapahtuma- ja kokoontumispaikka, ja näiden seinien sisällä kaikui monien tärkeiden kokousten puheensolina. Neljän vuosikymmenen takaiset tapahtumat voi aistia palatsin huoneilmasta.

Saigonin yleisin ja helpoin, mutta myös kuumottavin transportaatiomuoto on mopotaksi. Jos jostain kaupunki tunnetaan, niin skoottereista. Liikenne Ho Chi Minhissä on yhtä apokalyptistä tööttisirkusta, miljoonine mopoineen. Kaistamerkit ja suojatiet eivät merkitse kuskeille paljoa, ja tien ylittäminen tapahtuu liikenteen keskelle kävelyllä. Toivoen, odottaen, tietäen, että ajajat väistävät.

Molemmat etappimme olivat kohtuullisen kävelymatkan päässä ykkösalueelta, joten annoimme apostolin kyydittää viimeisiä kengänpohjan rippeitä irti reissun jälkeen hävitettävistä pareista.

War Remnants Museum oli yksi vaikuttava museo. Näytille on kerätty monenlaista Vietnamin ja Indokiinan sodan aikaista kalustoa, enimmäkseen aseita ja erilaisia kidutusvälineitä. Vietnamin kansan kärsimyksestä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti, mutta lieneekö tuo suuri ihme. Museo on melkoisen propagandistinen, erityisesti alimpaan kerrokseen sijoitetut ylinationalistiset kuvaukset maan suurenmoisesta armeijasta tänä päivänä.

Höpöhöpöä

40 vuotta on lyhyt aika, ja arvet ovat vielä näkyvillä. Jos museon antia katsoo katkeran pinnan alta, paljastuu sieltä painavaa asiaa. Kuten Vientianen COPE Visitors Centre, myös tämän museon paatos on vahvasti sodan epäinhimillisyyksiä alleviivaava.

Ei-niin-hyvänmielen War Remnants Museum oli unohdettava kyllä-niin-hyvänmaun ruoilla. Lyhyt tutustuminen vietnamilaiseen keittiöön oli lyhyt, mutta vakuuttava. Onko täällä mahdollista saada pahaa, välttävää, edes keskinkertaista ruokaa?

Illalla lähdimme kohti keskustaa nappailemaan muutamia kuvia ja apetta navan alle. Timo valitti ikävää mahakipuaan, joten suuntasimme miedomman mätön äärelle erääseen nuudelipaikkaan.

Osataan sitä ’namissakin

Seuraavana aamuna Timo otti kuumemittaria kainaloon ja sai lukeman 38,9. Vatsakipu oli äitynyt yön aikana pahemmaksi ja nukkumisesta ei ollut tullut mitään. Tänä iltana olisi edessä lento Malesiaan.

Ensiavuksi oli haettava apteekista paikallisia täsmälääkkeitä. Timo jäi hostellille itselääkintään ja vuodelepoon, itse lähdin vielä viimeiselle kierrokselle ympäri kaupunkia.

Ho Chi Minh City ylitti ennakkoluuloni. Kaoottisuudesta ja vauhdikkuudesta huolimatta kaupunki on siisti ja viihtyisä. Pelkästään näiden eloisien katujen päämäärättömään kävelyyn voisi käyttää useita päiviä.

Kadulla paikalliset miehet vertailivat, kenellä on kovin kukko

Alkuillasta saavuimme lentokentälle kuumeisen ja kipuisen matkaajan kanssa. Kuala Lumpuriin oli matka käyvä. Timon olo ei ottanut helpottaakseen, ja tunnelma alkoi käydä levottomaksi.

Lennolta kuitenkin selvittiin ja lentokenttätaksimme löysi meille vielä aamukahdelta hostellin vapaalla huoneella.

Malesialle oli scheduulattu viikko aikaa. Aikomuksena kokea koillisrannikon upeat Perhentianin saaret. Muutama päivä saarilla, ja sieltä takaisin KL:ään tekemään pieniä tuliaisostoksia ja lopulta lennähtämään takaisiin äiti-Suomen hellään kohtuun.

Aamulla heräiltyään Timo otti yhteyttä matkavakuutusyhtiön suosittelemaan sairaalaan. Oireet kuultuaan nämä pyysivät tulemaan paikan päälle.

Muodollisuudet hoituivat sutjakasti, ja äkkiä kipeilijä pääsi diagnoosille.

Veriarvot korkealla. Tiputukseen. Parantumisaika 2-3 päivää, jopa viikko.

Jaaha.

Timo jäi sairaalaan, itse tein taksilenkin hostellillemme hakemaan potilaalle viihdykettä ja vaihtovaatetta.

Tässä sitä nyt ollaan. 7 päivää Kuala Lumpurissa.

Ajatus tympäisi aluksi suunnattoman paljon. Muutaman päivän kierreltyäni kaupunki on kuitenkin osoittautunut todella kiinnostavaksi.

Kuala Lumpurin tunnistettavin asia on arkkitehtuuri. Keskustassa kävelijää piirittää joka suunnasta jäisen kokoiset pilvenpiirtäjät. Pari ekaa päivää tämän turren erotti korkeuksiin mollottavista silmämunista ja matalalla roikkuvasta leuasta.

Kuala Lumpurin ikonit, Petronas-tornit

Tiistaipäivän vietin kaupungin suurimmalla ostoskeskuksella, Berjaya Times Squarella. Hieman perspektiiviä antaa se, että rakennus on maailman 8. suurin. Keskuksen sisällä oleva huvipuisto on maailman suurin kaltaisensa.

Siinä se päivä menikin, turpa ammollaan hortoillessa ympäri järjettömän kokoista shoppailukompleksia. Kävinpä myös katsomassa elokuvan Chappie Malesian suurimmalta kankaalta.

Elokuvahetken jälkeen pyörähdin potilaan luona vaihtamassa kuulumisia. Diagnoosiksi tämä oli saanut ”very bad food poisoning”. Vapautumisesta ei ollut vielä tietoa, mutta vointi oli jo parempaan päin. Takuiden maksu ei varmaankaan olisi ollut vaihtoehto.

Onni onnettomuudessa, huone näköalapaikalla

Eilen Timo vapautui päiväksi, ja kävimme toisella ostoskeskuksella pyörimässä. Kuala Lumpurissa kaikki on suurta, myös tämä Sungei Wangin keskus.

Päivän ehdoton huippuhetki tapahtui kauppakeskuksen musiikkiliikkeessä. Esillä oli sähkörummut. 8 viikkoa soittamatta, ei auttanut. Vieroitusoireet tuntuivat jo fyysisinä. Pakko oli mennä. Paukutin antaumuksella 20-minuuttisen soolon, sain jopa yleisöäkin. Mielenrauha palautettu.

Tänä aamuna sain puhelimeeni koodia. Timo vapautuu.

Hyvin paha ruokamyrkytys vaati kolme päivää ja yötä, mutta nyt tila on vakaa.

Tämän päivän epistola oli lintupuistovierailu. Kuala Lumpur Bird Park on maailman suurin lintutarha, missä linnut lentelevät vapaasti. Pienen matkan päässä suurimmista hulinoista on massiivinen, verkolla rajattu alue. Jossa lintuja. Arviolta 3000 yksilöä, yli 200 eri lajia.

Mahtipontiselta vaikuttava nähtävyys jäi jollain tavalla vaisuksi esitykseksi. Inflaatio iski nopeasti, ja tunnin kiertelyn jälkeen touhu alkoi saamaan hienoista puun makua. Ensimmäiset 15 riikinkukkoa olivat cooleja, tästä eteenpäin kaikki näyttivät samalta. Ilman erityistä harrastuneisuutta ornitologian parissa lintupuisto voi jäädä valjuksi kokemukseksi.

Kuala Lumpurin seitsemästä ja koko odysseiamme 65 päivästä jäljellä on enää kolme kokonaista mokomaa. Staminaa riittäisi pidemmäksikin aikaa, mutta kotiinpaluu on tehtävä. Matkakuume tuskin hellittää aikoihin, olen pisteessä, josta ei ole paluuta. Tästä on hyvä jatkaa. Täydellä miehityksellä.