Vang Vieng koukutti. Ensimmäiset päivät antoivat huonon kuvan paikasta, mutta siirryttyämme syrjään keskustan hulinasta kauemmas löysimme paratiisin. Suunnittelemamme viisi päivää Vang Viengissä muuttui kahdeksitoista.

Perjantaina nappasimme munamankelit uudestaan alle. Päivän lenkki osoitti kohti 7 kilometrin päässä olevaa Blue Lagoonia. Hikoilimme itsemme perille ja löysimme lauman turisteja. ”Blue Lagoon” oli vain pikkuruinen lammikko, johon halukkaat pääsivät loikkimaan pelastusliivit päällä.

Onneksi tämä ei ollut ainoa nähtävyys. Läheisessä vuoressa oli valtava luola, johon pääsi kiiveten. Mukaan oli otettava otsalamput. Tulijoita kehotettiin olemaan eksymättä luolan pimeyteen.

Luola tuntui jatkuvan loputtomiin vuoren uumeniin. Peremmälle ei osunut yhtään päivänvaloa, ja ilman otsalamppua näkyvissä oli vain totaalista pimeyttä. Siellä täällä oli sopivasti ihmisen mentäviä pohjattomia kuoppia. Turisteja oli vain kourallinen meidän lisäksemme. Luolaan sukeltaminen oli suurta nautintoa. Tulivatko kaikki alhaalla olevat ihmiset vain ”laguunin” takia?

Kaverimme Rodrigo oli päivän aikana ajellut Vang Viengiin ja tapasimme tämän illalla. Hänen mukanaan oli indonesialainen Adi, kenet hän oli tavannut aiemmin Myanmarissa. Jäinme makoilemaan Vangvieng Guesthousen aulaan töllöttämään muutamat jaksot Frendejä aulan televisiosta. Rodrigo ja Jay kertoivat lähtevänsä kalliokiipeilemään lauantaiaamuna, ja samassa teimme päätöksen lähteä näiden mukaan.

Nopea puhelinsoitto kiipeilyfirmalle lauantaiaamuna ja tunnin päästä olimme matkalla läheiselle spotille. Puoli päivää kiipeilemistä kustansi välineineen noin 15 euroa. Ei taida jäädä ainoaksi kerraksi.

Kiipeiltävät seinämät olivat eräänlaisessa minikanjonissa. Korkeudeltaan 15-25 metriä, vaikeustasoltaan melko helppoja. Aluksi saimme perusopastukset solmujen tekoon ja kiipeilytekniikkaan. Pikaisella teoriatuokiolla kapuamaan pystysuoraa seinää tusina metriä ylöspäin, hurjaa.

Kalliokiipeily kolahti todella kovaa heti ensimmäisellä kokeilulla. Jostain syystä tunsin tässä jotain samaa kuin sukeltaessa. Vapaus kokea luontoa uudesta näkövinkkelistä ja uusilta, aiemmin tavoittamattomilta korkeuksilta. Kiipeilyyn uppoaa sataprosenttisella teholla, koska laji vaatii sataprosenttista keskittymistä.

Vasemmalla Timo, oikealla Rodrigo

Koko loppupäivä menikin sitten huuli pyöreänä nautiskellessa aamun adrenaliiniryöpyn jälkeisestä jälkieuforiasta. Ruoka maistui erikoishyvältä eivätkä kertaalleen nähdyt Frenditkään jaksaneet tympäistä.

Sunnuntaipäivä omistettiin Vang Viengin tavaramerkkiin, tuubailuun (=Nam Song-joessa kellumiseen rekan sisäkumilla). Saimme mukaamme Rodrigon ja Adin kiinalais-malesialaisen kaverin Jayn. Ennen lähtöä vaihdoimme majoitusta nykyiseen Otherside Bungalowsiin, kyseisten tyttöjen suosituksesta. Pääsimme lähtemään joelle yhden aikoihin aamupäivästä, mikä oli aivan liian myöhäistä.

Lokoisa lukaalimme

Helteinen päivä Nam Songilla kului hirvittävän nopeasti. Tuubailu oli enemmän bilettämistä jokibaareissa kuin laiskaa kellumista. Tämä ei todellakaan haitannut. Virvokkeiden siemailun ohessa pelailimme lentopalloa ja jorasimme listahittien tahtiin. Ehdimme pyörähtää vain kolmessa reitin viidestä baarista myöhäisen aikataulumme takia. Jos tänne asti sattuu tulemaan, on tuubailu pakko kokea.

Loikkasimme renkainemme tuktukiin auringonlaskussa ja saavuimme uudelle bungalowillemme sopivasti ennen pimeää. Päivän reuhoamiset verottivat tunteroisen valveaikaa, mutta tämän jälkeen meno jatkui kohti Vang Viengin keskustan mytkeitä.

Lystiä oli, paljon tanssimista, paljon uusia tuttavuuksia. Vang Vieng herää eloon öisin. Kaupunki on täysin eri paikka päivisin. Puolestapäivästä auringonlaskuun Vang Vieng on Viitasaari. Eräs brittibloggaaja kirjoitti ilmiöstä osuvasti kolmella eri matkaajatyypillä:

1) Krapulaiset

2) Tuubailijat

3) Luonnossa seikkailijat

Vang Viengistä löytyy jokaiselle jotain. Chillailijalle, luonnonystävälle, bilettäjälle, extremelajien harrastajalle. Kohteesta eniten irti saa olemalla jokainen.

Aamuneljään joraillut vietti väsyneen päivän makoillen bungalowin riippumatossa katsellen kävelymatkan päässä mollottavia sinisiä vuoria ja jalkapalloilevia pikkupoikia. Nykyinen majapaikkamme on Vang Viengin helmiä. Aika pysähtyy riippumatossa makoillessa ja miielestä pyyhkiytyy kaikki ylimääräinen kuona. Tämä on ehdottomasti reissun chilleintä aikaa tähän mennessä.

Näkymä, mihin herätä joka aamu

Viimeiset kaksi päivää onkin kulunut pelkästään makoillessa ja pötkötellessä. Kiireettömyys on hieno tunne.

Jay ja Adi lähtivät toissa-aamuna Luang Prabangiin, Rodrigo eilen kohti Hanoita. Hyvästien jättämistä jälleen kerran. Jokaisen tuttavan kanssa vietetty aika on tuntunut paljon pidemmältä. Tien päällä tapaa vain vanhoja tuttuja.

Seuraavalle viidelle päivälle ei ole laadittu lähes minkäänlaisia suunnitelmia. Ehkä skootterin vuokrailua, lentopalloilua, paljon auringonpalvontaa. Kulunut kuukausi matkustaessa kun on ollut melko määrätietoista. Vang Vieng laittoi tälle pisteen. Kodin ja arjen oravanpyörän jättäminen tuntuu muuttaneen miestä jo nyt. Mielen resetointi on lisännyt elämänhalua ja motivaatiota. Reissaamisella jaksamista kevään pääsykokeisiin lukemiselle.

Matka oli paras päätös aikoihin.