Reppu ja reissaaja

Kontrasteja

Tervehdys Laosin Vang Viengistä, maan kuuluisimmasta reppureissaajakohteesta. Laskeva aurinko porottaa vieläkin kuumasti valtavien vuorien reunustamaan kehtoon. Makoilen guest housemme aulassa Beerlaon kanssa, edessä taas sievoinen näppäilysavotta.

Kolmantena Luang Prabang-päivänämme otimme nokan kohti Mekongin toisella puolella olevaa viidakkoa. Toiselle puolelle kulkee non-stoppina lautta, jolle saimme pyörämme kätevästi mukaan.

Löysimme toiselta paikallisten asuttaman pikkukylän. Tunnelma rentoutunut ja melko eristäytynyt. Ympärillä pelkkää viidakkoa. Rullailimme ympäri viidakkoa pari tuntia mummonmankeleillamme nauttien trooppisesta luonnon rauhasta.

_CSC6118[1]

Loppupäivä meni varsin flegmaattisissa merkeissä istuskelemisen ja ihmettelemisen parissa. Höpötellessä muiden dormissamme majoittuvien toverien kanssa. Yhteismajoitus oli oikea onnenpotku ja viisihenkisestä porukastamme kehkeytyi yhtenäinen poppoo. Timo ja minä, kanadalainen Jeff, espanjalainen Rodrigo ja Patrizia Sveitsistä. Huippuhyviä tyyppejä kaikki.

Torstaille varasimme kajakkiretken muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle Na Omin joelle. Matkaan lähti onneksi meidän lisäksi vain oppaamme.

Ensimmäinen stoppi oli “elephant campilla”, missä oli mahdollisuus ratsastaa norsulla ja kokeilla zipliningia. Näitä kokeiltuamme aiemmin Koh Phanganilla kiinnostusta ei riittänyt enää, joten skippasimme nämä. Kiertelimme ympäri upeaa tropiikkia ja pelasimme muutaman pelin petankia paikallisten kanssa.

Vihdoin pääsimme asiaan. Joella ei ollut lisäksemme ketään muita kulkijoita kalastajien lisäksi koko matkalla. Na Omin varsilla oli paikallisia asumuksia ja kyliä, joissa puuhailtiin pihatöissä koko perheiden voimin. Maisemat olivat koskematonta kauneutta. Yllä näkyivät sinisenä hohtavat vuorten huiput. Reissu oli kokonaisuudessaan aidointa Laosia.

_CSC6122[1]

Ajelimme takaisin auringonlaskussa erästä erittäin pölyistä tietä. Palasimme dormillemme hiekkaisin silmin. Suihku oli puhdistava kuin Oksasen kirja.

_CSC6123[1]

Hengähdimme ja lähdimme Patrizian kanssa Lao Lao Gardeniin istumaan iltaa. Baarin perältä löysimme Jeffin, Rodrigon ja paikallisista ja muutamasta muusta travellerista koostuvan porukan. Ranskalainen jamppa rämpytteli kitaraa. Pidin suomen kielen oppitunnin sveitsiläiselle, mikä herätti valtaisaa hilpeyttä. Baarin omistajakin liittyi seuraamme.

Kanadalais-laosilainen Benny vihjasi lokaaleista bileistä pienen matkan päässä. Emme tienneet yhtään, mitä odottaa.

Kovaääninen musiikki kuului kauas. Kujan päästä löysimme mielenkiintoisen bilepaikan pienellä tanssilattialla ja muutamalla pöydällä. Lavalla oli laulajia lauleskelemassa meneviä paikallisia viisuja. Ei yhden yhtä länkkäriä näköpiirissä. Mahtavaa.

Ilta oli hieno kokemus. Istuskelemista laosilaisten seurassa, paljon tanssimista letkajenkkamaiseen tapaan. Laosin ihmiset ovat huikean rentoa sakkia ja ovat aidosti kiinnostuneita matkailijoista.

Perjantaipäivän istuskelimme siellä ja täällä ystäviemme kanssa jutellen niitä näitä. Ei sen kummempaa kerrottavaa.

Tärkeä osa Luang Prabangin katukuvaa on munkit ja uskonnollisuus. Munkit marssivat joka aamu 5-7 välillä temppeleilleen. Tämä oli pakko nähdä ennen lähtöä. Herätyksen kellottamista kello viidelle siis.

Koko porukkamme lähti munkkibongaukselle mukaan. Luang Prabang oli hämärä ja hiljainen aamuviideltä. Muutamia naisia kävelemässä kohti pääkatua riisikorien kanssa. Seurasimme heitä tapahtumapaikalle kameroinemme, silmät vielä puoliksi ummessa.

Kuuden aikoihin oranssipukeisia munkkeja alkoi ilmaantua. Paikalliset olivat ryhmittyneet kadunvarteen tarjotakseen kulkijoille riisiä, perinteiseen tapaan. Turisteja oli enemmän kuin itse munkkeja ja salamavalot räpsyivät kohti nöyriä kaljupäitä. Sainpahan muutamia hyviä otoksia.

_CSC6115[1]

Nopeasti noussut aurinko valaisi viileää päivää Luang Prabangissa nauttiessamme viimeistä aamuehtoollistamme Mojo Guesthousellamme. Tunnelma oli haikea. Näitä ihmisiä en tule näkemään ehkä ikinä. Aikani Luang Prabangissa oli ehkäpä parasta koko matkalla tähän asti. Kaikki on hetkellistä tien päällä ja siihen on valitettavasti vain totuttava.

_CSC6124[1]

Viimeisiä viemässä

Sain muotoiltua kuluneiden viikkojen myötä filosofiani reppureissaamiselle. Matkakokemus on kolme tekijää: se, mitä teet, se mitä koet ja ihmiset, keitä tapaat. Jokainen tekijä on tärkeä.

Hyvästien jälkeen oli matkattava Vang Viengiin kuutisen tuntia täydessä minibussissa. Väsymys+ikävä+armoton kyyti pitkin vuoristoteitä=ei hyvä. Kuskimme ajoi joka herran mutkaan niin kovaa kuin vain oli mahdollista ja vatsalihaksia hapotti jo ensimmäisen tunnin jälkeen.

Maisemat kaahailulle olivat kuitenkin mahtavat. Joka suunnassa oli paikkoja huikeille valokuville. Luang Prabang-Vang Vieng -väli oli kuin kolmiulotteinen postikorttimaisema.

Uupuneet, nälkäiset ja kyrpiintyneet matkaajat saapuivat viimein kohteeseen.

Vang Vieng, kuten kerroin, on suurehko reppureissaajakeskittymä. Tunnettu uskomattomasta luonnostaan jokineen ja jyrkkine vuorineen.

Mutta surullisenkuuluisa viime vuosien tragedioistaan. Tubing, eli joen laskeminen rekan sisäkumilla on vienyt useita henkiä lähivuosina. Vuonna 2011 melkein 30 ihmistä. Joen varrelle oli nimittäin perustettu baareja, jotka tarjosivat kellujille ilmaisia shotteja ja muita päihteitä, esimerkiksi marijuanaa, oopiumia ja psykedeelisiä sieniä. Joella oli myös hyppytorneja ja liukumäkiä. Kuivana kautena vesi on hyvin matalalla ja kivet lähellä pintaa. Melkoisen huolestuttava yhtälö.

Vuodesta 2012 menoa on hiljennetty kovalla kädellä ja sen näkee. Vang Vieng tuntuu jollain tavalla kuihtuvalta.

“Kaakkois-Aasian bilekeskus”-nimitys houkuttelee vaarallisen paljon urpoa porukkaa. Valtio on sulkenut Vang Viengistä yli 20 baaria ja diskoa ja laittanut huumebisnestä aisoihin. Pakko nostaa hattua Laosille jälleen kerran. Tämä maa on aivan liian kaunis idioottien kännituristien rappeutettavaksi.

Majoituksemme Vangvieng Guesthouse pitää kattonsa alla suuren lössin näitä ihmisiä. Heti aamusta korkataan Smirnoff-lekat ja volyymi nousee samaa tahtia tyhjennettyjen lasien kanssa. Kovin mekastus tapahtuu, tietenkin, yöllä. Valitettavasti varasimme tullessamme kolme yötä. Seuraava majapaikka olkoon toisaalla, vaikkapa yhteismajoituksessa.

Tämän päivän epistola oli pyöräretki Vang Viengin ympäri ja 6 kilometrin päässä oleville vesiputouksille. Vuokraamani pyörä oli harvinaisen hankala tapaus. Kuumuus ja mäkiset hiekkatiet olivat melkoista sahattavaa.

Pääsimme kuin pääsimmekin perille. Koko paikka oli täysin tyhjä turisteista. Kuivan kauden takia vesi putouksissa oli vähäinen, mutta se ei haitannut. Tulipahan poikettua tallaamattomille poluille. Plus, söin erinomaista grillattua kalaa.

Kampela?

Kampela?

Saavuttuamme päivän pyöräilyltä istahdin aulaan tabletin kanssa kirjoittamaan. Aluksi tilassa oli vain muutamia ihmisiä ja kirjoitusrauha taattu. Britit saapuivat noin tunti sitten monilukuisempana kuin aiemmin. Meno vitun Jersey Shore. Muut asukkaat vaikuttavat yhtä tympääntyneiltä kuin minäkin.

Kirjoitussessioni aikana Rodrigo laittoi viestiä ja kertoi tulevansa moottoripyörällä Vang Viengiin huomenna. Heppu viettää muutaman päivän täällä ja jatkaa kohti Kambodzaa. Mukava yllätys.

Ärsyttävien tapausten jälkeen alkaa arvostaa oikeasti mukavia ihmisiä. Ja pakkastalvien jälkeen lämpimämpiä talvia.

Hajoiluja.

Kommentit

  • kulta-jaska

    En pidä kiroilusta vai oliko se sitä?

  • Santtu Paananen

    Minä pidän.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*