Reppu ja reissaaja

Khmerkillistä

Ja terr-rr-rrr-rr-vetuloa jälleen Blogistaniani camblogialaisen läänin viihdyttävään mutta arvaamattomaan viidakkoon. Kiireisyys ja verkkoyhteyden jätöksisyys on lyönyt luuta kurkkuun viimeiset pari päivää, joten viimeisen kuuden vuorokauden aikavälin muistoharavointi on oleva jonkunmoinen työmaa.

Siem Reapista teimme hyökkäyksen läheiselle Angkorin raunioalueelle. Yli 400 neliökilometriä käsittävä Angkor on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista yli tuhannella ränsistyneellä ja viidakoituneella temppelillään. Angkor toimi khmer-valtakunnan pääkaupunkina 800-luvulta 1400-luvulle ja oli koti jopa miljoonalle ihmiselle.

Suunnitelmana tiirailla auringonnousu tunnetuin temppeli Angkor Watin luona, kiertää tuktukilla alueen kahdesta eri kierroksesta pidempi ja päättää päivä auringonlaskemisella Pre Rupin temppelillä. Mittaa päivälle olisi siis tiedossa noin 13 tuntia, aamuviidestä iltakuuteen.

Angkor Watille saavuimme vielä pimeän aikaan, noin tunti ennen auringonnousua. Ennen tätä olisi aikaa löytää täydellinen spotti täydellisen valokuvan nappaamiselle.

Melko moni muukin oli ajatellut samaa, ja Angkor Watin edessä olevaa lampea reunusti jo tullessamme rivi innokkaita kuvaajia. Tai urpoja kolmimetrisine selfietikkuineen.

Kyseinen kaveri ojotti keppiään 45 minuuttia putkeen. Huomautuksista huolimatta tikku pysyi korkealla. Sinnikkyyttä ainakin, jos ei muuta.

Kyseinen kaveri ojotti keppiään 45 minuuttia putkeen. Huomautuksista huolimatta tikku pysyi korkealla. Sinnikkyyttä ainakin, jos ei muuta.

Aurinko alkoi nousta temppelin kauniiden tornien ja ilmaan teleskoopitettujen puhelinten takaa. Se siitä täydellisestä kuvasta. Selfietikkuja kohosi yleisöstä kuin sieniä sateella. Vitutuskäyrä kohosi kuin lämpömittarin elohopea. Tervetuloa vuoteen 2015.

Tympeä startti, mutta parempaa oli edessä. Seuraavat kolme temppeliä olivat huomattavasti hiljaisempia. Uskomattomat, luonnonvoimien murtamat kivirakennelmat yksityiskohtaisilla kaiverruksillaan huokuivat elettyä elämää. Itämaiseen tapaan arkkitehtuuri on hyvin tarkoituksenmukaista, kaikella on oma paikkansa. Angkor herättää ajattelemaan.

_DSC7067

_DSC7167

Angkor herättää myös hikoilemaan. Litroittain. Gallonittain. Ämpäreittäin. 13 tuntia on todella pitkä retki tehtäväksi yhden päivän aikana.

Myöhemmät temppelit alkoivat muuttua hieman vaatimattomammiksi. Kiertäminen alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää. Silmiä kirveli pärstän hillitön soijaaminen ja jokainen vaatekappale oli kolme kertaa painavampi kuin lähtiessä. Ennen pitkää tullen raunio-overdosen jälkeen touhu menikin pitkälti “hauskojen” trikkikuvien ottamiseen erilaisten patsaiden kanssa. Univaje ja transsendentaalinen kuumuus sai aikaan mielenkiintoiset fiilikset, jotain hupaisan ja zombimaisen väliltä.

Spottasinpa böllön

Spottasinpa böllön

Kuva(hauska)

Kuva(hauska)

Istahdimme, anteeksi, lysähdimme tuktukiin iltapäivällä kolmen aikoihin ja päätimme luovuttaa. Renny Harlin-kaliiberin jäätävä polte alkoi syödä miestä aivan tosissaan, ja retriitti hotellimme uima-altaalle tuntui välttämättömältä. Toivottavasti emme missanneet paljoa.

Ja sinä päivänä uni tuli alkuillasta.

Sunnuntain transportaation roolia kohti lounaisrannikon Koh Rongin saarta hoiti sleeper bus jo toista kertaa. 12-tuntinen matka meni varsin mukavasti koiranunisissa olotiloissa.

Aamulla saavuimme Koh Rongille. Paikka on pienehkö paratiisisaari pääosin reppureissaajille. Laivalaiturin läheisyyteen noussut travellerighetto on saaren ainoa suurempi länkkärikeskittymä. Loput Koh Rongista on viidakkoa, vuorta ja paikallista asutusta. Pääkatu on hiekkaa, eikä saarella käytetä kärryjen lisäksi mitään muita pyörillä kulkevia ajoneuvoja. Rongilla on joka päivä muutamatuntiset sähkökatkot aamupäivisin -ja öisin.

Tämänaamuinen auringonnousu

Tämänaamuinen auringonnousu

Ensimmäinen päivä kului rannalla kärytessä ja frisbeetä viskellessä. Illalla teimme myös pienen tutustumisen saaren yöelämään. Meno muistuttaa hieman Koh Taon rantabileitä.

Tiistain aamupalakävelyltä päätimmekin lähteä saaren toiselle puolelle metsästämään Long Beachin hiljaisempaa rantaa. Reitti johti keskelle viidakkoa ja tuntui jatkuvan loputtoman pitkälle. Varsin erikoisen aamuisesta trekkauksesta teki se, että olimme liikkeellä avojaloin.

_DSC7361

Laskeuduimme saaren keskeltä vuoren huipulta alas ja löysimme rannan. Ja se on komea. Voi pojat että on.

_DSC7426

Valkoista hiekkaa riittää kilometreittäin. Turkoosi, kristallinkirkas vesi hohtaa päivänvaloa epätodellisen värikkäänä. Tungoksesta ei ole riesaa, ja rannalta löytyy vain yksi ravintola. Hengenhaukkomisesta ei tahtonut tulla loppua.

Päädyimme viettämään koko päivän Long Beachilla. Barefoot trekking takaisin kotiin ei tuntunut auringon laskiessa enää niin viehättävältä ajatukselta. Apu oli onneksi lähellä, noin sadan metrin päässä kellumassa laineilla. Longtail-loikka raotti lompakosta vain 4 georgewashingtonia.

_DSC7480

Keskiviikkona halusimme snorklata. Kyselimme ensin mahdollisuudesta varata kajakit ja snorklausvehkeet ja melomisesta jollekin läheiselle snorkluupläntille. Saimme kuitenkin paremman tarjouksen koko päivän veneretkestä, ja päätimme luopua hankkeesta kanootointi.

10 dollarin retken ohjelma sisälsi snorklausta, kalastusta, grillausta ja auringonlaskua. Veneellemme saatiin onneksi vain viisi osallistujaa kuskin lisäksi.

Aloitimme snorklailulla vastapäätä olevan pikkusaaren ympärillä. Väriä riitti, kirkkaasta vedestä löytyi mukavasti kaloja ja korallia. Ihan mukava reissu. Tämä ei kuitenkaan tuntunut miltään alkureissun eeppisten sukeltelujen jälkeen. Ei tarpeeksi diippiä.

Seuraavaksi pistimme kalastellen tovin yksinkertaisilla pilkkiviritelmillä. Ensimmäisestä paikasta ei tullut mitään, toiselta irtosi kaiken kaikkiaan kymmenisen pikkukalaa.

Jälkimmäinen kala-apaja oli noin 200 metrin päässä saaren kallioisesta rannikosta. Kuskimme ei tällä kertaa laittanut ankkuria pohjaan, ja lähelle ajauduttuamme oli aika lähteä.

Moottoria käyntiin ja menoksi.

Nokka osoittaa kohti kivikkoa. Ehkäpä tämä kääntyy.

Kääntyy, kääntyy, kääntyy…

Ei käänny. Ei kääntynyt. Tässä sitä ollaan. Karilla.

Aallot hakkaavat veneen kylkeen ja paatti kallistelee kiviä vasten uhkaavasti. Kuski on jo vedessä ohjaamassa nokkaa merelle päin. Ei riitä. Mentävä mukaan.

Minä, Timo ja saksalainen Martin laskeuduimme veneestä kainalonsyvyiseen veteen puskemaan. Kivillä loikkiessa päällimmäisenä ajatuksena oli pohjan merisiilit. Ei olisi hääviä saada jalkapäähän kolmekymmensenttistä proteiinipiikkiä.

Viitisentoista minuuttia tönimistä, pukkimista ja ähkimistä tuotti tulosta. Ehjin nahoin ja venein jatkoimme lopulta matkaa Long Beachille auringonottoa varten. Mielessä ehti melkein, vain melkein jo käydä Iltapaskan lööpit:

“Suomalaisnuorimies liiskautui aallokossa veneen alle – katso järkyttävät kuvat!”

Paattikuskimme grillaillessa nappaamiamme kaloja lätkimme lentopalloa biitsikentällä ja pidimme hiekkalinnanrakennusskaban. Voittajasta ei saatu selvyyttä, ja teokset tulivat paikallisten pikkupoikien tallomiksi ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Pöperöitsimme tikkuiset sintit auringonlaskun tahdissa ja köröttelimme takaisin kotipesään. Päivä oli ehdottomasti yksi reissun huippuhetkistä.

_DSC7554

Turtle temple, iglu ja Garden of Eden

Tänään saavuimme takaisin Sihanoukvilleen huomenaamuna lähtevää kyytiämme varten. Pääsemme oikeasti Vietnamiin. Kambodzan mutka ei todellakaan harmita, sillä viikon mittainen kierroksemme on ollut yhdellä sanalla sanoen upea. Ja mahtipontinen lisä monipuoliselle maratonillemme ympäri Kaakkois-Aasiaa.

20150305_172301

Juuri nyt istun rannan äärellä katoksessa kellertyvässä auringonvalossa. Ohi kävelee keski-ikäisiä kultaketju-samsonite-lätsäjätkiä huorat kainalossa. Ajoittain pöytään tulee yli-innokkaita hieronta- tai rannekorukauppiaita. Korukauppiaat ovat lähes kaikki lapsia, ja usein hyvin röyhkeitä sellaisia. Jos tavara ei kiinnosta, alkaa kiukkuaminen ja jopa lyöminen. Kaikkea sitä. Onneksi lokaali bisse Angkor on laatutavaraa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*