Reppu ja reissaaja

Alku

Tästä se lähtee.

Istun hiostavassa, lähes täyteen buukatussa Onnibusissa. Klyyvari kohti Helsinkiä, taakse jäivät koti, perhe, ystävät ja arki. Kuten myös kaamos, stressi ja pakkanen. Valtaosa irtaimistosta jäi makaamaan Viitasaarelle turhuuttaan. Mukana on reppu, mikä on palveleman allekirjoittanutta tulevat yhdeksän ja puoli viikkoa.

Repun suuta raottaessa näkyy kauppakassillinen kevyttä vaatetusta. Järjestelmäkamera tarvikkeineen. Pari kirjaa. Tallinnasta haettu 60 päivän malarialääkekuuri. Purkki aurinkorasvaa suojakertoimella 50.

Lentolippu välille Helsinki-Krabi.

Seuraavat pari kuukautta kierrämme Kaakkois-Aasiaa ristiin rastiin kaverini Timon kanssa. Ensimmäisen kolmeviikkoisen aloitamme pehmeällä laskulla Thaimaan auringon alle. Sieltä matkamme jatkuu itänaapuri Laosiin, missä vietämme toiset kolme viikkoa. Matka itään jatkuu, ja Vietnam on seuraava parin viikon mittainen etappi. Viimeinen viikko varataan Malesian mantujen mysteereille.

Tänään alkanut taival on pitkän unelmoinnin, työnteon ja suunnittelun kypsyttämä hedelmä. Reissun toteutumisella on ollut neljä tärkeää vaikuttajaa, joita ilman matkaa ei luultavasti tapahtuisi ollenkaan.

Vaikuttajien ketju alkaa lapsuudesta, tarkalleen ottaen huhtikuusta 1996, jolloin kahdeksan kuukauden ikäisenä tein vanhempieni kanssa ensimmäisen ulkomaanmatkani Turkin Alanyaan. Tämän jälkeen matkoja on tehty useita moniin eri kohteisiin. Ilman jo pienestä asti kertynyttä kokemusta matkailusta talven viettäminen palmun alla olisi vähintäänkin epätodennäköistä.

Toinen, kiistämätön kipinään puhaltaja oli Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin jo kulttiaseman saavuttanut matkailusarja Madventures. Kolme kautta armotonta travellauspropagointia upposi 16-vuotiaan kaaliin paremmin kuin mikään koulussa saatava oppi. Matkakuumemoskiitto pisti pahemman kerran, ja paukamaa on raavittu tulehtumiseen asti.

Pitkään jatkunut unelmointi konkretisoitui kesäkuussa luettuani yhdeltä istumalta ylioppilaslahjaksi saamani kirjan. Kirja oli Saku Tuomisen Hyvän elämän lyhyt oppimäärä. Tuomisen teos oli hienoa herättelyä elämästä nauttimiseen ja tavoitteiden toteuttamiseen. Puolivälin tienoilla reppureissun ajatus nousi pintaan, ja takakannen suljettuani olin myyty. Tämä oli kolmas askel lähemmäs ulkomaanmatkaa.

Viimeiset silmälliset harmaata Viitasaarta

Viimeiset silmälliset harmaata Viitasaarta

Opiskelupaikkaa ei viime keväänä irronnut, mikä tarkoitti sitä, että edessä saattaisi olla välivuosi. Elokuun kutsunnat olivat ainoa asia, mikä voisi vaikeuttaa reissun toteuttamista. Jos armeijaanlähtö tulisi vastaan, olisi hanke kuopattava. Pitkäaikainen polvivammani kuitenkin antoi c-paperit (vapautettu palveluksesta), mikä ilahdutti suuresti.

Esteitä lähdölle ei enää ollut, joten oli aika paiskia töitä matkakassan kerryttämiseksi. Syksyn aikana tulikin tehtyä jos jonkinlaista. Elokuvateatterityötä, tehdastyötä. Ruohonleikkuuta. Paikallislehdellä freelancer-keikkoja ja elokuvateatterilla pyörivien elokuvien arvostelemista. Neljäs, ehdottoman tärkeä muuttuja oli työ. Työtä riitti onnekseni niin paljon kuin sitä ehdin tekemään.

Nyt lopetan historioitsemisen ennen kuin reissublogini lähtölaukauksesta tulee yhdentekevää paskanjauhantaa.

Odotettavissa on suoraa puhetta itsenäisen matkailijan suulla. Tavoitteena on jakaa tarinoita, tietoa ja vinkkejä tajunnanvirtana matkan varrelta, objektiivisilla mielipiteillä ryyditettynä.

Kuten Riku ja Tunna aikanaan sanoivat; hajotkaa pakkaseen. Mielestäni tämänkaltainen lällättely ei ole millään tavalla sopivaa tai kypsää.

not.

Hajotkaa pakkaseen.

Kommentit

  • Posti Ville

    Minä en ilahtuisi armeijan c-papereista. Häpeäisin syvästi. Toivottavasti polvi ei ole kovin kipeä. Olen ylpeä suorittamastani 11 kk palveluksesta isänmaan hyväksi. Hyvää matkaa.

  • Erja

    Tsemppiä!
    Kärpäsenä korvasi juuressa – matkallasi mukana tämä tuttu poppoo Muuramesta.

    Erja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*