Randevuu

Wescopir, energiaihme Äänekoskella!

Meidän perheen neljä raavasta poikaa ovat parkaisseet ensimmäiset rääkäyksensä tuo ihmelaitteen edessä. Se laite oli Wescopir, Äänekosken Kullervonkadulla, nyt jo kadonneella kadulla.

Wescopir oli ensimmäisiä lämmityslaitteita, joka lämmitti huoneen öljyllä. Siihen kannettiin polttoainetta pari kertaa viikossa ja kunniatehtävä oli meidän poikien harteilla. Ei tarvinnut enää puita noutaa liiteristä samaan tahtiin kuin ennen. Meillä oli piharakennuksessa todella suuri liiteri, ihan siinä ulkovessan ja autotallin kanssa samassa rakennuksessa.

Ei ollut enää samanlaista tuoreen puun tuoksua vaan öljyn vaimea aromi täytti ruokahuoneen.

Ruoka toki tehtiin edelleen puuhellalla, mutta Wescopirin päällä sekin pysyi lämpimänä. Meillä oli kotiapulaisia. Eräällä pitkään meitä hoitaneella oli komea nimi, Raija Tawastjerna, Pihtiputaalta kotoisin, joka avioliiton solmittuaan muutti nimensä Raija Kautoksi.

Asuimme ensin äitini vanhempien yläkerrassa, hellahuoneessa, siitä oli suora näkymä naapuriin josta oli tuleva meidän kotimme läpi nuoruusvuosien.

Jonne Salmelin oli tuohon aikaan taksiautoilija, Miili Salmelin os. Hurme oli Ahosen sekatavakaupassa myyjänä. Miili-mummu oli tuki ja turva meille kaikille, heillä oli piharakennuksessa sauna, jossa lauantaisin vietettiin mukavaa aikaa, kotiin oli matkaa muutama kymmenen metriä, talvella mentiin paljasjaloin vauhdilla.

Toiset isovanhemmat asuivat Säästöpankin talossa, toisessa kerroksessa, jonka alakerrassa vaarini Urho Närhi piti sähköliikettä.

 

Alkujaan akkujen lataamisella, sittemmin kaikenlaisilla sähkölaitteilla ja radioilla leipänsä tienaava ”Toihvaari” oli myös muusikko (häneltä siis olen nämä lahjani perinyt, ja Laurakin), hänelle rakas harrastus oli mieskuoro. Hän perusti useita kuorolauluun keskittyneitä lauluyhtyeitä läpi Suomen maan. Urho ja Hilja olivat tavanneetkin Urhon keikalla, hän soitti Jyväskylän asemahallissa pianoa, kun jämsäläinen Hilja istahti häntä kuuntelemaan. Kulttuuri oli hänelle kaikki kaikessa, hän kuului muun muassa vuonna 1938 Suomen kulttuurirahaston perustajalahjoittajiin,  mukavalla summalla vielä.

Urho Närhin sairastuttua yritys myytiin Esko Niskaselle, joka perusti hyvin menestyneen sähköliikkeen, Ky Niskasen.

Kotakennääntie oli Hiljan ja Urhon seuraava kotiosoite. Siellä asuivat heidän kanssaan Liisa-tädin ( muotitaiteilija Riitta Immonen) tytär Helena josta tuli ylioppilas ja myöhemmin voimistelunopettaja. Matti taas ei saanut silmistään Salme Salmeliinia, hänestä tuli rouva Salme Närhi.

No, sillä lailla alkoi meidän, neljän veljeksen, tulevaisuus terhakoiksi äänekoskelaisiksi.

Äänekosken sähköliikkeen henkilökuntaa 1930-luvulta: Marttinen ( etunimi puuttuu ), Tyyne Puusaari ( Pajari ), Tauno Kautto, kauppias Urho Närhi ja Aatu Nyyssönen.

Kommentit

  • Pirjo Luukkainen

    Kiitos :) Kiva juttu taas. Tuttuja ihmisiä, paikkoja.
    Terv. Pirjo Luukkainen

  • Tuula Hass (os Kautto)

    ❤️. Tas kiva lukea meidän historiaa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*