Randevuu

Saako Prinsessa – 65 saaren, vai saako sen Jami Kinnunen?

Suomen ensimmäiset rockfestivaalit järjestettiin Ruissalossa, Turun kaupungissa. Tämän vuoden tapahtuma myytiin loppua jo joululahjoina.

Nykyään festareita on lähes jokaisessa paikassa missä vaan on koivuja ja vettä.  Festareita on niin monenlaisia, on musiikkia ja teatteria ja urheilua, mitä vain mieleen tulee, kaikenlaiset kilpailut kelpaavat.

Kilpailuissa on tärkeää, että saa – lajista riippumatta – kunnon palkinnon, vuosien harjoittelun päätteeksi jotakin hypisteltävää ja jota voi muistella pitkinä talvi-iltoina kylmän tunkiessa nurkista sisään.
Turussa ovat kilpailun päättäjät keksineet aivan loistavan palkinnon : Annamme tämän kansainvälisen keihäänheittokilpailun voittajalle ikioman saaren!! Kisapäivä on 5.6.2018.
Toki tuloksen pitää kivikova, sillä vähimmäisvaatimus saaren valtiaaksi pääsemiseen on Aki Parviaisen heittämä suomenennätys 93,09.
Turun saaristosta varmaan löytyy satametriä pitkä saarenpätkä keihäänheittoa varten. Jos voittaja onkin Äänekoskelta taas uusi Kinnunen, silloin Äänekoskella on Turussa saari, siis oikeastaan Tytärsaari. Silloin olisi kaksi äänekoskelaista Tytärsaarta.

Sitten vilkaistaan mitä Keski-Suomi meille kulttuurin herkkuja janoaville tarjoaa.

Sikamölkky tapahtuma 11.8.18 järjestetään Saarijärvellä Mahlun Nuorisoseurantalolla. Lasten ja eritoten aikuisten suosittu jokamökin illanvietto.

Ilmavoimat 100 vuotta-juhlalentonäytös. Tikkakoskella 16.-17.06 näyttäyvät Suomen historian ajalta, kaikki entiset sekä tulevat lentokoneet.

Suviseurat 2018 Äänekoskella 29.06-02.07.2018, kaikki mukaan.

Jämsän Kesäteatteri 1.7-5.8 2018, jossa aiheena Olavi Virta , rakastetuin laulajamme 1950-60-70 luvuilta.
Virtaa näyttelee Äänekoskellakin tuttu Kunto Ojansivu.

Kievarin Kesäteatteri 20.06-04.08.2018 Äänekoski Hietama
Teatteri Eurooppa on naurunpurskahduksien saattelema näytelmä. Prinsessa-65 haluaa tähtilaulajaksi mutta miten hän siinä onnistuu, se jää nähtäväksi sekä kuultavaksi tänä kesänä. Minä olen myös mukana Kievarin Kesäteatterissa – olenkohan ennen ollut teatteriroolissa.

Kihveli Soikoon  Hankasalmi 19.- 22.7.2018 Skiffle-kantrimusiikin suuri tapahtuma Keski-Suomessa. Mukana ainakin Vesterinen yht, Iron Sisters, Pentti Rasinkangas & Ohilyönti

Laukaan Satama Festival 10.-11.8.2018. Viisi kertaa on jo pystytetty musiikkiteltta suomalaisia artisteja varten. Nyt ovat mukana Miljoonasade, Mikael Gabriel, Ellinoora, Kolmas Nainen, Happoradio ja Vesterinen yhtyeineen.

Riihirock Pihtiputtaalla 21.07.2018. Elämäjärvellä soi kotimainen rock, mm Egortippi, Pete Parkkonen, Elonkerjuu, Lauri Yrjölä ja Suuri Tuntematon.

Kaikkein korkeimmalle nousee Keitelejazz  28.6.-1.7. 2018
Tänä vuonna on Keitelejazz voimissaan, mm. KJC Guitar, Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band, Verneri Pohjola Group, Simon Phillips with Protocol, Kalevauva.fi, Saimaa, Steve Seagulls, Popeda.
Johanna ja Mikko Iivanainen sekä Viitasen Piia.

Siinä on meille kulttuuria koko kesäksi, ja jos ette muuta jaksa niin käykää katsomassa ja kuuntemassa Steve Seagulls, se on kotimaista ja erittäin kovatasoista!

Kommentit (1 kpl)

  • Pirjo Luukkainen

    Paljon on mielenkiintoista mielessä näillä seutukunnilla, josta olet lähtöisin :) Tulen Kievarille katsomaan :D Paljon on kehuttu ja monet ovat jo ehtineet käydä siellä :)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*