Minun ensimmäinen ja tärkein paikkani tulla koskelaiseksi oli tietysti sairaala, joka sijaitsee Piilolanniemessä. Sieltä on upeat näkymät järvelle, missä Keitele ja Kuhnamo niin ihanasti yhtyvät. Siellä oli minun ja kaupungin (silloin kauppala) ensimmäinen kohtaaminen, olen äänekoskelainen.

Seuraava vierailupaikka oli lastenneuvola, silloin kansakoululla.  Neuvolakortti on tietenkin tallessa. Ihmettelen että miksi minun etunimeksi on laitettu Veli-Matiksi ja sitten muutettu komeasti muotoon Seppo Matias. Tunnen kyllä äitini käsialan, hän on muuttanut oikeaksi tuon Sepon. Kuulemma minusta odotettiin tyttöä, mutta siihen eivät pelkät toiveet riitä.

Siitä alkoi minun taipaleeni, ensin Kullervonkadulla, isoisän sekä mummun, Jonne ja Miili Salmelinin ullakkohuoneessa, sitten Närhien omassa talossa viereisellä tontilla.

Tuosta ajasta, ollessani 1- 12 v. minulla ei ole sen tarkempaa muistikuvaa; saunareissut sentään muistan, meillä kahdella talolla oli yhteinen sauna piharakennuksessa, lumihangessa juostiin kotiin – ja lujaa.

Mutta sitten alkoi tapahtua, olin kolmetoista ja maailma alkoi kiinnostaa. Koronabaariin ei niin nuorena päässyt ja niin vietimme aikaa avartuneen maailman Viiskulmassa olevan pyöreän kioskin luona. Palokunnan juhlia bändeineen odotettiin. Minun ensimmäinen bändikeikkani oli pian Koskelassa.

Bändiä varten piti tehdä hankintoja; soittimia, julisteita, vaatteita… Kaikki hankinnat tehtiin Äänekoskelta. Kuitteja on tallella. Siellä on vanhoja tuttuja yrityksiä kuten Kerttu Eiramo, jolta ostettiin vahvistimien suojaksi tulevat kankaat ja on siellä Sisä-Suomen Lehti joka painoi meille mainoksia.

Laskut ja sopimukset ovat eri mallia kuin tänä päivänä. Isäni, joka veromiehenä oli tarkka kuittien kanssa, siksipä nämä ovat säilyneet kaikki nämä vuodet. Kauppisen Pepellä oli myöhäisemmässä vaiheessa DDR:n ihme,  Trabant-pahviauto, jolla osa bändistä pääsi keikoille, joskin aina kun menimme Tikkakosken ohi niin kaikki huusivat Pepelle ”paina kaasua muuten tikat lentää meidän lujempaa kuin tämä auto.”

Bändiä piti markkinoida ja niin Tumbe (se T.Vuorinen itse) lähetti, ties minne, kirjettä vähän kuin koulun teiniyhdistyksen nimissä. Siinä oli otsikkona hyvä iskulause, joka sopii tähänkin päivään: “Suosi koskelaista: se kaikki on kotiinpäin. Sopu vie eteenpäin”