Randevuu

Närhin pojat pelastivat Äänekosken tehtaat

Matti Närhi sanoi aikanaan meille veljeksille: Äänekoskella tehdas on hyvä työpaikka nuorelle miehelle aloittaa ura tehtaanmiehenä. Mehän uskottiin, yksi kerrallaan ensin kapteeni Karhusen juttusille työhönottoon.

 

Sihtimies Pertti oppi tehtaalla trukkikuskiksi

Ensimmäisenä lähti tehtaanmieheksi Pertti, veljeksistä vanhimpana.

– Koulun jälkeen olin ensin armeijassa Kajaanissa ja kävin lomilla ollessani työhönotossa Karhusen puheilla, olin tietysti saanut jopa loman sitä varten, muistelee Pertti Närhi.

– Pääsin puoleksi vuodeksi tehtaalle sihtimieheksi. Asuttiin Kullervonkadulla ja tietysti pyörällä ajelin tehtaalle, kolmessa vuorossa töitä tehtiin.

Sihtimies valvoi, ettei sellumassa siinä kuusi metriä leveällä viiralla katkea, ja kun sellulevyt tulivat leikkuulta 1 x 1,5 metrin kokoisina levyinä valmiiksi kasoihin, ne vietiin trukilla varastoon.

Ei se mikään harjoittelupaikka ollut, heti vaan suoraan työtä tekemään, kuten toiset, jo pitkään tehtaalla olleet. Kiireistä hommaa oli. Mukavat muistot siitä on, työkavereista muistan ainakin Savelan. Palkka oli kolme  markkaa 55 penniä tunnissa,  Hyvin opin trukkia ajamaan, vieläkin se taito on tarpeen kun ajelen Avantilla Tammisaaressa kesäpaikan pihanurmikkoa.

Nuoren miehen vapaa-aika meni ajellessa autolla Äänekosken raittia edestakaisin, sanoo Pertti.

Syksyllä muuten sitten Helsinkiin, ensin IBM:lle lähetiksi.

 

Tuomo Vuorisen orkesteri tehtaan johtoa tanssittamassa

Minulla ei ehtinyt olla tehtaalla olla uraa lainkaan, mutta jotain sentään olen Äänekosken tehtaiden hyväksi tehnyt.  Soitin ja olin solistina vuonna 1966 Tuomo Vuorisen yhtyeessä, se oli tanssiorkesteri. Me tosin esiinnyimme myös nimellä Fife Fellows aina silloin kun oltiin esiintymässä rockpaikassa. Soitimme yhden ainoan keikan Tehtaan Klubilla, hieno paikka oli, paljon pieniä huoneita. Yksi huoneista oli isompi, jossa tansittiin. Soitimme ajan mukaan Beatlesiä, letkajenkkaa ja takuuvarmasti Bésame Mucho-tanssipiisin.

Kokoonpano oli Tuomo ”Tumpe” Vuorinen, Jarmo ”Jarppa” Salinmäki, Pertti ”Pepe” Kauppinen, Reijo ”Repa” Mikkonen ja minä Seppo Närhi.

Seuraavan kerran kävin – serkkuni Helenan kanssa – klubilla tai oikeastaan vaan samassa rakennuksessa kun muutama kesä sitten museolla oli tätini Riitta Immosen (os. Närhi) urasta kertova, hienosti esillä ollut näyttely. Hän oli keskeinen, kansainvälisestikin tunnettu suomalainen muotitaiteilija 1940-1990 -luvuilla, vaatettaen muun muassa kaikki oman aikansa presidenttien puolisot. Lisäksi hän oli perustamassa Marimekkoa Armi Ratian kanssa ja suunnitteli yhtiön ensimmäisen malliston. Äänekoskelta tätinikin on kotoisin. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta hänen syntymästään, mitenkähän sitä juhlistetaan?

 

Vakituinen työpaikka säikäytti Mikon Tampereelle

Minulla oli 1960-luvun lopussa pienoinen uranalku tehtaalla, silloisella Metsäliitolla, muistelee Mikko Närhi.

Pääsin koulu-uran jälkeen kesätöihin keskusvarastolle, jota myös keskuskääntämöksi sanottiin. Siitä on mukavia muistoja. Työkavereita muistelen vieläkin. Siellä oli toinenkin nuori ja tosi kiva kaveri, Kautto nimeltään. Eräs Myllylä opetti kuinka valmistetaan herkullinen eväsmakkara tuikkaamalla sähköjohdot molempiin päihin makkaraa. Plattosen isä oli joviaali tyyppi, samoin Moision Olli. Olli oli kuorossa ja mielestään kova naistenmies; ”varma ja söötti löytyy aina kun Moisio Olavi Seppo lähtee viikonloppuna liikkeelle”, sanoi Olli aina perjantaisin.

Minun tehtäväni oli antaa hakijoille, pääasiassa laitosmiehille, kaikenlaisia koneiden varaosia ja nippeleitä, joita heidän hakulapuissaan luki. Vain työnjohtajat saivat sellaisia lappusia kirjoittaa. Tehtaalla oli työnjohtajana myös Jorma Kinnunen, joka samoihin aikoihin heitti Tampereella keihäänheiton MM-tuloksen 92,70 ja tietysti keräsi tehtaalla kulkiessaan ympärilleen aina melkoisen ihailijakaartin, kertoo Mikko.

Esimiehenä oli helposti kimmastuva herra Lahti, joka vahti innostuneesti meidän kahvituntiemme pituutta ja muuta lorvailua hyllyjen välissä. Hirveesti hän suuttui siitäkin kun kerran ajoin trukilla yhden korkean hyllyn nurin. Harmikseni hyllyssä oli sadoittain o-renkaita ja tiivisteitä, erikseen pikkuisissa laatikoissa – ne on tosi pieniä, joiden lajittelussa tarvittiin mauseria ja kahden viikon työpäivät.

Toinen tehtäväni oli hoitaa yhtiön huoltosemaa eli käydä päivittäin parin tunnin ajan tankkaamassa autoja. Ne olivat mukavia juttutuokioita kuskien kanssa.

Kun alkoi näyttää siltä, että saisin sieltä vakinaisen paikan, tein nopean irtisanomisilmoituksen päättyväksi seuraavalle toukokuulle. Olin päättänyt muuttaa Tampereelle ja ryhtyä opiskelemaan toimittajaksi. Olimme käyneet Koskelan Torstaikerhon kanssa Tampereella katsomassa Hair-musikkaalia ja se riitti 17-vuotiaalle syyksi asuinpaikan vaihtamiseksi, kertoo Mikko.

 

Veli-Pekka joutui Metsä-Serlassa juomaan kahvin mustana

Veli-Pekka meni Metsä-Serlalle viimeisenä Närhin veljeksistä.

Oli kesätöissä Metsä-Serlan osto-osastolla lukion jälkeen vuosina 1982 ja 1983. Aikaisemmin Olin jo ollut pari kesää kaupungin maanmittausosastolla, kertoo Veli-Pekka Närhi.

Osto-osasto oli silloin siinä tehtaan portin ulkopuolella, sisään kuljettaessa vasemmalla puolella, kaksikerroksisessa puurakennuksessa. Tuttujen kautta työpaikka aukesi, niinhän taitaa yleensä olla muutenkin.

Kaksi kesää siellä vierähti – fiksusti piti pukeutua – ostolaskuja selattiin ja niitä lähetettiin edelleen osastoille hyväksyttäviksi. Kyllä joukossa oli mystisiäkin laskua, pitkin maailmaa. Ehkä juuri niistä ajoista sain virikkeen pyrkiä kauppaopistoon, Äänekoskella sekin.

Minulla oli oma nurkka avokonttorissa, työkaverit olivat pääasiassa naisia, hyvin muistan muun muassa Kuneliuksen, Eiramon ja erään naisen joka poltti norttia ja runsaasti. Ison putken, silloisen tietokoneen ääressä istuttiin.

Kivaa työtä tuohon aikaan, silloin opin juomaan kahvinkin mustana, kun kahvimaitoa ei kukaan konttorille hankkinut. Eväitä syötiin ja polkupyörällä ajettiin. Palkka oli hyvä, vallankin kun asuin kotona vielä.

Poikamiehenä elettiin mieleenpainuvia kesiä.

Veli-Pekka muutti kauppaopiston jälkeen pian Helsinkiin pankkihommiin, nykyisin Veli-Pekka on osakkaana ja kiinteistövälittäjänä Erkkeri Oy:ssa Helsingissä.

Veli-Pekka Närhi (ylhäällä vasemmalla), Pertti Närhi ja Mikko Närhi

Kommentit (6 kpl)

  • Mauno Voutilainen

    Mielenkiintoista asiaa entisiltä työvuosilta, hyvä että otettiin heti palkoille, eikä ollut mitään kiturahaista harjoittelujaksoa, kuten paljon nykyään.
    Jorma Kinnusella oli siis turvattu talous siihen keihäsaikaan, hyvä niin, sillä moni huonommin pärjäävä urheilija ei tahdo nykyään pärjätä oikein mitenkään, jos oppikin jää vajaaksi.
    Ei jääkiekkoilijoissakaan ole paljoa lukuväkeä enää nykyään, harjoittelu työllistää niin kovin, jos polvet jne krenkkaa, ei kaikki tahdo mahtua urheiluliikkeiden myyjiksikään, NHL, CHL yms eivät työllistä kuin kärkeä.

  • LEPPÄSEN EKA

    Hieno juttu veljeksistä! Kerrro terveiset veljillesi

  • LEPPÄSEN EKA

    Hieno juttu veljeksitä ! Terveiset kaikille!

  • Erkki P

    Muistaako Pertti kun oltiin yhdessä Heimosen Gulfilla töissä joskus kesänä 1965?

    • Pertti

      Hyvin muistan mukavan porukan ja opettavaisen työn. Se oli minulla ensimmäinen työpaikka, jonka merkitys oli tärkeä koko myöhemmälle työuralle. Pääsin vähän ajamaan siellä autoakin vaikka ei korttia ollutkaan. Pertti

  • Erkki P

    Vuorisen Tumpen kanssa oltiin samalla luokalla kansakoulussa
    Tumpen isä Emppa opetti meille puutöitä, vieläkin jakkara on tallella johon Emppa kirjoitti vuosiluvun ja nimeni.
    Mukavia muistoja sieltä puuluokasta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*