Matti oli automies. Voitto eli alkuperäiskiellä POBEDA ei ollut Matti Närhin ensimmäinen automerkki mutta se oli toinen. Perimätiedon mukaan Ford oli  ensimmäinen auto, jo vuonna 1949 eli minun syntymäni kunniaksi siis. Tästä Pobedasta alkoi minunkin hurjastelu auton kyydissä.

Ei silti Matti-isä ollut mikään autohurjastelija, hän kulki työmatkansakin pyöräillen, tosin eihän matkaa työpaikalle verotoimistoon ollut silloin Kullervonkadulta kuin kilometrin verran. Pyykkipoika vaan lahkeeseen ja virkaa hoitamaan, täsmällisesti 16.04 oli pyörä ja verosihteeri taas kotona.

Mutta auto piti olla, joskus isä kuljetti Huiman painijoukkuetta ottelureissuille, toisinaan Ritvasen virvoitusjuomia Vaasaan Magirus Deusz -merkkisellä kuorma-autolla. Hän oli myös kuskina Antti Kauppisen tanssiorkerin keikkoilla, ja jakeli pullaa ja leipää Vainionpään leipomolta. Usein hän muisteli erityisesti niitä painireissuja, joilla jostain syystä oli tavan tästä mukana pikkutyttö ja jo pienenä innokas laulaja Anita Hirvonen.

Pobedan jälkeen oli vuorossa englantllainen vaaleanvihreä Zephyr Six vuonna 1956. Tämä auto oli meillä kuusi vuotta, siitä on minullakin muistikuvia.

Tällä Zephyrillä vanhemmat ajoivat läpi Skandinavian yhdessä Kauppisen Antin ja Pirkon kanssa. Niihin vuosiin sattui myös vierailu Maarianhaminassa Gustafssonin ystäväperheen luona, siellä he näkivät ensimmäisen television 1950-luvulla.

1962 meidän pihaan tuli uusi auto, Ford Taunus, se oli farmari ja siinä oli hyvä kuljettaa meidän Mika-koiraa ja undulaattihäkkiä.

Taunuksella ajettiin, vanhemmat ja me kolme poikaa, läpi Ruotsin ja Norjan, olimme teltassa yötä, ruoka tehtiin pienellä kaasukeittimellä, päivät keräsimme vimppeleitä, ne ovat suomeksi viirejä joissa lukee kaupungin nimi. Ne ovat vielä tallella ja niitä on aikamoinen määrä!

Tuliaisina kotiin tuotiin Baupunkt-matkaradio ja Haaparannasta ruokatarvikkeita.

1965 Matti osti ranskalaisen Peugeot 404 -merkkisen auton.

Peugeot oli koki murheellisen lopun meidän perheessä, Kauppisen Pepe oli lähdössä äitimme kanssa Jyväskylään ja istui ratissa kun kuorma-auto teki äkkijarrutuksen ja Pösö levisi lavan alle.

Onneksi siinä mallissa oli moottori edessä eikä Pepelle eikä takapenkillä istuville idille ja Veli-Pekalle käynyt kuinkaan. Nelivuotias Veli-Pekka kysyi äidiltä: Tarviiko itkeä?

1968 Oli Wolkswagenin 1303 vuoro. Ensimmäinen Volkkari oli pihassa vain yhden päivän, se oli käytettynä ostettu ja äidin äiti, naapurissa asuva Miili-mummo väänsi itkut kun huonoa autoa ostetaan. Entisen taksimiehen vaimona hänellä oli arvostelukykyä. Seuraavana aamuna isä lähti Jyväskylään vaihtamaan auton uuteen versioon.

Volkkari ei pienuutensa vuoksi ollut meillä pitkään, vuoden kuluttua alkoi oli Opel Kadettien kausi.

Vuonna 1969 minä armeijaan Kajaaniin jonka jälkeen vuonna 1970 lähdin muusikon hommiin Lappeenrantaan. Silloin minulla ei ollut kyllä ajokorttiakaan. Opelit vaihtuivat Toyotoihin, parinkolmen vuoden välein aina auto vaihtui.  Kalaniemen mökkireissuja oli paljon ja pitihän lasten luona Tampereella ja Helsingissä vierailla.

Vuonna 2002 Matti sai unelmiensa kulkupelin BMW 316, joka pidettiin todella siistinä. Sitten vuonna 2007, 81-vuotiaana hän kävi luovuttamassa ajolupansa nimismiehelle kun näkö alkoi heikentyä, äiti ajoi viimeiset vuodet ja isä istui tyytyväisenä vieressä hanslankarina.