Randevuu

Kolmois-Lutz harmittaa vieläkin

Äänekoski

Nuorena, ollessani kymmenen-viisitoistavuotias, oli Äänekosken luistinrata – luikkari – meille mitä riemastuttavin seurustelumuoto. Kauppisen Pepe asui sadan metrin matkan takana, kuten myös Salinmäen Jarppa.

Paakkisen Arto asui myös lähistöllä, ei puutu kuin Vuorisen Tuomo niin jo oli bändin runko kasassa, myös luistinradalla!

Ei me siihen aikaan yhdessä soitettu, mutta olipa yhteydet kunnossa ja unelmat luotu.

Meistä ei kunnon ammattilaisia tullut, eikä kolmois-lutzeistakaan ollut kukaan kuullutkaan, mutta kaikki me pystyssä pysyttiin. Varmaan koulun voimistelunopettaja hieroi käsiään, että oli saatu hyvä harrastus pahimman puberteetin raivotessa nuorten mielessä.

Täytyy myöntää, että neitojen luistelu keskenään kiinnosti, ja jos jotakuta onnisti saada tytönseuraansa, niin se oli sivussa supattajien mielessä jo menoa kihloja hankkimaan.

Vieläkö muistuu mieleen Cay and the Scaffolds – Girls, The Beatles – Love me Do, Dave Clark Five – On Broadway ja The Renegades – Cadillac?

Kaikkein parasta oli musiikki. Siellä kuuli kaikki parhaat biisit, mahtoiko olla Niskaselta? Se sai ainakin minun hokkarit luistamaan.

Sitten tuli Korona-Baari! Pari vuotta se taistelu kesti luistelun ja baarielämän välillä, kunnes Korona vei lopullisen voiton, ainakin meille soittamisen makuunpäässeille.

Nyt Äänekoskella vaihdellaan mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Pitäisikö jatkaa entiseen malliin vai tuodkko luistelu keskelle kylää, entisen Koskenhovin paikalle?

Onhan tästä kokemusta helsinkiläisilläkin. Rautatientorilla on suuri näyttämö luistelua varten, kolmenkymmenen metrin päästä lähtee kymmenet bussit pakoputket savuten asumalähiöitä kohti. Kansallisteatteri antaa kulttuuriin oman panoksensa jään toisella laidalla.

Onkohan ne saaneet turisteja luistelemaan? Antaa ne ainakin vuokralle luistimet jalkoihin.

Olis se aivan hieno näky, ainakin sellaiselle sen kulta-ajan kokeneelle, katsella nuorempien menoa luistimilla. Myös siellä voisi myös musiikkia, myös livenä.

Onhan se niinkin, että täällä Helsingissä asuvan on hieman väärä näkökulma mennä arvostelemaan missä pitäisi Äänekosken luistinradan sijaita, pelkästään ” Back to Sixties ”-tunnelmissa. Mutta olihan ne ajat kultaisia, eivätkä niitä muistoja voi hävittää eikä tuhota.

Pitäiskö kysyä neuvoa taas kerran Arvi Kokolta, ja panna mies matkaan utelemaan helsinkiläisiltä ja viemään heidän arvionsa luistinradasta Auvisen pöydälle tuumattavaksi?

Ps. Kiitos kuvasta, jonka sain Pirjo Luukkaiselta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*