Randevuu

Kari Tapio – Tehdään laulajasta, joka piti karjalanpaistista, elokuva

Kari Tapani Jalkanen on syntynyt marraskuun 22 päivä 1945, Suonenjoella. Lempinimeltään Klabbi on elokuvan arvoinen suuri suomalainen laulaja.

Minä sain olla hänen orkesterissaan kuuden vuoden ajan, ja en voi muuta kuin todeta, hän oli täysin työhullu muusikko. Meillä oli keikkaa keskimäärin 22 esiintymistä kuukaudessa ja lisäksi Tv keikat siihen lisänä.

Esiintymispaikat olivat kaikki pitkin suomenmaata, joten arvata saattaa tuli autoilu tutuksi. Meitä oli viisi henkeä : Jani Jalkanen, Jiri Jalkanen, Jussi Chydenius sekä minä ja tietenkin Klabbi. Ensiksi piti keksiä orkesterille juhlava nimi, Klabbi ehdotti nimeksi ” Leganda ”. Tämä nimi kesti käytössä vain yhden viikon verran, kunnes Klabbi sai uuden idean. Uudeksi nimeksi Kari valitsi ” Kari Tapio ja Hänen Orkesterinsa ”.

Vierailimme hänen äitinsä luona Suonenjoella pariin otteeseen, syömässä perunat ja  lihapullat ja sama toistui Äänenkosken Kalaniemessä kun minun äitini laittoi karjalanpaistia.

Nämä ja jälkiruokana letut.

Pysähtyimme joskus talvella huoltoasemalle ruokailemaan ja televisio oli päällä, sieltä tuli mäkihyppykilpailut. Klabbi nousi seisomaan ja huusi kovalla äänellään : ” Hipit ulos ja muut olkaa hiljaa, ettekö te näe siellä hypätään mäenlaskua.”
Ehkäpä siinä oli syynä miksi hän antoi papin ristiä vanhimman poikansa nimellä Jiri, tsekkiläisen maailmanmestarin Jiri Raskan mukaan.
Kari oli kova kalamies kuten Jirikin, Klabbi sanoikin aina hänellä olevan yhtä hieno korulipas kuin hänen vaimollaan, niin värikäs oli hänen kalastusviehekokoelmansa.

Minun aikanani syntyi Veikko Samulin kynästä laulu ” Myrskyn jälkeen ”, josta tulikin valtaisa hitti joka nosti Klabbin uudelleen listojen kärkeen.

Siinä oli myös Klabbin oma teksti, ja tämä laulu avasi hänelle tien suurempiin konserttisaleihin. Tästä lähti liikkeelle menestys joka jatkui hänen elämänsä loppuun saakka.

Välillä oli keikkoja joille Klabbi ei päässyt liian märkien kosteikkojen vuoksi, mutta ne hän hoiti uusilla keikoilla samaan paikkaan.

Minä toimin varamiehenä laulamalla sekä omat Prinsessa, Randevuu ja Soittaja hittini ja ajan suosituimmat laulut.

Työn alla elokuvassa Kari Tapiota näyttelee Matti Ristinen ja hänen vaimoaan Pia Viheriävaaraa Tiina Lymi.

Aleksi Mäkelä ohjaa tämän elokuvan jonka kuvaukset alkavat tällä viikolla täällä Helsingissä. Ensi-ilta on kaavailtu syksyä 2019.

Käsikirjoituksen kirjoittaa Marko Leino, elokuvan työnimenä on Klabbi.

Kommentit (4 kpl)

  • Mauno Voutilainen

    On jytkyä filmiä, itselläni oli myös kunnia tavata Mestari vielä elävänä, Matin Pubin legendaarisessa pyöreässä pöydässä, kyllä oli jytkyä.

  • Kari Tapio fani

    Eikös Karin herkkua ollut läskisoosi ja perunamuusi?

  • Irma

    Niin minäkin muistelen, että näin oli

  • Atro Niiniluoto

    Kunnianosoitus. Itse olen nähnyt Klabbin livenä Helsingin Hartwall Areenalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*