Randevuu

Juhannus Laajarannassa

Närhin perhe oli tyypillinen, vanhoja tapoja ylläpitävä keskisuomalainen joukkio, jolla oli kesämökki. Ja kyllä sitä käytettiinkin, kesät ja talvet. Heti kun koulut päättyivät, auto pakattiin täyteen ja lossille vuoroa odottelemaan.

Matkaa kesämökille oli 12 kilometriä. Matka tuntui pitkältä, olihan tiedossa kolmen kuukauden kesäloma Laajarannalla, Liimattalan kylässä.

Mukaan lähti kotihengettäremme Raija Kautto. Auto pullisteli tavaraa; vanhemmat, kolme poikaa, koira ja kanarialinnut.

Kanarialinnuista yhden nimi oli Elvis. Taisi olla juuri Elvis, joka karkasi häkistään ja jonka Lassie-koiramme Mika haki metsästä suussaan tuoden – hyvin eläimet toisistaan huolehtivat.

Vain Palokuntajuhlat elokuussa keskeyttivät päivän ajaksi kesäloman.

Laajarannan kesämökki oli Frans Iso-Anttilalta vuokrattu lomapaikka Paloniemen tilalta. Isoisämme Urho Närhi ja hänen jälkeensä isäni Matti ja äiti Salme poikineen saivat oivan paikan vuosikymmeniksi Keiteleen rannalla.

Siitä oli vesiteitse niin lyhyt matka Äänekoskelle, että isä kävi yhdessä isänsä kanssa soutamalla ja myöhemmin moottoriveneellä Äänekoskella töissä, Häränvirralle vene vaan maihin.

Punaisessa talossa asustivat isovanhemmat ja satunnaiset vieraat sekä serkut Helsingistä. Satunnaisia vieraita kävi paljon, isän sisko oli tunnettu tekstiilitaiteilija Riitta Immonen miehenään kitaristi Viljo Immonen. Heidän mukanaan kävi monenlaista sen ajan julkkista kesänvietossa maaseudulla.

Äidin vanhemmat, Miili ja Jonne Salmelin eivät olleet mökki-ihmisiä lainkaan, mummo kävi kerran-kaksi kesässä popliinitakki päällä tuomassa meille pojille nallekarkkia ja dacapoja.

Meidän perhe asui pienemmässä mökissä matkalla saunaan, joka oli aina kovassa käytössä. Kaiket päivät tehtiin lauttoja ja yritettin turhaan saada perämoottoria käyntiin.

24 päivä kesäkuuta tuli juhannus. Siihen aikaan 50-lukua oli kanaruoka suurinta herkkua ja jälkiruuaksi lettuja. Äiti lupasi meille lettuja, jos kävimme poimimassa niiden päälle marjat metsästä.

Meillä ei poltettu kokkoa maissa vaan kyhättiin lautta ja sen päälle jonkinlainen nuotio. Seudun paras kokko oli ehdottomasti Paloniemen kärjessä roihuava tuli, joka paloi aina aamutunneille asti.

Meidän naapurinamme oli Hyväjoen tila. Sieltä saimme ostaa perunat, herneet ja maitoa. Kun aikaa kului ja ikää karttui, oli siinä talossa kolme tytärtä, Marja, Terttu ja Pirjo, jotka alkoivat kiinnostaa. Ei ollut enää maidonhakijoista pulaa. Poikien teki mieli tehdä tuttavuutta samanikäisten nuorten kanssa. Niin he menivät Laajarannan koulun pihalle, jossa nuoret pelasivat lentopalloa. Olimme tuolloin 12-15-vuotiaita. Onneksi johtajaopettaja Paijola järjesti ohjelmaa nuorille.

Sitten tuli seuraava kesä ja oikea kauhunpaikka meidän vanhemmille, kun meille veljeksiin iski yhtäaikaa ” teiniuhmakausi ” noin viisi-kuusitoista-vuotiaana. Pertti hommasi vanhan maiharin (jenkkimallisen) ja piirsi sen täyteen popbändien nimiä, mm. Doors, Bob Dylan, Donovan, ja pani päähänsä pienen nahkalätsän, eikä puhunut paljon mitään.

Se, mitä Pertti edellä niin minä perässä ja Mikko viimeisenä. ( Mikko hoiti aina sen puhumisen). Oli siinä Salme-äidillä ihmettelemistä, olisi nyt edes joskus suuttunut ja näyttänyt pahaa tuultaan, mutta se koskaan tuonu sitä puolta julki tuonut.

Onneksi se kausi ei kauan kestänyt, parin vuoden kuluttua palattiin entisiin kuvioihin kun vanhemmat ostivat meille oman kesäpaikan Kalanniemestä, Konginkankaalta.

Aikaa meni ja perhe kasvoi yhdellä pikkuveljellä. Veli-Pekka syntyi lokakuussa 1965 ja meillä on ikäeroa 16 vuotta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*