Randevuu

Huh huh Huima, nyt on katse tuima!

Koulun opettaja ja valmentaja Antti Nikula oli koripallonuorten johtava voima kun nuoret pelaajat voittivat lukioiden mestaruuden v. 1968, finaalipelejä oli useita. Minä muitten mukana olin hurraamassa mestaruutta, joka sai kaikki hurahtamaan koripallon maailmaan. Yhteiskoulun kotikenttä sai sellaiset mittasuhteet niin ettei moista ole Koskella ennen nähty.

Heikki Parkatti oli minun sankarini kunnes tulivat Paul McCartney, John Lennon ja The Beatles, syrjäyttivät Heikin podiumilta. Sorrin Vesa suri suurta arvonlaskua. Tourusen Kaspi ja Hyppösen Markun kainaloon olisin hyvin mahtunut ja  Mäntylän Ossi ja Havun Rami huusivat suoraa huutoa palkinnon varmistuttua. Katselin televisiosta kun nämä urheiluseura ÄYK URA: n kasvatit voittivat ja veivät ensimmäisenä äänekoskelaisina pokaalin rehtori Paavo Kauton palkintokaappiin.

 

Siitä alkoivat äänekoskelaisten koripallohuumavuodet, jotka jatkuivat läpi kultaisten aikojen aina ylimpään mestaruussarjaan saakka. Mutta yksi oli ylitse muiden, hän oli Uolevi Manninen syntynyt 1937 ja poistui luotamme 10 marraskuuta 2009. Manninen aloitti kotipaikkakuntansa Äänekosken Urheilijoissa. SM- sarjassa hän pelasi 12 kautta ja 216 ottelua mm. Tapion Hongassa.

Uolevi osallistui Tokion 1964 olympialaisiin ja EM-kisoihin ja vuonna 1967 Suomi ja Uolevi  “Uokki” onnistui pääsemään kuudennelle sijalle. Maaotteluita Manniselle kertyi 106 kappaletta. Häntä voi hyvällä sanoa mieheksi joka toi koripallon Äänekoskelle.

Nuo vuodet olivat minun mieleeni jääneet ensimmäiset ” massatapahtumat ” Äänekoskella, lukuunottamatta Palokuntajuhlia ja hullunhauskaa HetVoa:n tilaisuuksia.

Nuo urheilujuhlat keräsivät kaikki koskelaiset yhteen ja saivat aikaan äänekoskelaisuuden hengen, joka tuntuu vetävän vieläkin, ainakin Jazzien aikaan, upeata kun niin monet tutut juhlivat yhdessä.

 

Oma urheilu-urani koripallossa huipentui hopeanväriseen lusikkaan alle viisitoista vuotiaiden sarjassa. Ei minulta puuttunut kuin kolmekymmentä senttiä raavasta äänekoskelaista kimmoikkuutta, – jos ja jos – niin tiedä mistä olisin itseni löytänyt, jostain amerikkaisesta hook-heittojen kotimaastako?

Minun 171 senttiä ylsivät ainakin pianon koskettimille ja minulta niin jäivät sen pallolajin salat sinne suureen unholaan, paitsi hienojen muistojen mielestä.

Yhtä paljon saivat pojat kiertää Huiman paidat päällä Suomen maata Markku Rannan valmennuksessa, kuin minä vähän erilaisilla areenoilla.  Toisessa lajissa hypätään pallon kanssa ja toisessa partnerin kanssa.

 

Olihan Äänekoskella toki muunkin urheilulajien edustajia. Huima pärjäsi oivasti naisten pesäpallossa ainakin Pirjo Ruosteinen veturinaan.

Kinnuset ovat aivan oma lukunsa. Hienoja saavutuksia on myös hiihdossa, Terveiset monille ja tietysti Kuorelahden perheelle. Ei pidä myöskään unohtaa ÄPSää, Äänekoskella palloseuraa, jonka maalivahtina isäni Matti Närhi torjui lahjakkaasti. Seuran hihamerkki on yksi suvun aarteista.

Uskon, että vielä ovat Huiman menestykkäät vuodet edessäpäin. Hyvät iskulauseet täytyy olla, tässä muutama ehdotus vielä ennen kauden alkua:

Huh huh huima, nyt on katse tuima!

Pallo meillä, voitto meillä!

Huiiiima heittää, pisteet poimii!

Huimaa ei huimaa, entäs teitä!

Koskessa on huimaa voimaa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*