Seesteinen aamupäivä koitti Äänekoskella. Ruska oli kauneimmillaan, koivut Kuhnamon rannoilla loistivat väriloistossaan, jättäen kaikkien mieleen sen iki-ihanan maiseman tästä kotoisesta hyvän olon tunteesta.

Mutta kaikki ei ollut hyvin siellä Tärttämäen rinteessä sijaisevassa hirsisessä mökissä.

Siellä piti majaansa Arvi Kokko, järkäleen kokoinen jässikkä, mies joka pui harmaan tukan koristaman pään sisällä ajatuksia, jotka eivät sovi tulla toistetuksi näin sunnuntain aamuhartauden jälkeen.

” Minun ilmatilaani on loukattu! Ja vielä kaksi kertaa! Kunniaani on menty sottaamaan!” tokaisi Arvi.

Arvi suunnitteli kesän tärkeimpää tapahtumaa, yli Keski-Suomen rajan ylittävän pitkän taipaleen, Savonmaalla sijaitsevalla Tervon pitäjän aikuistanssien pääjuhlien hiljaisena tarkkailijana.

Arvia ei tunnettu minkäänlaisena ” naistenmiehenä ” vaan enemmänkin enpätiijä -epäilijänä, joka ei pulloon syljeskelly, pikemmikin tyhjentyneiden lasitavaran uskollisena keräilijänä,  harvinaisuuksien perässä uutterana juoksijana, piti sen alan yksinmyyjän pihapiirin korkeista putipuhtaana, odottaen turhaan sen alan ämpäritarjouksia.

Arvi alkoi heti aamusta etsimään kampaa, jolla saisi tuuhean liinaharjan suoristettua illan koitosta varten. Puku oli hänellä hankittu alemyymälästä Pohjanmaalta, siinä juoksi yksi pieni repeämä housun oikeassa lahkeessa, jolloin Arvi totesi hällä olevan diakonaalipuku, kuten hienoissa tansseissa ruukaa olemaan.

Sorsan Hannu oli hänellä ajoneuvon kuljettajana. Hän oli saanut tarkat ohjeet: Auton tuli olla saksalaista laatua, kaksi kertaa käsinpesty, verho piti virittää kuljettajan ja Arvin välille näköesteeksi ( ei koskaan tiedä ketkä kaksi istuvat kotimatkan aikana sylikkäin, pappi oli hälytetty valmiiksi alttarille vihkivirttä harjoittelemaan, Keski-Suomen maakuntalaulu oli pakko opetella ja kaikki säkeistot siihen päälle. )

Tunnelma oli kuin Äänekoskella kun pidettiin painin 50-vuotisjuhlaottelua. Siinä hiki lensi, kun Moision Pauli viritteli hanurista ensimmäistä valssiaan. Lokki valssi oli hänen vailntansa karkeloiden aloittelemiseksi. Toisena esiintyjänä oli kaukaa etelästä bussilla tuotu Duo Tornado, joka harjoitteli menestyskappalettaan ” Tahdon rakastella sinua ”.

Arvi hyvin tiesi että oltiin Savonmailla, Keski-Suomen raja oli ylitetty, eikä Kokkoa tunnettu, tuskin täällä Savossa edes puolukka versoo, mustikan marjoista nyt puhumattakaan.

Arvi oli valintansa tehnyt, hän hakisi tuota vaaleanhipiäistä,  savolaista huutolaisnaista tanssimaan valssia. Hän oli opiskellut tanssin askeleet, hän meni pokkaamaan, esitteli itsensä, kysyi huutolaisen nimeä, Arvi oli onnensa kukkuloilla, Arvi oli rakastunut.

Tuli väliaika, Terttu oli huutolaisen nimi, hän meni nokkaansa puuteroimaan. Kokko odotteli hermostuneena, Hannu piteli hänestä kiinni, oliko hän mennyt ottamaan jotain miestä väkevämpää?

Ensimmäisen tangon aikana alkoi tapahtua, suuri miesjoukko lähestyä Arvia.

” Sinä väärinoppinut hunsvotti, olen tullut tänne savonmaalle meidän Terttua vonkaamaan!

Etkö sinä huomannut siinä rajanpinnassa Keiteleeltä Pielaveelle tullessas että ei täällä diakonaalilaisia sukuja suvaita! ”

Karvaiset kädet nousivat lyöntiasentoon, puukot esillä, jollakin oli ahjokin käsissään.

Silloin tuli Arville lähtölaulun aika.

Sorsan Hannu uskalsi mennä kysymään: ” Etkö nää saanut kysyttyä sitä saattohommaa? ”

” En saanu ” vastas Arvi.

” No, mitenkä ei tuo ollu vähän nukkavieru ihminen ? ” sano Sorsa.

” Vieru mikä vieru! ”

Hyvää yötä, sanoi loukattu Arvi ja kävi levolle matkalla kohti Tärttämäkeä.

Tämä tarina on fiktiivinen.