Vuonna 1949 syntyneiden äänekoskelaisten  lapset ovat ns. suuren ikäluokan saavutuksia.

En lue itseäni vanhukseksi vaan olen hyvin varttunut ja melko hyvin aikaansaapa seniorikansalainen. Ainakin mitä lasten lukumäärällä mitattuna olen tätä maata seikkailut.

Tuossa liitteenä olevassa valokuvassa olin tulisesti rakastunut nuoreen tyttöön jolle rohkeasti toivotin heipat ja sanottiin käsipäivää, se jo vaati runsain mitoin sankaruutta, oltiin tuossa kuvassa vain hädin tuskin toisella kymmenellä.

Tämä luokkakuva on otettu Yhteiskoulun voimistesalissa, mutta muistatko sinä jonkun joka jäi minun muistiani kaivelemaan ?

Saa nähdä onko tämä vähän erilainen koulurakennus vielä vuoden tai kahden kuluttua paikallaan. Sehän on jo tehtaan omaisuutta silloin.

Oltiin 60-luvun alkuvuosina ja elettiin Helismaan ja Esa Pakarisen musiikin ylivoimaa mutta se ei jaksanut kiinnostaa. Mutta sitten alkoi kitarabändien kulta-aika ja esim. Suolahdessa nousi The Four Devils näytti selvän suunnan minun urani suhteen. The Beatles kun alkoi soimaan radiossa niin se oli minun ammatinvalintani.

Nyt kun Suomi täyttää satavuotta niin hyvinvointia oltiin vasta rakentamassa. Tuota kuvaa katsellessa huomaa kuinka tytöt ovat iloisia mutta pojat vakavia. Ehkä nuo miehenalut miettivät jo seuraavaa luokkaretkeä. Pesolan Tuomo oli sonnustautunut Äänekosken Urheilijoiden verryttelypukuun. Olin minäkin tuohon aikaan kiinnostunut urheilusta, varsinkin hiihdosta, mutta se meni ohi jo parissa vuodessa, kunnes tuli musiikki mukaan kuvioihin.

Olispa hauska tietää kuinka moni noista nuorista on tullut vanhaa pankkisiltaa pitkin takaisin Äänekoskelle, muistan varmaan kaikkien oppilaiden nimetkin. Siihen aikaan ei ollut opiskelijoita vaan rehellisiä koululaisia.

Tämä kaunis maa

Säv. sav. Seppo Närhi

https://www.youtube.com/watch?v=Zovy-Xm3vf8