Lienee kenellekään tämän tekstin jälkeen epäselvää mitä on odotettu koko pitkä talvi – Team Rynkeby tiimipyörää tietenkin!

Kevät on monelle odottamisen vuodenaika. Aiempina vuosina olen odottanut lumien sulamista, jotta saan kaivaa puutarhan esiin talven jäljiltä ja myllätä kyllästymiseen saakka mullassa. Tänä vuonna kevät on tarkoittanut minulle jotain ihan muuta: keltaisen kiiturin saapumista ja maantielle pääsyä, uudenlaisia treenihaasteita ja ehkä kipeitä reisilihaksia.

Koko talvi on treenattu pohjia, jotta kunto olisi kohdallaan, kun viimein pääsemme maantiepyörän selkään.
Suomesta pyöräilijöitä on lähdössä parisen sataa ja kaiken kaikkiaan muut maat mukaan laskettuna Pariisiin saapuu heinäkuussa reilut puolisentoistatuhatta fillaristia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pyörätoimittajalla on melkoinen urakka saada tuotannosta jokaisen pyörä kevään korvilla kotiin toimitettua.

Näin ollen pyörätilaus tehtiin jo syksyllä. Silloin tuntui todella kaukaiselta miettiä pyörän kokoa ja maksella tilausta. Tässä on syytä huomauttaa, että maksamme pyörät sekä varusteet itse, joten saamme myös pitää ne reissun jälkeen.

Vuonna 2017 Team Rynkeby pyörä on Bianchi Intrepida 105 Carbon.

Kaikilla Team Rynkeby -joukkueen pyöräilijöillä on tismalleen samanlainen maantiepyörä.

Tampereen tiimissä polkeva videoblogaaja Velogi esittelee tämän vuoden pyörän videopostauksessaan, käyhän ihmeessä kurkkaamassa video Youtubesta.

Pakolliset tekniset tiedot esitelty, joten voidaan siirtyä tunnepuolelle, sillä tämä on se minun vahvempi puoli.
Pyörämme saapuivat Suomen Urheilupyörään Tampereelle, josta pyöräilijät noutavat aarteensa kotiin. Järjestin itselleni retken ja juhlavasti siskoni kanssa ajoimme fanfaarien soidessa Tampereelle noutamaan tulevaa retkikumppaniani.  Sitä voi olla kuin pikkulapsi karkkikaupassa, kun jotain on oikein odottanut. Siinä se oli, ikioma keltainen kiiturini, triikooformula, jolla päästelen kohta tukka hulmuten pitkin Keski-Suomen teitä.

Rynkebyläisten menopelit ovat mallia Bianchi Intrepida 105 Carbon.

Hämmästelin hänen siroa ulkoistaolemustaan. Hän oli niin kevyt, niin laiharenkainen, niin iloisen värinen, ihan kuin hän olisi katsonut minua silmiin ja sanonut ”olen odottanut sinua koko ikäni”. Ensikohtaaminen oli lähes liikuttava. Siinä häntä ihailtiin ja kuvattiin tätä juttua varten. Hellästi nostin hänet auton kyytiin ja sidoin hyvin jotta hänen matkansa olisi turvallinen ja hän pääsisi ehjänä kotiin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Minä ja minun uusi ihastukseni!

Nyt yhteiselomme on kestänyt reilun viikon. Hän katsoo vierestä, kun nukun – tai no, nojailee makuuhuoneen seinään. Vielä emme ole tielle päässeet, aloitamme tutustumisen pehmeästi. Melkein joka päivä käyn hetken istumassa satulassa ja fiilisten, että kohta, ihan kohta pääsen kumipyörien päälle ja tiedän miten italialainen keltainen komistus vie minua kohti uusia seikkailuja.

Ja ihan vain ohimennen voin paljastaa, että en ole ajanut koskaan täysverisellä maantiepyörällä. Maantiepyöräkauteen olemme totutelleet 3-4 tuntia kestävillä sisäpyörätreeneillä liikuntakeskus Linealla.

-Solja