Pyöräillen Pariisiin

Ensimmäinen maantiepyörälenkki takana – “Onko tämä todella näin hullua?”

Pitkä letka keltaisia pyöriä etenee Nelostiellä kohti Jyväskylän Tikkakosken keskustaa, aurinko paistaa huhtikuiselta taivaalta ja ilmassa tuoksuu lumen alta paljastuneet pellot. En vilkuile sivuille, vaikka autot hurauttavat vierestä. Silmäni ovat sidottuina edessä menevän pyöräilijän selkään, joka on muuten to-del-la lähellä. En ihan yllä kädellä, mutta melkein. Onko tämä todella näin hullua? kysyn itseltäni.

Onneksi ajatus karkaa, koska on keskityttävä pitämään vauhti ja pysymään kaverin peesissä. Vähän pelottaa, mutta samalla on outo vapauden tunne. Miten pyörällä voi päästä näin kovaa ja näin helposti?

Tämä joukkue oli viime lauantaina aurinkoisella Tikkakosken lentökentällä yhtä hymyä. Suurin osa meistä pääsi tuolloin kokeilemaan uutta maantiepyörää ensimmäistä kertaa.

Edellä kuvattu hetki oli Team Rynkeby Jyväskylän viime lauantain ensimmäiseltä pyörälenkiltä. Maantiepyöräily sisältää lukemattoman määrän huomioitavia turvallisuusohjeita, pyöränhallintaa, käsimerkkejä ja muuttuvia olosuhteita. Kaikesta tästä tulee melkoisen haastavaa, kun kolmekymmentä ihmistä lähtee matkaan yhdessä. Enpä ollut ajatellut, että ryhmässä on jokaisella oma ennalta määrätty ajopaikka sekä tehtävä.

Minut oltiin valjastettu vetoryhmään kapteenin viereen. Siitä silmät ja korvat terävinä seurasin edessä olevien kokeneiden vetoryhmäläisten liikkeitä ja koitin ottaa oppia. Minun takanani tulivat luukkumiehet, jotka kommentoivat muun muassa ajovauhtia kuulostellen takana tulevien tunnelmia. Tämä jos jokin on joukkuelaji!

Team Rynkeby-pyöräilijät tunnistaa keltaisista ajo-asuista ja kypärästä. Lauantaina yhteinen pukeutumiskoodi oli keltainen liivi, sää ei sallinut vielä sortseja jalkaan.

Loistavat harjoittelupuitteet meille tarjoutui Jyväskylän lentokentältä Tikkakoskelta. Saimme turvallisesti treenata ryhmässä ajoa, käsimerkkejä, pyörän hallintaa, jarrutusta ja vauhdissa juomista. Kiitos Finavia ja Jyväskylän lentoasema hiekattomasta alustasta! Kun perusteet olivat kaikille selvät, siirryimme lentokentän turvallisten aitojen ulkopuolelle ja lähdimme tien päälle.

Jännitys oli vaihtunut keskittymiseksi ja jonossa pyöräiltiin hiiren hiljaa. Vauhtia tunnusteltiin ja silmä kovana tuijotettiin edessä olevan takamusta. Lopulta saavutimme sopivan matkavauhdin ja se tuntui kohtalaisen helpolta. Fiilistelin kevätilmaa ja aurinkoa. Edessäni ajoi Rynkeby-veteraani, varakapteenimme Johanna Pietilä, joka kiljahti spontaanisti: on tämä hieno laji! Hymähdin ja juuri silloin tunsin olevani onnellinen.

-Solja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*