2014 pyöräilyvuotta suunnitellessa yhtenä kohtana oli säännöllisten viikkolenkkien perustaminen, mutta melko aikaisessa vaiheessa huomattiin pienen porukan elävän sen verran epäsäännöllistä elämää, että säännöllinen lenkkitoiminta olisi kaatunut käytännössä muutamien harteille. Joten päädyttiin viime vuoden malliin, jossa Viipyyn facebook-ryhmässä huudellaan sopivia lenkkiaikoja ja heitellään sitten niitä sitten Viipyyn omaan tapahtumakalenteriin muidenkin ihmeteltäväksi. Itsellänikin viikonloput ovat olleet sen verran tiukasti täynnä ohjelmaa että ei meinannut millään löytyä sopivia rakoja lenkkien järjestämiseen, mutta kun oikein puristin, niin kesäkuulle sain kaksi porukkalenkkiä aikaiseksi.
Letka lähestyy Kymönkosken kauppaa (kuva: Kirsi Holm 2014)
Sunnuntaina 8.6. käytiin ajelemassa 5 pyöräilijän voimin Suovanlahden Myllytuvalla iltakahvilla. Keli suorastaan loistava ja Myllytuvan legendaariset vohvelit kahvin kera vallan toimiva pyöräilyeväs! Lupailemaani 20 kilometrin keskituntinopeuteen ei ihan päästy vaan lukemat asettuivat 20,8:aan. Yllättävän vaikeaa on tuo keskarin pitäminen sopivana. Tällä kertaa matkassa oli onneksi tuttua porukkaa jotka eivät pienestä ylityksestä säikähtäneet, mutta jos uusia pyöräilijöitä on matkaan lähdössä, niin tuolloin pitää olla tarkempi.
29.6. Wilmamarkkinoiden ja Sisä-Suomen rastipäivien jälkimainingeissa lähdettiin sitten rikkomaan maagisen 100 kilometrin rajaa. Suuntana oli tällä kertaa pohjoinen ja kirkonkylältä ajeltiin neljän pyöräilijän voimin kohti Wiikin kartanoa. Jo menomatkalla tutkailtiin tiukasti läntistä taivaanrantaa ja sinne kerääntyviä pilvimassoja ja Kokkolantielle kääntyessä topattiin letka ja pidettiin pikainen riskianalyysipalaveri. Allekirjoittanut tutkaili matkapuhelinvälitteisesti hetken sadekarttoja ja todettiin että kastumisen riski on olemassa, mutta otetaan mitä tulee. Hieman ennen Keitelepohjaa ropina sitten alkoikin ja vanhan kaupan lastauslaiturille topattiin hetkeksi pitämään sadetta ja pupertamaan energiaa.
Takkatuvan Urheilijavieraskirja
Pikku tihkusateessa lähdettiin jatkamaan matkaa ja ei aikaakaan kun sade lakkasi, aurinko alkoi pilkahtelemaan pilvien lomasta ja tie rupesi kuivumaan. Myötätuuli vauhditti matkantekoa ja välillä himmailtiin maisemankatseluvauhtiin tasaisen puheensorinan siivittäessä matkantekoa. Pieni tauko Naarajärven kohdalla josta käännyttiin Pihtiputaantielle kohti koillista. 3 tunnin ja 15 minuutin ajelun jälkeen varsinainen ”kääntöpaikka” häämötti horisontissa, eli Pihtiputaan kirkonkylän reuna-alue ja Takkatupa. Porukka huomioitiin välittömästi tiskillä lauseella ”ootteko te jonkinlaisia urheilijoita” ja hetken pikapalaverin päätöksellä todettiin että ehkä tässä jotain siihen suuntaan ollaan. Vastauksemme johti siihen että saimme käsiimme Takkatuvan Urheilijavieraskirjan johon pistimme puumerkkimme otsikolla ”Viitasaaren pyöräily-yhteisö sunnuntai-satasella”.
Viipyyläiset oikomassa kalustoa kotimatkaa varten Takkatuvan pihassa (Kuva: Seija Ruuska 2014)
Kotimatka kohti Viitasaarta jatkui nelostien vartta koukaten pienen lenkin Ilosjoen kautta. Mukaan saatiin kotimatkalle Tuula vielä kirittämään matkantekoa. Ympärillä pyörineet tummanpuhuvat pilvet repesivät hieman ennen Wiikinkartanoa. Ja sitä vettä tulikin sitten saavista kaataen. Näkökenttä kapeni ja siinä hilkulla olisiko saanut suoritettua uimamaisterin arvonimen fillarin kyydissä. Hetkeä aiemmin olin miettinyt että pidetäänkö pieni jaloittelutauko Wiikin kartanolla ja siitä se ajatus sitten lähti. Porukka näki huitomiseni ja kaartoi perässä pihaan ja samalla vauhdilla sisälle lämpöisen kahvikupin ääreen. Kaatosateen muuttuessa pieneksi tihkusateeksi, pyyhkäistiin loppu 14 kilometriä Viitasaaren torille pitämään loppupalaveria. Kokovartalohuuhtelusta ei hirveitä traumoja jäänyt, vaan väläyteltiin jo 200 kilometrin lenkkiä lähitulevaisuudessa.
