Porthanin jalanjäljillä

Viitasaaren Ruuskat ja yhteys Wirmaila-sukuun

Wirmaila – suvun yhteydet Viitasaarelle

Päijänne – Keiteleen vesireitti päättyy Keiteleen ns. pohjaan eli nykyään Keitelepohja -nimellä tunnettuun kylään.
Tämä vesireitti ja -alue on jo esihistoriallisella ajalla toiminut pyynti- ja asuinalueena esi-isillemme, tästä todisteena on lukuisat arkeologiset löydöt Keiteleen rannoilta. Niemet ja saaret jakavat Keiteleen kolmeen altaaseen: Ylä-Keitele (80 km²), Keski-Keitele (330 km²) ja Ala-Keitele (88 km²). Koko vesireitille matkaa kertyy Lahden tienoilta Keitelepohjaan noin 400 kilometriä.

Niilo Olavinpoika

Keitelepohja kuului Padasjoen Wirmailan kylässä asuneen Niilo Olavinpojan ja myöhemmin hänen poikansa Olavi Niilonpojan erämaa-alueisiin. Kun erämaa-alueet otettiin kruunun haltuun Kustaa Vaasan asutuspolitiikan seurauksena, maita tarjottiin isännille verolle pantaviksi. Tilanne oli ota tai jätä tilanne. Jos asuttajia eli veronmaksajia ei löytynyt, katsottiin maan kuuluvan kuninkaalle. Toiset laittoivatkin pystyyn ns. savun ja ilmoittautuivat verolle, mutta muutaman vuoden päästä heitä ei enää maakirjoista löydy.
Toisin oli Wirmailan isännän asiat. Ensimmäisten uudisasukkaiden joukkoon kuului Olavi Niilonpojan poika, Esko Olavinpoika. Hän maksoi veroja kruunulle alueesta vuosina 1552 – 1597, huolimatta siitä, että maksoi veroja myös kotitilaltaan Wirmailasta. Vuonna 1580 hänet mainitaan Siilinsalossa isäntänä, joten on oletettavaa, että hän siirtyi kokonaan Keiteleen pohjukkaan. Esko Olavinpojan hämäläisjuuret tulivat selväksi savolaisten uudisasuttajien keskuudessa. Hän käytti korkonimeä Hämäläinen. Tällä hän identifioitui alueen todellisiin alkuperäisiin omistajiin muualta tulleiden joukosta. Kuoltuaan vuonna 1598, alueiden hallintaa jatkoivat hänen poikansa Matti ja Erkki.
Esko oli nauttinut elämänsä aikana suurta arvostusta viitasaarelaisten keskuudessa, olihan hän toiminut lautamiehenäkin. Siitä huolimatta talo siirtyi isännän veljen pojalle Juho Ruuskalle. Hänet mainitaan asuttavan taloa v 1616 ja isäntänä hän toimii vuosina 1617-38. Eskon Niilonpojan veli, joka jäi isännöimään Wirmailaa, oli nimeltään Rusi ja on arveltu, että Ruuska sukunimi olisi muunnos Rusinpoika -patronyymistä.
Wirmailan tila ilmeisesti autioitui hetkellisesti  ja myöhemmin sen asutti mies nimeltä Wilmar. Käräjäpöytäkirjassa mainittua Wilmaria on tapana kutsua ensimmäiseksi Wilmariksi. On esitetty toistaiseksi todistamaton arvelu, että
Virmailan suku olisi Wilmarin sukua. Uskotaan näet, että Wilmarin talo kulki perintönä samassa suvussa, ja tiedetään, että Virmailassa oli 1500-luvulla Maunu Wilmarinpoika. Maunun isää on kutsuttu toiseksi Wilmariksi. Nimillä kun oli tapana kulkea sukuperintönä, ja niin oletetaan tapahtuneen myös Wirmailan talossa.
Leo Suomaa on esittänyt, että toisella Wilmarilla saattoi olla Niilo-niminen poika tai tyttärenpoika tai vävy. Joka tapauksessa Virmailassa olivat 1500-luvun alussa isäntinä Olavi Niilonpoika ja Wilmar Niilonpoika.
On lisäksi oletettu, että toisella Wilmarilla olisi ollut jokin sukuyhteys Maakesken Rasvalan taloon. Joka tapauksessa Heikki Maununpojan pojat, veljekset Jaakko ja Matti Heikinpoika, olivat Rasvalan isäntinä 1500-luvulla. Tätä kautta myös Wirmailan suku voisi olla ensimmäisen Wilmarin sukua.
Dna testit sulkevat pois suoran isälinjan Niilo Olavinpojan ja Wilmarin välillä.
Wilmarin isälinjaisia jälkeläisiä on tutkittu geneettisesti. Virmailan suvun kantaisäksi on valittu ratsutilallinen Heikki Pietarinpoika. Hän lienee syntynyt noin 1586, kenties Padasjoen Hinttolassa tai Padasjoen Maakesken Rasvalassa. Heikki kasvoi Padasjoen Jokioisten Saksalassa. Virmailan ratsutilan omistajaksi hän tuli 1613. Heikin jälkeläisten  haploryhmä on eri kuin Niilo Olavinpojan jälkeläisten,  eli Ruuska – Ruuskanen suvun miesten. Tämä sulkee siten pois mahdollisuuden että Wilmar olisi ollut Olavi Niilonpojan suora jälkeläinen. Sukuyhteys tulee muuta kautta, jos on tullakseen.

Siilinsalo

Ruuskan tila sijaitsee Siilinsalon saaressa, Keiteleen pohjukassa. Saari on suuri, ja siellä on ollut metsälappalaisten asutusta ammoisina aikoina, muinaislöytöjäkin on tehty lukuisia. Siilinsalo ( Sidensalo) on ollut lappalaisten eränkävijöiden talvikylä, Siiti (kolttasaamelaisten siid). Keiteleen Siilinsalossa on ollut tyypillinen lappalaisasutus ennen Wirmailan isäntiä. Onhan Siilinsalon ympäristössä  olleet erinomaiset erämaat ja mainiot kalavedet. Ei ihme, että alue houkutteli hämäläismiehiä ja niiden luovuttaminen kruunulle ei tullut kuuloonkaan.
Ruuskan suku asutti saarta aivan meidän päiviin asti eli 1960-luvulle.
Vuonna 1638 Juho Ruuska asuu Siilinsalossa, vaimonsa, kahden poikansa  ja näiden vaimojen kanssa suurperheessä. 1700-luvulla Ruuskan suku jatkaa Siilinsalon tilan kehittämistä, kunnes vuonna 1750 voimaan tullut laki, tilojen lohkomisesta jakaa tilan kahteen osaan.  Kahelinien suvulle myöhemmin kuuluvaan Kahilaiseen (ent. Siilinsalo) sekä Ruuskaan.
Kahelinien lukkarisuvusta voit lukea blogistani sanomalehti  Keskisuomalaisen sivuilta. https://blogit.ksml.fi/porthanin-jalanjaljilla/21059/
Tämän jutun kirjoittajan sukujuuret kietoutuvat sekä Ruuskan että Kahelinien sukuihin useita eri reittejä. Tuoreimmat tiedoissani olevat naimakaupat näiden kolmen suvun, Ruuska – Kahelin – Stranius välillä on tehty 1800-luvun lopulla. Straniuksen tyttäriä naitiin mieluusti sekä Ruuskan että Kahelinien suvun taloihin emänniksi koko laajan Keitelepohjan kylän alueella.  Isoäitini Eilin Stranius syntyi Siilinsalon saaressa v. 1913, Kahilaisen rannassa sijaitsevassa pienessä mökissä. Siilinsalo – Kahilainen -tilan  emäntänä hääräsi silloin Maria Juliana Stranius s. 1862.

Ruuskan suku geneettisesti

Viitasaari DNA -projektin perustaa valettaessa, ensimmäisenä oli mielessäni tämä Siilinsalon saaren varhaisimman väestön alkuperä. Siilinsalon Ruuskan suvun kantaisän ja erityisesti Kustaa Eskelinpoika Ruuskan s. 1672, mieslinjainen jälkeläinen olisi löydettävä testiin.  Paikallisen huoltoaseman baarissa isäntiä haastatellessa sain vihjeen, että käypäs tyttö siellä yhdessä pirtissä pyörähtämässä. Ja tyttöhän kävi, menestyksellä. Dna puikot pyörähtivät poskien sisäpinnassa ja homma oli sillä selvä.
Ruuska – Ruuskanen sukua on tutkittu nyt Viitasaari DNA -projektissa 5 eri haarasta. Viitasaaren Ruuskien suku kuuluu ns. hämäläisklaaniin, joka erkaantui pre savo-karjalaisista jo noin 4300 vuotta sitten. Tämän hämäläisheimon jakaantuminen kahteen leiriin, Kanta-Hämeen sukuihin ja Varsinais-Suomessa enimmäkseen esiintyviin sukuihin tapahtui noin 3500 vuotta sitten. Ruuskan suku kuuluu jälkimmäisiin. Ruuskan suku on siis hämäläispuussa oksalla L1025+. Tuo mutaatio on syntynyt jo noin 2500 vuotta sitten, joten kovin kaukana ajassa ollaan.
Ruuska – Ruuskanen suvusta ei ole tehty tietääkseni yhtään BIG Y testiä, jotta tarkempaa tietoa olisi mahdollista saada. SNP L1025 on sen sijaan vahvistettu positiiviseksi useammalta suvun edustajalta. Tämä miesklaani on sellaisenaan melko harvalukuinen. Esiintymistä on mm. Turun rannikkoseudulla ja Porin alueella.  Myös Keski-Suomessa esiintyvä Tawast -suku kuuluu tähän haaraan. Ruuskan suvun sitominen lähemmin näihin muihin saman geneettisen klaanin sukuihin  vaatisi ehdottomasti tarkempaa testaamista,  ainakin yhdestä jälkeläisestä.

Kommentit

  • Antti vaari

    Kiinnostava juttu: DNA, Tavast ja Virmaila

  • mugurel

    Brusius ei ollut Eskon veli. Hän näkyy Padasjoen Virmailassa vuoteen 1588 asti, jolloin hänen tilansa yhdistetään Hannu Pekanpojan tilaan. Brusius on yksiselitteisesti Eskonpoika eikä Ollinpoika. Joko Brusius kuoli tuolloin tai muutti ehkä Rautalammille. Mutta hän ei siis ole Esko Ollinpojan veli. Sumiaisten kylään v. 1567 muuttanut Ollli Ruuskanen voisi olla hänen poikansa.

  • mugurel

    Kirjoitat näin: Kuoltuaan vuonna 1598, alueiden hallintaa jatkoivat hänen poikansa Matti ja Erkki.
    Kysyn: Miten kuolleet voivat jatkaa hallintaa?!
    Pitää kirjoittaa: Eskon kuoltua (tai Hänen kuoltuaan) alueiden hallintaa jatkoivat hänen poikansa Matti ja Erkki.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*