Porthanin jalanjäljillä

Argillanderien kantaisän DNA maailmankartalla

Argillander suku Viitasaarella ja Pihtiputaalla

Vanhan Saarijärven historia kertoo, että Saarijärven ensimmäinen vakinainen kappalainen oli myöhemmin kirkkoherraksi nimitetty Israel Erici Argillander. Hän toimi kappalaisena vuodet 1653 – 1682. Hän asui ensimmäisenä virkavuotenaan seurakunnan pappilassa Kolkanniemessä. Sitten hän hankki itselleen muutamia vuosia autiona olleen Taipaleen talon ja siirtyi asumaan sinne. Kolmekymmenvuotisen kappalaisen uran jälkeen Israel Argillander valittiin vanhana miehenä kirkkoherra Raumannuksen seuraajaksi. Ilmeisesti hän toimi aluksi (1682 – 87) virkaa tekevänä kirkkoherrana, koska hänen kirkkoherrakaudekseen sanotaan vuodet 1687 – 91.

Maila Arkisalo on tutkinut kirkkoherran taustaa.  Oliko hän sukua Savon Argillandereille, ottiko mahdollisesti vaimonsa sukunimen, tuliko hän Inkerinmaalta, Baltiasta tai Ruotsista, jossa nimeä esiintyy, Israel Argillanderin nimeä ei ole löydetty Turun, Uppsalan, Wittenbergin eikä Rostockin yliopistojen oppilasluetteloista. Helsinkiläisyyden Bergholm lienee löytänyt suoraan historiantutkija Matthias Akianderin Herdaminnesstä (ilmestyi 1868 – 69).  Savon Argillandereiden kantaisä oli puolestaan tunnetusti Kuopion (Tavisalmen) ensimmäinen kirkkoherra Eskil (Aesschillus) Kauhanen, joka tuli erämaapitäjäänsä Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla pitäjän ollessa valtakunnan rajan takana Venäjän puolella.

Furiiri Israel Israelinpoika Argillander

Israel Israelinpoika Argillander  palveli Porin kaksinnuspataljoonassa ja Porin jalkaväkirykmentissä ilmeisesti korpraalinna. Sitten hän pestautui Sysmän komppaniaan alimajoittajaksi (sec. fourier) vakinaisen furiirin, majoittajan jouduttua vangiksi. Vuoden 1711 palkkauslistassa hänet mainitaan vakinaisena furiirina.  Furiiri Israel Israelinpoika Argillander kaatui Napuen  taistelussa 19.2.1714. Häneltä jäi tuolloin kuitenkin perillinen, vuonna 1713 syntynyt poika ja  tuleva korpraali Israel Argillander, jonka jälkeläisiä Viitasaaren ja Pihtiputaan Argillanderit ovat.

Sofia Moras oli mitä ilmeisimmin furiiri Israel Argillanderin vaimo ja niinikään korpraalin äiti. Hänet mainitaan Saarijärven henkikirjassa 1711-12 yhdessä puolisonsa Israel Argillanderin kanssa . Seuraavan kerran hän löytyy vuodesta 1727 vuoteen 1731 Saarijärveltä leskenä tyttäriensä Anna Elisabetin ja Helena Sofian kanssa. Hän kuoli 5.1.1761 Pihtiputaalla 79-vuotiaana seurakunnan haudattujen luettelon mukaan. Sofia Moras vietti ilmeisesti vanhuuden päivänsä poikansa korpraali Israel Argillanderin luona. Moras nimeä on koitettu selvitellä aikojen saatossa, Heikki Vuorimies on käsitellyt laajasti Genos-lehdessä olleessa artikkelissaan Luutnantti Jöran Morasin taustaa ja elämänvaiheita. Ensimmäisen kerran hänet mainitaan 1663 Hämeen jalkaväkirykmentin kapteeni Herman Mellinin komppanian korpraalina nimellä Jöran Bertilsson, sitten vuoden 1670 palkkauslistassa Henkikomppanian lippumiehenä (förare). 1676 hänet ylennettiin vääpeliksi, pari vuotta myöhemmin vänrikiksi, jolloin hän ensimmäisen kerran esiintyy nimellä Moras. 1680 hänet siirrettiin Johan Brandtin komppaniaan ja ylennettiin luutnantiksi. 1694 perustettiin Rautalammin komppania, johon Brandtin päällystö Jöran Moras mukaan lukien siirrettiin. Hän haavoittui Narvan taistelussa vakavasti ja sai eron 11.11.1701. Virkatalona hänellä oli Saarijärven Tarvaala eli Tarvainen. Hän kuoli vuosien 1702-1704 tienoilla. Mitään varmuutta sukunimen alkuperästä ei kuitenkaan ole löytynyt.

Dna tutkimuksella lisävalaistusta Argillandereiden taustaan

Vastavalmistuneen Y-kromosomitestin ( YDNA67) tulokset ovat mielenkiintoiset. Näytteen antaja on suorassa isälinjassa Saarijärven kappalaiseen eli vuonna 1630 syntyneeseen Israel Erici Argillanderiin. Haploryhmä on R1b ja sen todennäköinen alaklaani U152. Asia voidaan päätellä tässä vaiheessa, kun SNP testitulosta ei ole vielä käytettävissä Y67-1 osuman perusteella joka löytyi ns. sattumalöydöksenä Pihtiputaalta. Tämän isälinjaisen geneettisen serkun vanhin tunnettu esi-isä on syntynyt 1865 Pihtiputaalla. Poika oli piian avioton lapsi. Tämän Maria – nimisen piian elämänvaiheisiin kuuluu  jaksoja Argillanderien isännöimissä taloissa. Geneettinen etäisyys on tuolla testituloksella arvioitavissa siten, että yhteinen esi-isä näille miehille olisi elänyt 73 % todennäköisyydellä viimeisen 4 polven sisällä. Tämä osunee luontevasti tiedossa oleviin historiallisiin faktoihin.

Argillanderien isälinjaiset geneettiset serkut ovat läntisen Euroopan alueelta pääsääntöisesti. Suomesta ei tällä hetkellä löydy tuo pihtiputaalaisen jälkeläisen lisäksi muita. Ruotsin puolelta mm. Taalainmaalta löytyy useampi geneettinen serkku. Näiden serkkujen sukujuuret ovat Moran alueella Keski-Ruotsissa.

Moralla on pitkä ja tapahtumarikas historia, millä on ollut iso vaikutus sekä Taalainmaan että Ruotsin kehitykselle. Aluetta kutsutaan joskus Ruotsin sydämeksi, koska sieltä lähti liikkeelle Kustaa Vaasan johtama ruotsalaisten kapina Tanskaa vastaan vuonna 1521. Kapina johti lopulta tanskalaisten karkottamiseen ja Ruotsin itsenäistymiseen. Israel Argillanderin puoliso oli nimeltään Sofia Moras, joten ei voi välttyä ajatukselta, että olisiko tuo Taalainmaan pitäjä jotenkin kytköksissä sukuun? Joka tapauksessa geneettisen sukulaisen sukupuusta löytyy yksi Suomeen siirtynyt henkilö ja hän on Fins Mats Matsson Feijen, s. 29.3.1700 Ötsnor, Mora k. 6.10.1742 Suomessa.

Argillanderit maailmankartalla

Y Kromosomin perusteella osumia on suhteellisen vähän. Y12 tasolla “exact matches” nimikkeellä osumia löytyy vain reipas sata, joista suurin osa menee Irlantiin, Englantiin ja Saksaan ja Ruotsiin. Vain yksittäisiä löytyy sen jälkeen mm. Espanjasta ja Italiasta sekä muista Euroopan maista. Y12-1 tasolla sama painotus säilyy, poikkeuksena Ranska, josta  löytyy kuitenkin tällä määrityksellä jopa 50 geneettistä serkkua. Mitä lähemmäksi tätä päivää tullaan aikaikkunassa, sitä harvemmaksi käyvät isälinjaiset sukulaiset. Y37:lla löytyy enää neljä henkilöä ja Y67 tasolla vain kaksi. Nämä ovat Ruotsissa kaikki, lukuunottamatta Pihtiputaalta löytynyttä lähiosumaa. Jos SNP U152 osoittautuu todeksi laboratoriokokeiden jälkeen (erittäin todennäköistä) , Argillanderien kantaisän geneettinen pohja olisi silloin hyvin eteläeurooppalainen, ns. Italo-Celtic. Alaklaanin vahvimmat esiintymislaueet olisivat seuraavat: 20-44% miehistä kuuluu tähän klaaniin Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa ja Länsi-Puolassa, joillakin tietyilla alueilla Englannissa ja Saksassa esiintymistiheys on lähemmäs 15% luokkaa.

Argillanderien muinaisten esi-isien geneettinen levinneisyyskartta on sen jälkeen tämän näköinen:

U152_Frequency_Map_2011_3sm

Lähteet: Keski-Suomen Argillanderit ry, Wikipedia, U152.org

 

Kommentit

  • Anne Aurasmaa

    Jäin miettimään, mikä olisi mahdollinen yhteys äidin (Moras) ja Y-perimän välillä?

  • xxxxxxxx

    Tuo sama Anne Stranius on ftdna yhtiön geenitestin mukaan etäisiä serkkujani,siinä testin tehneet saavat muiden testin suorittaneiden henkilötiedot jos sukulaisuus geneettisesti todetaan.Löytyy muutama sukunimi joita esiintyy molempien suvuissa,ei kuitenkaa tässä esitettyjä.En ole kuitenkaan kyseistä habloryhmää koska suoraa isälinjaa ilman naista siinä välissä ei ole,ryhmäni on i.Finders testi näyttää kokonaisperimän ja ei ole riippuvainen isä tai äitilinjoista,Y testi näyttää isä ja mtdna testi äitilinjan.

  • Anne-Margit Stranius

    Anne Aurasmaa, lähtökohtaisesti mietin kirjoittaessani, että koska Argillanderien osumia on Taalainmaalla ja Moras – nimisessä pitäjässä ja puolison sukunimi on Moras, että olisiko suku tullut alueelta ja tuonut puolison tullessaan. Hypoteesi on edelleen olemassa ja voimissaan. Joka tapauksessa Ruotsin kautta on pitkässä juoksussa tultu.

    Kiva kuulla, että blogi tavoittaa kaukaisia serkkujakin. Voit laittaa viestiä minulle sähköpostilla, jos haluat Mr Viikinki. I – haploryhmää on myös oma isälinjani. Ehkä kaukainen serkkuus tulee sitä kautta esim Satakunnasta.

  • Tuija Vuori-Listov

    Olipas mielenkiintoista tietää mistäpäin Argillander suku lähtöisin, itse olen Israel Argillanderin jälkeläisiä ja mieleni on tehnyt mennä Italiaan, Ranskassa kävin ja Sveitsiinkin haluaisin mennä..onko sisäsyntyistä haluta mennä paikkoihin missä esi isät ja äidit kotoisin ? :-)

  • Gary Argillander

    My name is Gary Argillander this information is very interesting I live in Montana USA

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*