»I Viitasaari kyrkas sakristia förvaras ett porträtt, stort knästycke i ölja, om hvilket traditionen förmäler, att det skall framställa kkherden Sigfrid Porthan, hvaremot enligt en anteckning i kyrkarkivet, detta porträtt skall framställa kapellanen Matthias Strannius, död 1735.»
Viitasaaren kirkonarkisto (VKA), kalusteluettelo 24.3.1748
Viitasaaren kappalainen Matthias Strannius 1660 – 1735 ( vasemmalla)
Viitasaaren kirkkoherra Bendictus Canuti Cunelius 1622 – 1690
Sukututkijan alkutaipaleelta
Sattuipa allekirjoittaneen tutkimusuran alkutaipaleella sellainen tapaus, että hänpä lähti isoäidin kertomuksia vanhasta pappissuvusta tarkistelemaan Jyväskylän maakunta-arkistoon. Vuosi oli 1988. Samana syksynä olin ottanut opiskelupaikan vastaan Jyväskylän Yliopiston taidehistorian laitoksella. Tarkoitus oli tietenkin aloittaa väkevästi vuosien opinnot, mutta toisin kävi. Ensimmäiset kolme kuukautta vierähti arkistossa ja luennoille en ehtinyt juuri lainkaan. Mutta tuopa tuottikin yllättävää tulosta!
Pappismuotokuvia
Kirkon inventointiluettelosta vuodelta 1748 löytyi maininta, että esi-isästäni kappalainen Mathias Straniuksesta olisi maalattu muotokuva ja sitä säilytettäisiin kirkon sakaristossa. Neoviuksen teksteissä taas mainittiin myös se, että kuvaa oli luultu H.G Porthanin isän Sigfrid Porthanin muotokuvaksi lie vuosisatoja, mutta se ei sitä ollut. (Neovius, Ad., Spridda anteckningar rörande Henric Gabriel Porthan. Historiallinen arkisto (HArk) XV. Helsinki 1897, 221). Vanhan Viitasaaren historia oli tuolloin melko tuore laitos ja sitä selaillessa silmiin osui kaksi pappismuotokuvaa, mutta kummankaan niistä ei mainittu olevan Straniuksen muotokuva. Toisen kerrottiin esittävän kirkkoherra Bendictus Cuneliusta ja toisen Sigfrid Ignatiusta.
Soitto seurakuntaan silloiselle kirkkoherra Karjalaiselle vahvisti asian. Ei ole ei. Hän katselee kahta muotokuvaa tässä työpöytänsä edessä olevalla seinällä, mutta kumpikaan niistä ei esitä Straniusta.
Diiliä pukkaa
Tuore filosofian ylioppilas oli ihmeissään. Uskaltaisiko varata ajan arvovaltaiselle, pitäjänhistoriikin kirjoittajalle, apulaisprofessori Erkki Markkasen pakeille? Jospa hän kertoisi, mistä hän on lähteensä löytänyt. Siis siihen, että tuo toinen maalaus esittää juuri Ignatiusta. Ei esi-isä Straniusta tai kuuluisaa Porthaniakaan. Siinä kun ei ajan tapaan ollut kuvaan maalattua nimitekstiä. Cunelius sen sijaan oli selvä tapaus. Taulussa kun luki selvästi näin: A Aetatis Suae 53 Bened. C. Cunel: P. Vitas: A. 1675.
Aika varattu. Vastaanotolla hämmästynyt historiankirjoittaja Markkanen lupaa kaivella lähteen esiin, jos tulen ensi viikolla uudestaan. Ja minä menin. Mutta kuinka ollakaan, seuraavalla viikolla sama juttu. Ja seuraavalla. Kahdeksannella kerralla hän pyyhkii hikeä otsaltaan ja toteaa, ettei mitään lähdettä ole olemassakaan. Hän ei yksinkertaisesti ole löytänyt mitään lähdettä, josta hän olisi tiedon voinut saada. Että voitaisiinko tämä asia sopia jotenkin? Jos vaikka kirjoittaisimme yhdessä asiasta artikkelin?
Melkoinen tilanne ensimmäisen vuosikurssin taidehistorian opiskelijalle. Ettäkö ihan diiliä tekemään?
Kuinka muotokuvasta tuli Ignatius?
Se miten Sigfrid Ignatius päätyi Vanhan Viitasaaren historian lehdille kuvatekstiksi kyllä selvisi myöhemmin.
Pitäjänhistoria oli jo painoon menossa, kun Markkaselle tuotti harmaita hiuksia vielä pappismuotokuvat. Toisen kohdallahan oli malli selvillä, mutta toiseen olisi hyvä ollut saada tieto mukaan. Historioitsija Markkanen päätti jättää tehtävän asiantuntijoiden ratkottavaksi. Hän toimittaa mustavalkokuvan maalauksesta taidehistorian laitoksen silloiselle apulaisprofessori FL Kaarina Pöykön pöydälle. Pöykkö ei kuitenkaan asialle ehdi tehdä mitään. Pitäjänhistorialla on jo kiire lähteä painoon ja kuvatekstin Markkanen tempaiseekin ns. hihasta. Muotokuvaparka.
Markkanen siis pyyhki hikeä ja ehdotti yhteisen artikkelin tekemistä. Myöhemmin tuo artikkeli ja oikaisu julkaistaan Suomen sukututkimusseuran julkaisemassa Genos lehdessä vuonna 1994, tämän kirjoittajan toimesta ja kirjoittamana. http://www.genealogia.fi/genos-old/65/65_64.htm.
Tunnettu suomalainen kulttuurihistorioitsija K. Meinanderkin oli jo aikoinaan löytänyt tuon inventointimerkinnän ja kirjannut sen painettuun sanaankin, mutta tietoa ei Markkanen epäonnekseen löytänyt. Muotokuva löytyy teoksesta K. MEINANDER ”Porträtt i Finland före 1840” Söderström&C:o Förlagsaktiebolag, Helsinki 1931.
Mutta vielä enemmän ihmetystä käänteet aiheuttivat Ignatiuksen suvun keskuudessa. Elettiin kevättä 1989. Suvun keskuudesta valikoitui puhemieheksi silloinen päämies, geologian professori Henrik Ignatius, joka soitti minulle kotiin. Hän kertoi, että he olivat juuri vakuuttaneet tämän 1600-luvun taideteoksen kuljettaakseen sen heidän suvun kokoontumiseen ja juhlaan Helsinkiin, Hotelli Hesperiaan. Että mitä pelleilyä tämä on? Kuka te olette, ja mihin perustatte väitteenne? Vastasin, että voittehan te sen sinne minun puolestani kuljettaa, mutta teidän esi-isäännehän kuva ei kuitenkaan esitä.
Taisi jäädä siirto tekemättä.
Myöhemmin vielä saman keväänä ja paikallislehden saattelemana, kävin naputtelemassa pienen messinkilaatan kappalaisen muotokuvan tervattuun kehykseen. Matthias Strannius 1660 – 1735. On ja pysyy!
Yhteydet Padasjoelle
Dna -sukututkijan näkökulmassa on aina ripaus numerotietoa. Omatkin geenini kertovat, että minussa virtaa etäisesti ainakin joku linja padasjokilaista verenperintöä. Tai itse asiassa tässä tapauksessa toisinpäin. Padasjokilaiset ovat saaneet ammoin ripauksen viitasaarelaisuutta. Muutenkin kuin erämetsien miesten kautta.
Eräs kytkös paikkakuntien välille syntyykin juuri muotokuvassa olleen kirkkoherra Benedictus Canuti Cuneliuksen myötä. Hänen tyttärensä Elisabeth Cuneliuksesta k. n. 1731, vihittiin Matthias Sigfridi Favorinin, Hattulan kappalaisen puoliso. Heidän tyttärestään Elisabethista s. 1693, taas tuli Padasjoen Wirmailan emäntä, puolisonaan Heikki Gabrielinpoika Wirmaila. Viitasaarelaisten juuristossa on hyvin monella Benedictus Cuneliuksen jälkeläisiä ja sukunimi on edelleen elinvoimainen laajalla alueella. Elisabeth Wirmaila on mm. tämän kirjoittajan ensimmäinen serkku 8 polven takaa, Elisabethin Pentti-veljen kautta.
Benedictus Cuneliuksen jälkeläisten y kromosomitutkimuksen mukaan hänen haploryhmänsä on N-CTS3451+, East Chudes.
Eino kontkanen
Kontkasen sukukirjasta löytyy Seppo Ignatius (taulu 407) ;puoliso Maija Sisko Varis.
Anne-Margit Stranius
Eino, haploryhmä on Cuneliuksella siis N-CTS3451+. Ryhmähän on melko vähälukuinen Suomessa, enemmälti Itä- Suomen puolelta löytyy jälkeläisiä. Esi-isiksi on kirjattu aika monta Karjalan Kannaksen suunnasta tullutta mieslinjaa, mm. Lappalainen, Hännikäinen, Palviainen, Repo jne.
Tiina
Ystäväni sukunimi on Kella, ja hän polveutuu myös Cuneliuksista isänsä kautta. Kellä on siis yksi ” suomennettu” versio Cunelius- nimestä.
Anne
Äitini ja tätini olivat Kuneliuksia, joten täältä löytyy Cuneliuksen jälkeläisiä. Tätini teki aikoinaan sukututkimusta ja esi-isä on juuri tuo Benedictus Canuti Cunelius.