Eilen vietimme ystävänpäivää. On tärkeää, että ihmisellä on ystävä. Niin lapsella kuin varttuneella.

Yksinäisyys on tappava tauti. On todettua, että yksinäisyys on pahimmillaan moninkertainen terveyshaitta esimerkiksi ylipainoon verrattuna.

Suomen yläkouluikäisistä, 14–15-vuotiasta, noin joka kymmenes on yksinäinen, ilman läheistä ystävää. Keski-Suomessa pojat ovat muiden maakuntien poikia yksinäisempiä. Tämä on ongelma. Tämä on vakavimpia asioita, joita nuori ihminen voi elämässään kokea. Kaiken keskellä yksin. Tässä maailmassa, joka on niin näkyvä ja peittelemätön, niin varhain.

Ajattelen, että yksinäisyys on voitettavissa. On nähtävä kirkkaasti, mitä täytyy ihmisessä kehittää, että hän toimii toisten ihmisten suhteen kunnioittavasti ja toisenkin parasta ajatellen. Empatia on taito, jota voi kehittää ja oppia. Yksinäisyyden voittaminen on kasvatuksen asia.

Toivon, että me aikuiset opettaisimme lapsille kaverivastuuta. Korostaisimme sitä. Laittaisimme lapset ajattelemaan heidän omaa vastuutaan, kaverivastuuta. Mitä se sitten olisi?

Kaverivastuu on sitä, että lapset oppivat toimimaan erilaisten ja kaikkien vertaistensa kanssa. Toista ei suljeta pois. Esimerkiksi syntymäpäivät kannattaisi yrittää järjestää tavalla, jossa yksi ei jäisi ilman kutsua. Lapset on kasvatettava ottamaan vastuuta itsestään ja toisistaan ikävaiheen mukaisella tavalla. Kiusaaminen saadaan vähenemään, kun lapset ymmärtävät enemmän huonon käytöksen ja toiminnan seurauksia.

Mitenpä me aikuiset? Toivon, että me tuemme ystävyyttä ja kaveruutta. Se on kaikkien lasten etu. Se on koko yhteiskuntamme etu. Ei vain oma lapsi, vaan kaikki lapset. En vain minä, vaan me. Ei vahvojen yhteiskunta, vaan vahva yhteiskunta. Sellaisessa Suomessa ja Keski-Suomessa ystävänpäivä voi olla jokainen päivä.