Omalla nimellä, suoralla tiellä

Vain sivistys meidät pelastaa

Suomi on muuttumassa. Suomi on murtumassa. Olen todistanut tätä muutosta läheltä järjestöaktiivina, opetusministeriön virkamiehenä, Vanhempainliiton toiminnanjohtajana ja tällä hetkellä Suomen lapsiasiavaltuutettuna – lähes 20 vuotta. Suomi on muuttumassa maaksi, jossa lapsen vanhemmat ja kotikunta määrittävät yhä enemmän, mitä lapsesta tulee.

Eilen laskimme täällä Jyväskylässä seppeleet Väinö Voionmaan muistomerkille. Teimme tämän kunnioittaaksemme niitä sukupolvia, joiden työn ansiosta minäkin olen saanut käydä laadukasta peruskoulua, jossa me kaikki oppilaat saimme samat kirjat.

Enää näin ei ole. Tasavaltamme Presidentti avasi viime viikolla Yhteisvastuu-keräyksen, jolla kerätään varoja köyhien perheiden lasten koulutarvikkeisiin. Minun lapsuudessani valtio ja kunta huolehtivat, että jokaisella lapsella on aapinen, jopa ne puuvärit.

Tällä rikkaalla maalla ei ole enää varaa kouluttaa kaikkia lapsia täyteen lahjakkuuteen. Kaikille lapsille ei ole varaa hankkia kirjoja, vaan kotien odotetaan ostavan esimerkiksi tehtäväkirjat. Lukuisilla matkoillani tässä maassa olen puhunut satojen ja satojen opettajien kanssa. Joulukuussa hetki ennen joululomien alkamista kysyin yhdeltä opettajalta toivetta ensi vuodelle: tehtäväkirjat jokaiselle lapselle, ei monisteita, vaan kirjat.

Kun sivistys katoaa, maamme alkaa hiljalleen repeytymään – heihin, meihin. Ihminen, joka ei pääse täyteen lahjakkuuteen ympäristön tukemana, vaurioituu. Hän pettyy ja katkeroituu unelmista, jotka eivät olekaan häntä varten. Tätä katkeruutta on paljon, koska päättäjämme eivät ymmärrä, mitä häpeää he viljelevät maahamme. Suomeen.

Suomi on uudistettava sivistykseen. Jotta näin kävisi, on ymmärrettävä, millä tiellä olemme:

  • Lasten oppimistulokset laskevat. Enemmän kuin joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea.
  • Vuonna 2030 korkeasti koulutetun työikäisen väestön osuus on maassamme alle EU- ja OECD-keskiarvon.
  • Vuonna 2031 on kouluista jäljellä enää noin 1500. Vuonna 1990 kouluja oli noin 5000.
  • Suomen osaamistaso laskee, kun sen pitäisi nousta.

Poliitikot sumuttavat tai eivät vain kertakaikkisesti ymmärrä edellä olevaa. En tiedä, kumpi on lopulta vaarallisempaa, sumutus vai ymmärtämättömyys, mutta lopputulema on sama.

Se on häpeää, kun lapsella on monisteet, muilla kotien ostamat kirjat. Se on häpeää, kun opetustoimen johto käskee opettajia ohjaamaan ne lapset kirjastolle, joilla ei ole kotona digivälineitä läksyjen tekoon. Se on häpeää, kun tämä maa rankaisee koulussa köyhyydestä. Se on häpeää, kun oman kylän koulu lakkautetaan ja sullotaan lapset joka aamu autoihin tunneiksi irti elin- ja kasvuympäristöstään. Se on häpeää, kun opettaja on voimaton tässä muutoksessa.

Päättäjien olisi hyvä joskus hypätä liikkuvaan junaan ja mennä sinne, missä hätä ja puute ovat, missä elämä muuttuu kuolemaksi. Sinne, missä tämä yhteiskuntamme epäonnistuu. Jos päättäjät menisivät ja tämän kokisivat, ei meillä olisi lukutaidottomia poikia 15-vuotiaista joka kahdeksas.

Meidän on palautettava sivistyksen voima. Varhaiskasvatus on palautettava jokaisen lapsen oikeudeksi. Neuvolaan ei saa tuoda asiakassetelijärjestelmää, joka altistaa asiakkaiden valikoimiselle. Varhaiskasvatuksen palvelut eli käytännössä päiväkodit on tuotava saman sivistyksellisen suojan piiriin kuin peruskoulu eli liiketaloudellisen voiton tavoittelun ulkopuolelle. Koulukirjat on kustannettava kaikille lapsille, perusopetuksen maksuttomuudesta ei saa tinkiä. Kouluissa on niin sanottu kolmiportainen tuki on saatava toimimaan käytännössä, ei vain puheissa. Kouluverkko on otettava kansalliseen ohjaukseen – seuraavan hallituksen on hyväksyttävä kouluverkko-ohjelma, jossa laitetaan suitset suuruuden ekonomialle, jolla kouluja lakkautetaan. Lapsille ja nuorille toisen asteen opiskelijoille on annettava aikaa löytää lahjansa – jos kasvuaikaa ei ole, ei koskaan aikuiseksi ja aikuisuuden vastuisiin vartu.

Yhteisvastuu-keräys toivoi minulta kirjoitusta, joka julkistettiin Tasavallan Presidentin avattua keräyksen. Kirjoitukseni kertoo ajastamme, Suomesta:

”Sain yhdestä kodista surullisen viestin. Koulu oli pyytänyt vanhempia hankkimaan lapsille tehtäväkirjat. Moni koti osti. Tällä kodilla ei ollut varaa.  

Meillä on ollut maa, jossa kaikilla lapsilla on ollut repussa samat kirjat. Kipinä oppimiseen ei ole ollut kodista kiinni. Tänään on Suomessamme toisin. Kipinä oppimiseen on osalta lapsista hiipumassa. Köyhyys vaikuttaa oppimisen mahdollisuuksiin – köyhyys näkyy repun sisällössä sekä pienillä että isommillakin koululaisilla ja opiskelijoilla.

Pidetään huolta jokaisen reppulaisen tehtäväkirjasta. Ei anneta oppimisen liekin hiipua yhdessäkään kodissa. Pidetään huoli jokaisen reppulaisen oppimisen kipinästä. Ole tukena koulutiellä.”

Sivistyksen paluu, sivistyksen voima – sen me tarvitsemme. Sinä, minä, me.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*