Nupit kaakkoon

Vuosikerta 2011 tulee olemaan erinomainen

Kävitkös festareilla, on kysymys, joka minulle on esitetty useammankin kerran kesäloman päätyttyä. Eikä ihme, kesä ilman festivaalia on kuin, ööh, limonadi ilman hiilihappoa, hodari ilman nakkia, uima-allas ilman vettä ja niin edelleen.

Jos lomaani edeltävät Sauna Open Airin lauantai ja piipahdus Provinssirockissa System of a Downin keikalla jätetään laskuista, niin tämän suven festarisaldoni koostuu Muuramen Naamoista ja Kuopion Rockcockista.

Isommista massatapahtumista kolusin lisäksi vielä Foo Fightersin (lämppäreinään Biffy Clyro, Michael Monroe ja Von Hertzen Brothers) Helsingin Kalasatamassa juhannussunnuntaina ja Iron Maidenin ja Alice Cooperin heinäkuussa Olympiastadionilla.

Muuramen Naamoilla on tunnelma, jota ei hevillä muualta löydä. Jäähyväiskiertueella ollut Sweatmaster soitti viimeisen Keski-Suomen keikkansa pimenneessä yössä Tuomiston tilan aitassa, innostuneen yleisön edessä. Hienon bändin jäsenistä kuultaneen uusissa yhteyksissä varmasti.

Seuraavan päivän pääesiintyjän Die So Fluidin näkeminen samalla piskuisella lavalla oli sekin eksoottista, eikä vähiten bändille itselleen. Edellisenä iltana Pohjois-Englannissa esiintymässä ollut brittiyhtye lensi pistokeikalle Suomeen, ja väsymys painoi Naamat-henkilökunnan mukaan kuulemma rajusti jäsenissä. Vaan kummasti trioon tuli virtaa parin ensimmäisen biisin jälkeen, kun tajusivat missä oikein ovat esiintymässä.

Rockcockin lauantain pääesiintyjä oli vakiintunut Suomen-kävijä Danko Jones. Keikka oli selvästi paras festari/ulkoilmaveto, minkä olen kanadalaistriolta nähnyt. Ja oikeastaan yksi hienoimmista kokemistani Danko Jones -konserteista muutenkin. Uusi rumpalinsa Atom Willard (mm. Rocket From The Crypt, The Offspring) oli mies paikallaan.

Se kovin Danko Jones -keikka on edelleen Tanssisali Lutakossa maaliskuussa 2003 tapahtunut ensikohtaaminen…

Kaikin puolin mukavasti toiminut, ensi vuonna jo kymmenennen kerran järjestettävä Rockcock teki myös kateelliseksi. On se kumma, ettei Jyväskylään saada juurrutettua keskikokoista, toimivaa paripäiväistä rockfestivaalia. Niin sanotun suuren yleisön makuun räätälöity SuomiPop-festivaali ei nyt, anteeksi vaan, tätä koloa täytä.

Mitä tulee tämän vuoden uuden musiikin tarjontaan, niin vuosi näyttää jo nyt, varsinkin kotimaisten julkaisujen osalta, erinomaiselta. Tässäpä muutama esimerkki ostamisen väärteistä tänä vuonna ilmestyneistä albumeista:

Von Hertzen Brothers: Star Aligned, Michael Monroe: Sensory Overdrive, Kotiteollisuus: 11, Fuerteventura: Take Me To Your Leader, Home Junior: Simians & Pies, Verenpisara: Eilinen on kuollut, Samuli Putro: Älä sammu aurinko, Monsteriser: Blessed To Breathe, Jarkko Martikainen, Usko, The Blanko: Flying Colours, Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kaksi lensi tuulen mukaan, Amorphis: The Beginning of Times…

Tulossa on vielä jyväskyläläisen Ghost Brigaden Until Fear No Longer Defines Us, jota uskallan jo nyt povata yhdeksi tämän vuoden kovimmaksi suomalaiseksi metallilevyksi. Itse olen kuullut vasta yhden siivun, mutta ulkomailta jo hiljaksiin tippuvat kritiikit tuntuvat hehkuttavan kovasti.

Kansainvälisellä rintamallakin on ollut ihan jees meininki, hyvyyttä edustavat esimerkiksi nämä kokopitkät: Djerv: Djerv, Fair To Midland: Arrows & Anchors, The Bellrays: Black Lightning, Black Country Communion: 2, Foo Fighters: Wasting Light, Whitesnake: Forevermore ja Rival Sons: Pressure & Time.

Turbonegrosta eronneen Hank Von Helveten alias Hans Erik Husbyn uuden bändin Doctor Midnight & The Mercy Cultin debyyttialbumi I Declare: Treason oli pienoinen pettymys, vaikka tavallaan ihan kelvollista raskasta ja synkkää rockia olikin.

Turbonegro on löytänyt uuden solistin, ja uutta levyä ovat kuulemma väsäämässä. Saapa nähdä, onko Tony Sylvesterista (joka on siis uuden, käsittääkseni yhdysvaltalaisen laulajan nimi) Hankin korvaajaksi. Täältä löytyy livevideota viimekuiselta debyyttikeikaltaan.

Tänä syksynä ilmestyvät vielä muun muassa uudet levyt Opethilta, Mastodonilta, Anthraxilta, Chickenfootilta ja Red Hot Chili Peppersiltä. Jälkimmäiseen kohdistuu tosin ensimmäisen julki tulleen The Adventures of Rain Dance Maggie -singlen perusteella vähän ristiriitaisia odotuksia.

Thrash-veteraani Anthraxin surkuhupaisa sekoilu solistien kanssa näyttää viimein päättyvän kunniallisesti, sillä 1980-luvun kultakauden laulajan Joey Belladonnan kanssa julkaistava Worship Music vaikuttaa kahden kuulemani biisin perusteella olevan tanakkaa jytinää.

Albumihan ehdittiin jo saada muutama vuotta sitten valmiiksi John Bushin korvanneen tuntemattoman Dan Nelsonin kanssa, kunnes Nelson erosi/erotettiin juuri kiertueen kynnyksellä ja levy laitettiin naftaliiniin. Bändin edellinen, mainio We’ve Come For You All julkaistiin vuonna 2003, joten jo on aikakin saada uutta materiaalia pihalle.

ANTHRAX – Fight’em ’til You Can’t by NuclearBlastRecords

Ruotsalaisen progressiivisen raskaan rockin ykkösnimen Opethin ensimmäinen single tulevalta Heritage-levyltä löytyy alta. Death metal -örinää kaipaavat tulevat pettymään, sitä ei ennakkotietojen mukaan ole levyllä lainkaan. Minulle melodisempi versio Opethista kelpaa kyllä.

The Devils Orchard by OpethOfficial

Tässä puolestaan uutta Mastodonia, The Hunter julkaistaan ensi kuussa. Crack The Skyen jälkeen odotukset ovat suorastaan tähtitieteelliset, tämän näytteen perusteella kutkuttelee kyllä mukavasti!

Loppuun vielä vähän kevyemmällä kädellä toteutettua rokkausta, eli Chickenfootin samaten ensi kuussa ilmestyvän Chickenfoot IV -levyn ensimmäinen single. Hyvin groovaa tämäkin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*