Nupit kaakkoon

Suomi ei ole enää musiikin kehitysmaa

Mitä yhteistä on Nightwishillä, Don Huonoilla, Apulannalla, Sunrise Avenuella ja Haloo Helsingillä?

Kaikki nämä bändit ovat konsertoineet (tai konsertoivat tänä vuonna) Helsingin jäähallissa tai Hartwall Areenalla. Ja se on hieno asia.

Suomi oli pitkään musiikillinen kehitysmaa siinä mielessä, että kotimaiset artistit kolusivat klubeja kansainvälisten nimien täyttäessä isommat areenat.

Muistan kun olin Hartwall Areenalla itsenäisyyspäivänä 1999 Eppu Normaalin keikalla yhdessä 12 000 muun fanin kanssa. Lämppäribändi Aknestikin aikana täyttynyttä salia katsellessa oli pakko ihmetellä, että ovatko nämä kaikki ihmiset tosiaan tulleet katsomaan Eppuja. Kyllä olivat.

Edellisenä vuotena Mestarit (eli Kirka, Pepe Willberg, Pave Maijanen ja Hector) oli rikkonut jään: hallikeikkoja voi tehdä myös kotimaisin voimin. Eppu Normaali oli kuitenkin muistini mukaan ensimmäinen suomalainen bändi, joka täytti kyseisen areenan yksin.

Eppujen jälkeen vastaavia tapauksia alkoi tulla pikku hiljaa lisää. Esimerkiksi Nightwish lopetti maailmankiertueensa Hartwall Areenalla 2005 (ja erotti Tarja Turusen keikan jälkeen).

Mestarit oli muuten ensimmäinen suomalainen oman konsertin Helsingin olympiastadionilla järjestänyt esiintyjä. Konkarinelikko esiintyi elokuussa 1999 stadikalla 36 000 kuuntelijalle.

Jos tuolloin olisi ennustettu että 15 vuotta myöhemmin suomalainen rap-artisti esiintyy olympiastadionilla kahtena iltana ja että Apulanta ja Don Huonot myyvät Helsingin jäähallin keikkansa loppuun, niin kovin epäuskottavalta olisi tuntunut.

Ulkomaisia esiintyjiä nähdään Suomessa tänä vuonna vähemmän kuin vuosiin, koska kansainväliset keikkailijat karttavat Venäjää Ukrainan tilanteen takia. Suomi on ollut oiva välietappi Putinlandiaan mennessä. Se hyvä puoli tilanteessa kuitenkin on, että tämän luulisi luovan uutta mielenkiintoa kotimaisia konserttielämyksiä kohtaan.

Jotenkin on sellainen kutina, että ainakin Nightwish nähdään vielä olympiastadionilla.

Kerrottakoon myös, että kävin viime perjantaina Tampereella katsomassa Don Huonoja ja Maj Karmaa Pakkahuoneella. Olin nähnyt Don Huonot edellisen kerran Jyväskylässä 2002 sillä surullisen kuuluisalla keikalla, jossa Kalle Aholan ja Kie Von Hertzenin keskinäinen kahnailu näkyi lavalla asti. Nyt yhtye tarjosi huomattavasti harmonisemman konserttielämyksen.

Uutta levyä valmisteleva Maj Karma oli pääesiintyjää jähmeämpi, keikkansa kärsi tunkkaisen miksauksen takia aika lailla. Yhtä kaikki, hienoja bändejä molemmat, edelleen.

Mainostan lopuksi taas tämän blogin Spotify- ja Youtube-kanavia. Spotifyn Vuoden 2015 rock-uutuuksia –listalla on tällä hetkellä 75 biisiä, Youtuben Vuoden 2015 rockvideouutuuksia taas sisältää 54 videota. Lisäyksiä teen läpi vuoden aina kun uutuuksia osuu kohdalle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*