Nupit kaakkoon

Stam1nan laulaja pahoinpidellään, katso video! Seksiä ja väkivaltaa! (K-18)

Stam1nan eilen ilmestynyt Nocebo vaikuttaa jo muutaman kuuntelukerran jälkeen pökerryttävän kovalta levyltä. Albumia on haettu kotisoittimiin levykaupoistakin kantautuvan viestin perusteella kiivaasti. Kysynnästä kertoo myös viime viikolla Youtubeen ladatun Valtiaan uudet vaateet -musiikkivideon suosio, sitä on katsottu jo yli 56 000 kertaa.

Kyseistä videota ei voi suositella herkimmille katsojille, sen verran raakaa (lavastettua, tietenkin) laulaja-kitaristi Hyrdeen kohdistuvaa väkivaltaa se sisältää. Jos kotimaisia musiikkivideoita vielä televisiossa jollakin kanavalla näytettäisiin, jäisi Valtiaan uudet vaateet luultavasti sensuurin kouriin.

Teoksen innoittamana Nupit kaakkoon -Youtube-kanavalta löytyy nyt soittolista Seksiä ja väkivaltaa -teemalla. No, on mukana muutakin, kuten vaikkapa uutuusvideoita muun muassa sellaisilta bändeiltä kuin Foo Fighters, Anthrax, The Darkness, Foxy Shazam, Red Hot Chili Peppers ja Swallow The Sun. Loppuun rätkäisin ihan vain piruuttani kolme 1990-lukulaista klassikkoa. Tässähän tuntee itsensä ihan video-dj:ksi!

Soittolista löytyy täältä: Seksiä ja väkivaltaa! Sex And Violence (ja vähän muutakin)

Vaikkapa tulevan viikonlopun starttisoundtrackiksi soveltuva setti sisältää seuraavat videot:

Stam1na: Valtiaan uudet vaateet
Kvelertak: Mjød
Clutch: The Mob Goes Wild
Five Finger Death Punch: Under And Over It
Slash feat Fergie: Beautiful Dangerous
Foxy Shazam: I Like It
The Darkness: Nothing’s Gonna Stop Us
Swallow The Sun: Cathedral Walls
Red Hot Chili Peppers: Look Around
Foo Fighters: These Days
Anthrax: The Devil You Know
Rival Sons: All Over The Road
Red Fang: Wires
Royal Republic: Underwear
Amorphis: You I Need
Pearl Jam: The Fixer
FM2000: Hyvä silokki-laulu
Turbonegro: Do You Do You Do You Dig Destruction
Airbourne: Blonde, Bad And Beautiful
Priestess: Ladykiller
Alabama Thunderpussy: Words of the Dying Man
D-A-D: Monster Philosophy
Faith No More: Digging The Grave
Love/Hate: Blackout In The Red Room
Pantera: Cowboys From Hell

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*