Nupit kaakkoon

Sata biisiä viikonloppuun: Nyt on naisten vuoro

Ruotsalainen Crucified Barbara löi hanskat tiskiin viime vuonna.

Kuten viikko sitten uhosin, on tämän viikonlopun sadan biisin setti omistettu naisille, tai ainakin naisäänelle. Viimeviikkoinen kasarisoittolista oli niin testosteronista tykitystä, että nyt jos koskaan oli aika päästää kauniimpi sukupuoli irti.

Tyylilaji on jälleen pääasiassa tämän blogin teeman mukaisesti rock, mutta mukana on myös jonkin verran kevyemmällä kädellä vedettyä rytmimusiikkia. Kotimaakin on edustettuna, mutta valtaosa mukana olevista artisteista tai bändeistä tulee olosuhteiden pakosta ulkomailta. Jennivartiaiset, annapuut ja sen sellaiset poplaulajat olen tylysti rajannut ulkopuolelle.

Mainittakoon, että Jyväskylä on silti edustettuna useammallakin osallistujalla. Tuoreempaa tykitystä tarjoilevat Kamala, Annie Mall ja Dead Cult Diaries, klassikkopuolelta taas mukana on 1980-luvun lopun suomalaiseen heavy ja hard rockiin oman jälkensä jättänyt Annica.

Nyt on pakko muuten fiilistellä, että ensimmäinen ikinä ostamani cd-levy on tuolloin Jyväskylässä vaikuttaneen Annican (eli Annica Wiklundin) ainoaksi kokopitkäksi jäänyt Badly Dreaming. Ostin sen ja Van Halenin OU812:n yhtä aikaa ensimmäisellä kesätyötililläni Jyväskylän Anttilasta kesällä 1988. Nytpä ei ole enää Anttilaa, eikä pessimistien mielestä kohta enää cd-levyjäkään. Näin se kehitys kehittyy.

Ensi viikolla vuorossa on todennäköisesti ysärikooste, eli 1990-luvulla tehty musiikki.

Blogin kommenttikentässä voi muuten ehdottaa lisää teemoja sadan biisin soittolistoille, otan mieluusti ideoita vastaan!

Aikaisemmat soittolistat löytyvät blogin Spotify-profiilista.

Ja loppuun jälleen mainos tämän blogin uutuussoittolistoista.

Pyöritän läpi vuoden sekä Spotifyssa, että Youtubessa listaa, johon lisään uusia ja mielenkiintoisia rockbiisejä ja -videoita. Ne kannattaa tilata, jos haluat pysyä ajan tasalla siitä missä soittolistaradioiden ulkopuolella mennään. Lupaus: kyseessä on EDM-vapaa vyöhyke, vaikka muuten monipuolisesti mennäänkin. Soittolistat löytyvät alta.

Juuri Spotifyyn lisättyjä uutuuksia edustaa muun muassa Ghostin tänään ilmestyneeltä Popestar-ep:ltä löytyvä Square Hammer.

Youtubessa taas tuorein lisäys on jyväskyläläisen Death Is Liberty -yhtyeen komea uutuusvideo Underdog, joka ennakoi ensi kuussa ilmestyvää A Statement Darkness -debyyttialbumia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*